tiistai 22. tammikuuta 2013

What am I eating?

IMG_8087
Multa tullaan jatkuvasti kyselemään, että mitä oikeen syön kun pysyn niin hoikkana. Mähän oon aikasemmin maininnut sairastavani imeytymishäiriötä, missä ravintoaineet eivät imeydy kehoon normaalisti. Esimerkkinä vaikka se, kun olin vuoden McDonal'sissa töissä, enkä lihonut grammaakaan :D Onhan se ihanaa, kun saa syödä mitä vaan milloin vaan. Mutta välillä on vaikeeta saada päivässä n. 1800 kcl, eli sen minkä nainen normaalisti kuluttaa. Ja jos haluaisin lihota, niin mun pitäis vielä syödä reilusti yli kulutuksen. Mutta mä olen tyytyväinen mun hoikkaan vartaloon, vaikkakin +2kg haittaisi yhtään :)

IMG_0029IMG_6805
Mä syön harvoin aamupalaa, koska mulla alkaa koulu melkeempä aina klo 10:00 ja ruokailu on jo 11:00, niin syön sitten siellä. Mutta viikonloppusin sitten syön just pekonia, kananmunia, croissantteja ja kaikkea ihanaa tosi epäterveellistä :D

IMG_7226IMG_0190
Mä rakastan fetasalaattia ja syön sitä ainakin kerran viikossa, joko kanalla ja pastalla tai ilman. Ihan mun yks lempiruuista :)

IMG_0097
Khao Man Gai on ihana thaimaalainen ruoka, johon kuuluu kanaa, valkosipuliriisiä, kurkkua ja erilliseen kulhoon kanaliemi. Kuulostaa yksinkertaselta, mutta valmistuksessa menee ainakin 2 tuntia ellei yli! Siks tulee syötyä tätä vähän harvemmin, mutta kuuluu ehdottomasti lempiruokiin :)

IMG_7815
Ja kuka lihansyöjä ei rakastaiskaan kunnon pihviä? Siihen vielä grillatuja vihanneksia, ristikkoperunoita ja itsetehty maustevoi, nam!

IMG_5396
Ja lisää aasialaista! Riisiä, valkosipulikanaa ja vihanneksia.

Tässä siis mun lempiruokia, kun jotkut luulee että oon jollain nälkädietilla ja saankin paljon kommentteja että "herranjumala syö jotain!!" Voi, kyllä mä syön. Mutta minkäs voit kun ei liho?

Ps. Kaikki kuvien ruuat on Tahon tekemiä, itse osaan juuri ja juuri keittää nuudelit.. :D

132 kommenttia:

  1. saisko jotain reseptejä/ohjeita noihin? =) näyttää nimittäin aivan taivaalliselta kaikki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. itelle kelpais ohjeet tosta piffistä ja maustevoista :)

      Poista
    2. Tosta fetasalaatista ehdottomasti, näyttää taivaalliselta :)!!

      Poista
    3. kuka ei osaa tehä fetasalattii ilman reseptiä :D lol. luovuutta vaikka peliin :D

      Poista
    4. Siis pihvi on vaan pannulla paistettu ja maustevoita voi tehdä ite kun sekottaa voita ja grillimaustetta keskenään, laittaa elmukelmuun ja pakkaseen kovettumaan :)

      Poista
  2. Silleen kun puhuit tosta imeytymishäiriöstä, niin jotku saattaa kuvitella että se on jotenki hyvä juttu, kun saa melkeimpä syödä mitä vaan. oikeestaan se on varmaan aika rankkaakin, koska jos kaikki minkä pitäis imeytyä ei imeydy , niin siitähän saattaa tulla paljon muutakin huonoa. Onhan se varmaan kivaa, kun on kaveri joka tekee sulle tollasta ruokaa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo siis ei tää mitään ihan helppoa oo kun pitäis olla kokoajan syömässä jotain :D Mieluiten 2 tunnin välein. Välillä ei vaan jaksa :D

      Poista
    2. Imeytymishäiriön saa täysin hallintaan = normaali painoon, ravintolisällä ja proteineilla. Ota ittees niskasta kiinni ja ryhdistäydy, sääluttävää katseltavaa.

