lauantai 4. elokuuta 2012

Final sale

IMG_0056
Nyt jos viimeistään on vika mahdollisuus käydä aleja läpi ja kun mä en oo käynyt niissä kertaakaan tänä kesänä, päätin tänään pikku budjetillani lähtee kiertelemään. Tarkotus oli ostaa bikinien yläosa ja siinä jotenkin ihmeellisesti onnistuinkin! Nimittäin kun pidän synttärit talvella Serenan Pacifique bileissä, ei kaupoissa silloin myydä tietenkään lainkaan bikineitä.. Mietin siis asioita vähän edemmäs ja nyt on yksi stressi pois :D 4,50€ jouduin pulittamaan, eli toooosi kallis.. :)

IMG_0057IMG_0070IMG_0064
IMG_0068
Jotenkin erikoisesti oon eksynyt lasten H&M:ään ja bongannut sieltä ihanan paljetti hupparin. Vaikka huppareita vihaankin, ton olisin voinut jopa ostaakkin!

IMG_0041blogiin6
Monkista löyty hauska biletoppi, kuinka moni pistäis ton Suomessa viikonloppuna päälle..? ;)

Keskustasta löysin siis sen minkä pitikin, joten kauheen kauaksi aikaa en sinne sitten jäänyt. Palattuani Taho oli tehnyt mulle mun lemppari aasialaista ruokaa, khao man gaita :) Annos näytti ihan kuin olisi istunut suoraan ravintolan pöytään! Ja loppuun muuten vielä kuva jossa mulla ei ole nudehuulia ja hymyilen hampailla, sellasta on pyydetty jo pidemmän aikaa :D♥

IMG_0097blogiin22

77 kommenttia:

  1. Ihana paljettihuppari. Mitä tommonen tekee siellä lastenosastolla! :D Ja toi biletoppikin sopii _sulle_ :)

    VastaaPoista
  2. sinulla on ihana hymy! :)

    VastaaPoista
  3. oooi hymyile useemmin hampailla! oot niin kaunis :) ps. saisko ton ruoan reseptiä tänne blogiin? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Kirjota googleen khao man gai, siellä on vaan englanninkieliset ohjeet, siksi en kirjottanut niitä blogiin!

      Poista
    2. täh, ihanku et osais suomentaa?

      Poista
  4. Näin sut tänään ! mutten uskaltanu tulla moikkaamaan.. :D

    VastaaPoista
  5. Sähän käyt tai oot käyny solariumissa ? Ajattelin vaan, että voisin kokeilla solariumissa käymistä. Mä rusketun tosi helposti(En pala) ja oon nyt kesän aikana jo vähän ruskettunutkin, enkä oo mikään kalkkilaivan kapteeni, niin riittäisköhän yks kerta jo ihan hyvään rusketukseen, kun mulla tosiaan jo tota rusketusta ennestään löytyy ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo käyn :) Suosittelen käymään vaikka pari kertaa, pidä yksi päivä välissä niin sit oot varmaan tosi ruskee! :)

      Poista
  6. Miksikäs et laittanut kuvia niistä bikineistä? :) Mutta joo,, alan varmaan seurailee sun blogia:)!

    p.s. meilläkin on 7v amerikancockerspanieli narttu ♥ Ihana rotu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh ne oli vaan ihan perus mustat bikinit, joihin yhdistän sitten varmaan Thaimaasta ostetun kultasen alaosan :) Niin on ihana rotu! ♥

      Poista
  7. Paljon toi paljettihuppari makso? Ihana :)

    VastaaPoista
  8. Oi vitsi ku tuli nälkä ku katto tuota kuvaa :D Ja ootpas kaunis ku hymyilet :)

    VastaaPoista
  9. ihana toi vika kuva :) mun pitäis ostaa kaikki kesävaatteet uusiks ku meiä autooo murtauduttii just enne lentokentälle lähtöö nii ei oo yhtää mtn kivoi vaatteit mut suomes kesävaatteet alkaa loppuu... :/ ja toi bile toppi o just nice !