      Poista
    3. Onko sulla itselläs imeytymishäiriö? :)

      Poista
  3. Voi nam kun hyvännäköisiä!! :) Mäkin pidän kovasti fetasalaatista! :p

    Saijis

    VastaaPoista
  4. Joo Taholle terkkuja et mullekin saa tulla kokkaamaan, näyttää nimittäin NIIN HYVÄLTÄ! ♥

    VastaaPoista
  5. Moikka, mun on jo pitkään pitäny tulla kysymään sulta, että mikä imeytymishäiriö sulla on? Kun niitä on niin monta eri lajia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä se on jo aika henkilökohtasta, kun kerron jostain mun sairaudesta. Sama kun kertoisin, että mulla on vaikka syöpä, niin kysyisit no mikä syöpä? Ei sillä oo mitään väliä :)

      Poista
    2. Hmm, mun mielestä syöpä ja imeytymishäiriö ei ole verrattavissa toisiinsa millään tasolla, mutta ymmärrän pointtisi henkilökohtaisuudesta, se jääköön siis salaisuudeksi :) Kaikkea hyvää sulle Jenni ja aurinkoista kevättä!

      Poista
    3. Hmmm.. En kyllä ymmärrä mitä enemmän henkilökohtaista siinä on kertoa että mulla on esim. Kohdunkaulansyöpä kun se että kerrot yleisesti että mulla on syöpä.
      Jos voit kerto että sulla on imeytynishäiriö ni mikä siinä on niin "pahaa"/ henkilökohtaista kertoa että mitä tyyppiä..? :D

      Poista
    4. En tajua miten sua kiinnostaa noin paljon tuntemattoman ihmisen henkilökohtaiset asiat :D

      Poista
    5. ^ en usko et edellinen meinas et sitä kiinnostaa nii vitusti sun henkilökohtaset asiat, kuhan vaa ihmetteli asiaa :D ainakin niin mä sen ymmärsin.

      Poista
    6. Heippa, oon ton ekan kysymyksen esittäjä ja toi, joka toivotti sulle kaikkea hyvää, joku muu on tullu avautumaan sen jälkeen sulle, ja halusin tulla selventämään että se en oo mä :D Noniin, hyvää jatkoa!

      Ano 1

      Poista
    7. Tehdäänpä Jenni niin ettet enää ikinä vertaa, rinnasta tai millään tapaa edes viittaa että joku määrittelemätön imeytymishäiriö ja syöpä olisi yhtään millään tapaa sama asia. Saa mun karvat niin pystyyn että en pysty sanoin kuvailemaan. Olkoonkin että olet nuori tyttö ja et ehkä ajatellut millaisen rinnastuksen teit mutta silti. Ei.

      Poista
    8. Tehdäämpä niin, ettet enää koskaan tule vähättelemään mun sairauttani, joka on sun omien päätelmien mukaan "määrittelemätön". Mulla on läheinen, jolla on syöpä tällä hetkellä ja tiedän, että se ja imeytymishäiriö ovat kaksi täysin eri asiaa. Ei tarvitse vetää hernettä nenään joka asiasta :)

      Poista
    9. Öö mitä henkilökohtaista jossain syövässä/imeytymishäiriössä nyt muka on :D sehän ei ole mikään yksityisasia tai tahallisesti aiheutettu/oma päätös. sairauksia on niin monia, että löytyy suomestakin varmasti hyvin monia, joilla on sama sairaus. silloin se ei ainakaan ole henk.kohtaista.. :)

      Poista
    10. Suomessa myös hyvin monella on peräpukamia, eihän sekään ole sitten enää henkilökohtaista! Haluaisitko itse kirjottaa blogiisi omalla nimelläsi esim. peräpukamistasi, hiivatulehduksesta tai herpeksestä, valtaosa suomalaisista sairastaa tai on sairastanut näitä tauteja! :)

      Poista
    11. Mä en tajua miksi sä et voi kertoa minkä tyyppinen imeytymishäiriö se on, kun muuten kyllä viittit puhua siitä kauheen avoimesti? Vähän naurettavaa, että jaksat jauhaa siitä suht säännöllisesti, mutta sit kun joku kysyy siitä enemmän se on "liian henkilökohtaista" :D Eikä Satun kommentti tosiaan ollut mitään vähättelyä, eihän imeytymishäiriö yksinkertaisesti ole läheskään yhtä vakava kuin syöpä...