    VastaaPoista
  10. ;o sulla on kiva hymy :D ihan sika upee kuva! oot aina niin kaunis ja ihana:) nami hyvän näköstä ruokaa,odotan jo sun synttäri bileitten postausta:) hyvää loppukesää sinne♥ps tuleeko bikineistä nyt kuvaa vai vasta sillon talvella?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Samoin ihanaa loppukesää! :) Se oli siis vaan ihan perus musta bikiniyläosa joihin yhdistän vähän erilaisemman alaosan, ehkä Thaimaasta ostetun kultasen/neonkeltasen tai jonkun :)

      Poista
    2. okei musta ja neon keltainen kuulostaa hyvältä:)!kiitos että viitsit vastata

      Poista
  11. näytät tosi nätilt ku hymyilet tollee ihan kunnol niinku vikas kuvas!!:)

    VastaaPoista
  12. voi että oot nätti!

    VastaaPoista
  13. Mistä noi housut on? :))) Ja ihana toi biletoppi!

    VastaaPoista
  14. Näytät tosi kauniilta kun hymyilet tolleen "isosti", enemmän tuommosta hymyä! :)

    Anteeks jos oot tän selittäny jossain aikasemmin ja kyselen, mut ootteko nykyään Tahon kanssa yhessä vai vaan kavereita?

    VastaaPoista
  15. Niin nätti toi vika kuva :--)

    VastaaPoista
  16. oot iha huikeen paljon nätimpi ku hymyilet tollee ja ilma nudehuulii ! :)

    VastaaPoista
  17. mistä kaupasta tuo toisiks ylin kuva on otettu?

    VastaaPoista
  18. Tosi tosi kIva postaus!! :)

    VastaaPoista
  19. Ihana tuo vika kuva :---)

    VastaaPoista
  20. Onko sulla hörökorvat kun niitä aina peittelet?

    VastaaPoista
  21. oot ihan sairaan kaunis! ja vielä kauniimpi luonnollisten huulien kanssa :)

    VastaaPoista
  22. MAH-TA-VA toi sun hymykuva. eivitsit tuota on ootettu !! enemmän tollasia

    VastaaPoista
  23. Laita joskus jotain kuvii tänne blogii, ku oot teini, lapsi "nuori":DD(toivottavasti ymmärsit). Ja sitten laita niistä biksuista kuvaa :3. Ja viellä että ootko muutunnu ihmisenä tän blogin perustamisen jälkeen?, jos niin miten? ja onko tyyli muutunnut/ vakiintunnut? :) OOt tosi nätti! ja ihanan laiha 8))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on paljon vanhoja kuvia vanhoissa postauksissa, voit selaa vähän taakseppäin :) En mä ihmisenä oo muuttunut lainkaan eikä ehkä tyylikään, puen päälle mistä tykkään :)

      Poista
  24. ihana toi hopee toppi! ja tottakai voisin laittaa tollasen päälle viikonloppuna :D

    VastaaPoista
  25. Kiitos jälleen ihanista kommenteista, pusuja <3

    VastaaPoista
  26. Toi vika kuva susta on upee! Onko sulla huulissa mitään huulipunaa tms, vai onko tuo normaali huuliesi väri? ihana!

    VastaaPoista
  27. V O I S I T K O VASTATA KYSYMYXEENI ?????????????++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++ KYSYTTIINKÖ SULTA PERKELE PASSIA KU MENIT VIROON ?!!?!??!?!?1+1+1+1+ TERVEISIN VONPATTI

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei sitä välttämättä aina kysytä, mutta kyllä, Viroon matkustaessa tarvitsee olla passi. Juurihan asiasta oli iltalehdessä juttuakin, ilman virallista matkustusasiakirjaa syyllistyy rikokseen (valtiorajarikkomus).

      Poista
    2. :D Ei Viroon meneviltä oo kysytty passeja moneen vuoteen.

      Poista
    3. :D ano 20.51: KVG!!!! :D

      Poista
    4. ookoo tänkjuu verimats:D

      Poista
    5. meiltä on aina kysytty ku ollaa menty viroon, sieltä tullessa ei välttämättä kysytä mutta luultavasti kysytään aina

      Poista
    6. no ei kyllä kysytä passia :D voihan sen ottaa mukaan jos arvelluttaa mut ei sitä kysytä.

      Poista
  28. Tosi ihana hymy sulla ja muutenkin kaunis olet, enemmän tollaisia kuvia! :)

    VastaaPoista
  29. Toi viimenen kuva on aivan upee! :) Mistä yleensä ostat sun hiusvärit ja mitä merkkiä käytät?