      Poista
    12. Voi luoja kuinka oikeesti jollain on noin pakottava tarve tietää toisten asioista:D oon aika varma että jos jollain noista anoista olisi syöpä tai imeytymishäiriö niin niillä ei ois pokkaa sitä tuhansille lukijoille kertoa!

      Ihana postaus, tää blogi on ollu jo pitkään yks lemppareista:)<3

      Poista
    13. Siis sillä vertauksella on varmaan vaan tarkotettu sitä yksityisyyttä, että sehän on ihan oma asia kertooko miten tarkasti täällä. En usko että Jenni on verrannut syöpää ja imeytymishäiriötä, vaan että ihan samalla tavalla se on yksityinen asia. Ei kannata jankuttaa, kun tulee sitten vaan huono fiilis!

      Poista
    14. Huh huh en oo kyllä vähäänaikaan lukenu mitään niin ärsyttävään sävyyn kirjoitettua kommenttia ku satun. Sulla on selvästi oikeus päättää kaikki mitä Jenni saa sanoa?

      Poista
    15. "Olkoonki, että olet nuori tyttö ja et ehkä ajatellut millaisen rinnastuksen teit mutta silti" ha, oikein oli aikuismainen kommentti 27vuotiaalta satulta. Iältään aikuinen mutta "nuoren tytön"mieli. Vaikka harvemmin imeytymishäiriöön kuolee kuten syöpään yleisemmin silti molemmat on rankkoja sairauksia ja jokaiselle imeytymishäiriötä tai syöpää sairastavalle varmasti rankkaa eikä kenenkään kuulu sitä vähätellä.

      -piia

      Poista
    16. Komppaan edellistä anonyymiä. Rupes vituttaa toi Satun kommentti. "Minä sanon, että ei niin sinä tottelet." -tyyliin. Ihme kilipää.

      Poista
    17. Mä kyllä ymmärrän Sadun ärsyyntymisen. Sen enempää vähättelemättä kenenkään sairauksia, syöpä on todella surullinen ja vakava juttu. :(

      Poista
  6. Syötkö mitään herkkuja ollenkaan ? Niistähän tulee liiankin helposti kaloreita, niin ei oo kyl vaikeeta saada täyteen tarvittuu kalorimäärää. Tai sitten mitään "tukevampaa" kuten puuroa, muusia tai tummaa leipää enemmän? Syötkö perusruokia? Näyttää kuitenkin aika yksipuoliselta.. Tai ei yksipuoliselta mutta kuitenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti näyttää yksipuoliselta kun tässähän mä vaan esittelin mun lempiruokia, ei tää ollut mikään ruokapäiväkirja :)

      Poista
  7. Näyttää ihan ravintola-annoksilta ku riisitki tollee ! :)

    VastaaPoista
  8. Oi kun on hyvän näkösiä! oikeestaan ihanku ravintolaruokia :) Taho taitaa olla ihan loistohyvä kokki. Mut joo sen takia tulin kommentoimaan koska tiiän mitä se on kun ei vaan lihoa, ennen kuin olin kiinnostunut terveellisesti elämisestä saatoin kumota helposti sipsipussin illassa ilman että näkyi missään. Tosin nykyäänhän syön suunnilleen ruokaympyrän mukaan ja liikun säännöllisesti ihan vain terveyden takia. Mutta kuittia tulee tännekkin päin joka suunnasta, lähinnä just tota söisit joskus jotain shittiä :D niinku sanoit, minkäs sille mahtaa :) ps. joo olis iha mahtava saada jotain reseptejä! kokeilin meinaan tänään tota sun limemehua ja oi namnam mitä herkkua se oli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo no voin yrittää pistää jotain reseptejä :) Ja kiva et tykkäsit limemehusta!

      Poista
  9. oi ihanan näkösiä ruokia! Mulla on ittelläni sama tilanne syömisen kanssa, ja jotenkin ihmeellistä että niin moni sitä aina kommentoi vaikka asialle ei itse voi mitään :/

    VastaaPoista
  10. Ihanan näköisiä annoksia kaikki!! Namnam :)

    VastaaPoista
  11. Ihania ruokakuvia! Taho on taitava..... kiitos vaan, tuli nälkä :D luojan kiitos eilen en jaksanut syödä koko ateriaani Thai ravintolasta niin otin jämät mukaan :) Jääkaapille,-->
    PS. Oot ihanan hoikka, haluisin olla samallainen :)

    VastaaPoista
  12. Mul ei vaan riitä ymmärrys että miks tässä yhteiskunnassa on jotenkin hyväksyttävämpää tulla sanomaan toiselle vaikkapa netissä anona että "Oot kyl kaunis mut ihan liian laiha, syö enemmän"? Auta armias jos joku kirjottais "Oot kyl kaunis mut ihan liian läski, syö vähemmän"!

    Mut joo, hyvä postaus :) Ja Taho kans mulle kokkaa tollasia herkkuja, omat ruoanlaittotaidot kun tosiaan rajottuu just johonkin nuudeleiden keittoon ikävä kyllä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. NÄIN! :D Aamen!

      Poista
    2. JOOO! sama asia ku paljon puhuvalle ja äänekkäälle ihmiselle voi sanoa että ''ole nyt jo hiljaa'' mutta TAIVAS VARJELE jos jollekki hissukalle meet sanoo että ''eikö susta nyt saa kirveelläkään sanoja ulos''... sä oot heti kiusaaja ja vaikka mikä muuta paskaa.

      Poista
    3. Niinpä aamen! Itellä itse tunto kärsii ku joku sanoo että "vähän oot laiha" sama asia kun haukkuu toista lihavaks

      Poista
  13. Oi kuinka herkullisen näkösiä! varsinkin noi salaatit. :)

    VastaaPoista
  14. tiiätkö minkä merkkistä toi Khao Man Gai- annoksen kana on? näyttää tosi hyvältä nimittäin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiiä ne on jotain Tahon äidin tuomia :D :)

      Poista
  15. ihan hyvä olet tommosena, kunhan et enää mee laihemmaks ! :) totta toi on totta että sun pitäs varmaan ton imeytyshäiriönki takii syyä varmaa 3000 et lihoisit :D mutta kyllä niitä kiloi tulis lisää jos tarpeeks haluisit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No musta on tyhmää sanoa, että saisin mukamas kiloja jos vaan haluaisin. Kun mä en niitä vaan saa, se on fakta. Ellen sit just söis päivässä joku 4000 kaloria, joka on mahdotonta.

      Poista
    2. Syö joka päivä ben & jerry's, juo 1,5l colapullo, osta mäkkärin team boksi ja isot ranet.. kyllä se jo aika hyvin lähenee neljää tonnia ja varmasti aika vitun maukas dieetti

      Poista
    3. En mä jaksa syödä noin paljoa :D

      Poista
    4. Ranet on kyllä maailman hauskin sana... :D hajosin matikan tunnilla ääneen. Joo väsyttää vähän :D

      Poista
    5. hahaa, ranet :DDDDD kuulostaa miehen nimeltä:D

      Poista
    6. No kyllä sulla sit vaikuttaa olevan aika pieni ruokavalio jos et pysty kolmea ateriaa syödä päivässä? Mietin vain

      Poista
    7. ei se riitä, että syö välillä enemmän. sen kalorien ylisaannin pitää olla jatkuvaa, ja lähtee pienistä asioista. Kun sanot ettet jaksa syödä niin paljon, se vaan tarkottaa et sul on pieni mahalaukku. Tiedän itse samassa tilanteessa olleena, että mäkin luulin etten saa itteäni lihomaan. Totuus on et kuka vaan lihoo, muuten ruuat tulis samalla sekunnilla ulos. Suuremmat ateriat pikkuhiljaa, päivittäin niin varmasti saa lisää kiloja.