    VastaaPoista
  30. voisitko käydä katsomassa meilisi, lähetin sinne yhden ehdotuksen sulle :) titta

    VastaaPoista
  31. Oot toosi kaunis Jenni! Ompas ihanan näkönen toi annos,näyttää tosiaan siltä et oisit syöny ton ravintolassa! Onko Taho kokki?

    VastaaPoista
  32. mää näin sut viikoloppuna ku olin helsingissä shoppailemassa nii tulit forumissa vastaa :D häkellyin ku olit nii kaunis !

    VastaaPoista
  33. tosiaa enemmä tota hammashymyyy ! (: oot niiii nätti silleee !

    VastaaPoista
  34. Näytät tooosi paljon freshimmältä ja tyylikkäämmältä ilman nudehuulia, pidä toi! Ja edellisen postauksen farkut on muuten supersiistit!

    VastaaPoista
  35. oot tosi kaunis ja sulla on ihana tukka!!

    VastaaPoista
  36. tiiätkö sen juulin paper planes-blogin ? mitä mielt oot siit ? kannattaa ainaki käydä kattoo se (: ite tykkään tosi paljo. mitä mielt oot espoost ja espoolaisist ja onks sul ketää kavereit espoost ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa vähän kuin itse Julia Paper Planes blogista olis kirjottanut tän.. :D

      Poista
  37. jenni sä oot ihanin <3 :) etkös sä ollu viimevuonna perhossa? mä oon menossa sinne ja mul alkaa huomenna koulu ja mua jännittää ihan älyttömästi :D millanen koulu se on? onks kivaa porukkaa? :)

    VastaaPoista
  38. Pirteä tuo viimeinen kuva :)

    VastaaPoista
  39. öööö tota toi toppi on tarkotettu korkeavyötäröisten hameiden ja shortsien kanssa pidettäväksi. monkin tyyli ei todellakaan ole noin huorahtava :D

    VastaaPoista
  40. ihana blogi ja upea blogin pitäjä ajattelin ny pitkän anonyyminä olemisen jälkee tehä google tili et voi liittyä lukijaks haha! yli kaunis ja hei ylempi siinä ''huorahtava'' eiköhä jokainen saa pukee miten tykkää vaikka alasti ? miten se sun elämääs häiritsee ,on ruskettunu ja kaunis naine ni ei siinä paljo korkeevyötäröisiä tarvi ! ja mare on muuten yli söpö tähän näi lopuks xd ♥

    VastaaPoista
  41. Öäää Jenni näin sut Forumis! olisin tullut moikkaa mut kerkesit jo mennä :)

    VastaaPoista
  42. tota hei anonyymi joka puhu tosta topista, nii entäs ku jennillä ei just tona päivänä ollu korkeevyötäröistä hametta päällä, vaan noi farkut? :D siis mistä sä tiedät minkä kaa jenni tota toppia käyttäis jos se sen ostais? :D

    VastaaPoista
  43. voi oot niin kaunis jenni! + ihana banneri <3

    VastaaPoista
  44. mistä kaupasta toi toisiks ylin kuva on otettu?:o

    VastaaPoista
  45. Anonyymi joka tuli sanomaan että toi toppi on tarkoitettu käytettäväks korkeavyötäröisen alaosan kans, oletko joku Monkin vaatesuunnittelija kun osaat sanoa ettei Monkin tyyli ole noin 'huorahtava'? Kyllä kai jokaista kaupasta ostettua vaatetta saa jokainen yhdistellä kuten tahtoo, ei sille ole mitään tiettyä käyttötapaa määrätty. Ja voiko olla niin, että Monkikin on alkanu tarkkailla nykytilannetta ja alkanu suunnitella vaatteita myös esim. reiveihin? Eli jos kyseinenkin toppi ois nimen omaan tarkoitettu ihmisille joilla on kroppaa sitä pukea ilman mitään korkeavyötäröisiä housuja tms..!

    VastaaPoista
  46. ihana toi viimesen kuvan punanen mekko! jos se siis on mekko :D mistä oot ostanu sen?

    VastaaPoista
  47. kivoja tissikuvia...taas :D

    VastaaPoista
  48. Ihan ylikaunis tuo viimeinen kuva! muutenkin tosi kiva blogi, jäin lukijaksi :)
    virve-karoliina.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  49. Niinku tuolla joku sanoki että käyt solariumissa, niin kuinka monta kertaa sielä pitäis käydä et ruskettuis ku oon tämmönen kalkkis :( Ja kauanko rusketus pysyy ?

    VastaaPoista