      Poista
    8. Tyhmä! Mulla ei oo imeytymishäiriöö, syön 2500 kcal päivässä ja en liho... miks? En harrasta mitään. Pitäiskö syödä enemmän pikkuhiljaa vai?

      Poista
  16. onko sulla kui kaua ollu se tiedossa ja onko se vaarallinen jos sitä ei hoida? luin nimittäi siitä tommosta -->''Imeytymishäiriön muoto ja vakavuus riippuu sitä aiheuttaneesta taudista. Hoitamatonta imeytyshäiriö voi esimerkiksi joutua mm. anemiaan ja aliravitsemukseen''

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollut siitä asti kun synnyin.

      Poista
    2. Mulla on anemia ja en mä nyt tätä vaaralliseksi lähtis kutsumaan. Epämukavaahan se on mutta en mä nyt tähän kuole. Itelläni on ollu jo kohta 10 vuotta:D

      Poista
    3. Anemia ei ehkä mutta aliravitsemus onki vähän toinen juttu.

      Poista
  17. Tiedän kyllä ettette oo enää tahon kaa yhes, mut asutteko vielä samassa kämpässä?(:
    Pahoitteluni jos olet sen kirjottainut jo johonkin enkä ole huomannut

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olishan se vähän outoa asua eksän kanssa yhdessä? :) Ei asuta.

      Poista
    2. Ettekö te asunu aika pitkään vielä eronne aikana yhessä? Siitähän täälläkin keskusteltiin aika paljon. Siis kommenttiboksissa

      Poista
  18. ois kiva jos tekisit joskus ruokapostauksen jostain tuollaisesta vähän eksoottisemmasta ruuasta tms. :) varmaan useampaa voisi kiinnostaa!

    http://partofus-lifestyleblogi.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  19. Tä on ehkä henkilökohtasta, mut eikö sulle sit myöskään tuu yhtään selluliittia vaikka söisit paljon herkkuja? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tuu yhtään selluliittia :D :)

      Poista
    2. Niin, kun selluliittihan ei ole verrattavissa mitenkään siihen että oletko läski. Laihoillekin ihmisille voi tulla selluliittia.

      Poista
  20. Imeytymishäiriön kanssa elävät tietää kyllä sen ettei se ole vaan sitä riemua kun ei lihoa milloinkaan ja jos lihoaa niin todella vähän ja todella harvoin. Itselläkin on siis imeytymishäiriö, tosin todettiin vasta kun olin 4 vuotias. Monet ajattelee ''mieti voit syödä mitä vain'' ''mieti miten paljon saat syödä vaikka mäkissä'' ja ehkä se onkin pieni etu ettei tarvi olla niin tarkkana ja tiukkana ruokavaliosta mutta ite en ainakaan pelkällä roskaruualla haluais elää vaikken siitä lihoiskaan, kaikenlaista kolesteroliarvonousua ja sairausriskejä siitäkin vois saada!

    VastaaPoista
  21. Eiköhän me kaikki ihmiset olla ihan yksilöitä, toiset vaan luonnostaankin hoikkia ja toiset taas ei niin. Ja kun sullakin vielä sairaudesta kyse, niin kyllähän asia nyt täytyisi ymmärtää... :) Kaikkee hyvää sulle! :)

    VastaaPoista
  22. Mutta ethän sä voi syödä epäterveellisesti vaik sul onki imeytymishäiriö :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis tarkotetaan varmaan että ku ihmiset täällä sanovat että "juo limua ja syö mäkissä joka päivä" nii, että eihän ihmisen kuulu siltikään syyä epäterveellisesti vaikka niitä kaloreita ja rasvoja tarviski.

      Poista
    2. näinpä, vaikka ei lihoisikaan niin kroppa menee äkkiä huonoon kuntoon "sisältä päin" jos syö koko ajan epäterveellisesti

      Poista
    3. Tulevana terveydenhoitaja komppaan tätä. Imeytymishäiriön omaavan henkilön tulisi tarkkailla varsinkin omaa ruokavaliotaan, jotta tarvittavat ravintoaineet saataisiin kasaan.

      Esimerkiksi "roskaruokaa" syömällä hyvien rasvojen ja vitamiinien saanti jää liian niukaksi kenellä tahansa. Imeytymishäiriöisellä epäterveellinen ruokavalio ei näy painon nousuna, mutta puutostila pahenee vähintääkin samalla tavalla kropassa, mikä on pidemmän päälle erittäin epäterveellistä.

      Ei ollut tarkoitus pelotella tai syyllistää, vaan tuoda vähän erilaista näkökantaa :) Mukava blogi sinulla kaiken kaikkiaan!

      Poista
  23. Bongasin sun kuvan muuten Instagramin motivationwall-nimisen käyttäjän kuvista :) Käyttäjä lisää sinne kuvia tyylillä healthylife, fitspiration ym. Oli hauska bongata sut jonkun jenkki käyttäjän treenimotivaatio kuvista :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä bongasin kans :) se oli se kuva missä oli ne cheap mondayn farkut esittelyssä( vai oliko ne sittenkin siljalla...no, kumminki jompikumpi!!) ja se kuva oli niinku perseestä otettu :D se käyttäjä oli joku nofatonmybodyplz tjsp

      Poista
  24. Mutta en kyllä kans ymmärrä että miten sulla on sitte menny tai "imeytyny" sitä rasvaa rintoihin jos kerran on imeytymishäiriö, että jos se sinne menee niin minkä takia ei muualle? Onhan jotkut ihmiset luonnostaan laihoja ja geenit vaan on sellaset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No siinä asiassa oon vaan saanu hyvät geenit :)

      Poista
  25. Nami, mitä herkku ruokia! Mullakin on toi imeytymishäiriö ollu aina! Iha pyllystä ku koko aja pitäis olla safkaamassa,mutta onhan siinä tietty ilonsa joskus kun oikeen mättää :) Ottaa vaan päähän ihmiset jotka tulee huomauttelee laihuudesta, miten sä voit olla tommonen syötkö ees mitää.. antasin mitä vaa muutamasta lisäkilosta! + että oot kaunis ja sulla on ihana blogi! :) Ihmiset järki päähän, pistää ärsyttää, iha ku meille laihoille voi tulla huutelee että hui ku oot laiha, ihan kun sille itse vois jotain ei pyöreillekkän sitä tulla sanomaan, koska se on loukkaavaa. no mutta toistappain ei tajuta että se on sama asia jos ei voi lihoa!

    VastaaPoista
  26. Ougaad noi ruuat on niin hyvännäköisiä!! Tuli nälkä :D!

    VastaaPoista
  27. sen pari kiloa lisää voit saada helposti kuntoilemalla :) LIhaskuntoa vaan peliin niin lihakset kyllä tuo pari kiloa :) ja en tarkota et susta pitäis tulla mikään fitness-bodari mut siis vaikka reisiin saa helposti vähän lihaksia ja käsiin voimaa nopeasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en voi 47kg/172cm mitoilla lähteä salille treenaamaan. Mun pitää ensin lihoa :) Näin on mulle kuntosalilla neuvottu ja oon lukenut netistä.

      Poista
    2. Totta, massaa pitää kerätä ''kunnolla'' jos salille aikoo lähtee reenaileen! Onko muute Taho kokki ammatiltaan tai tekeekö työkseen? ihanku ois ammattilaisen tekemii :)

      Poista
  28. Mäkin voin syödä vaikka mitä enkä mä liho siitä. :) Mä kuitenkin tykkään syyä suht.koht terveellisesti ihan muuten vain koska sellanen rasvainen ja epäterveellinen ruoka saa mut usein voimaan vaan pahoin.

    Mulle maistuu myös kaikki noista ruuista!....paitsi mä en ole ikinä maistanut croissantteja? Mitähän hittoa. :DD

    p.s: fetasalaattia syön itsekkin ainakin kerran viikossa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Munkin tekee mieli välillä ihan sikana vaik mäkkärin salaattia, mut syön hampurilaisen koska siin on melkeen 3 kertaa enemmän kaloreita :D Ai et oo koskaan syöny croisantteja?? Maista ne on ihania :D

      Poista
  29. OI NAM!! <3 tuli iha hirvee nälkä :D miksi teit tän minulle? :( no eivaan, just kiva postaus!! :)

    VastaaPoista
  30. Onko jotain reseptiä tohon itse tehtyyn maustevoihin? xd on niin ihanan näköstä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sekottaa vaan voita ja grillimaustetta keskenään, käärii elmukelmuun ja pistää pakastimeen kovettumaan :D

      Poista
  31. *What am I eating?

    Ja 2 kiloa suuntaan ku toiseen ei hirveesti näy missään.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jos mä painaisin 100kg ja lihoisin 2kg, eihän se tietenkään näkyis missään. Nyt puhutaan kumminkin 47 kilosta ja jos sen sais 49 kiloon, niin kyllä eron huomais :)

      Poista
    2. Mä en ikinä oo ymmärtänyt sitä, miksi pitää kirjoittaa postausten otsikot englanniksi jos ei kieltä osaa. Antaaks se Jenni susta fiksumman kuvan, kun kirjoitat niinkin yksinkertaisen lauseen kuin mitä syön, väärin ?:D hahaha upeeta !

      Poista
    3. ite oon kans aina ollut tosi pieni ja kaikki patistaa syömään, vaikka syön kuin hevonen!! mut geenit on vähän tälläset etten liho oikee millää, mut nyt vuoden sisällä on tapahtunu paljon muutosta ja viime keväänä lihoin 47-->50 ja sen todellakin huomasi.. :D joten jos haluat sen pari kiloo lisää nii tee töitä, kyl se sieltä tulee!!:)

      Poista
    4. What am i eating? On oikein kirjoitettu, se on kysymys ja ei oo kieliopillista virhettä. What i am eating taas ei oo muihin kohdistuvaa kysymyst, tarkoitan siis sillä että kerrotaan mitä syö. ano 20:21 voisit ite oppia sitä enkkua ja lukea lausetta eritavalla.. terveisin, puoliks usalainen

      Poista
  32. ihana blogi:))

    http://alotof-dreams.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  33. saat olla niin tyytyväinen kropastas !
    mikä unelma kun sais syödä koko ajan ja mitä vaan pelotta, että lihois

    VastaaPoista
  34. Ihana postaus, tykkäsin :-)

    VastaaPoista
  35. Kiitos kaikille kivoista kommenteista <3

    VastaaPoista
  36. Miten usein sulla sitten tulee silleen kunnolla nälkä? Koska miten ihminen voi muka syyä kahen tunnin välein, jos ei hitto soikoon oo nälkä? Ja mietin kanssa että tuutko nopeesti täyteen kun syöt? Ja noi salaatit näyttää niin herkullisilta :)) Ja oot kaunis, ja sulla on paljon mitä mulla ei ole, joten kyllä mä oon vähän kateellinen :D Nauti ruuista!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No siis mulla on sellanen kunnon nälkä pari kertaa päivässä ja sit päivän aikana tekee mieli napostella aina jotain :) Ja kiitos, mutta älä oo kateellinen :D<3

      Poista
    2. Ja niin kyllä pystyn syömään aika isojakin annoksia ennenku tuun täyteen :) Mutta on mulla myös päiviä millon ei oo niin nälkä!

      Poista
  37. Hei millast siel mäkis oli olla töissä? :--D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha miks? Eiks sinne siis kannata mennä töihin? Kerro! :D

      Poista
  38. Tuon pituisena/painoisena tarvitset varmasti reilusti enemmän kuin 1800kcal päivässä :) ns. "normaalina" pidetään 2000kcal per päivä, toki yksilöllisiä eroja on ja riippuu aktiivisuudesta ymsjnetmv. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjotinkin NOIN 1800 kcl ja enemmän jos haluan lihota.

      Poista
    2. Ja minä kirjoitinkin REILUSTI ENEMMÄN KUIN 1800kcal, eikä sillä edes vielä liho, ainakaan jos on imeytymishäiriö. Mutta olkoot, ei ollut tarkoitus olla ilkeä anonyymi.

      Poista
  39. Miksen mä oo ikinä nähny kaupoissa croissantteja! Ne on niin hyviä ja jäi ikävä ku roomassa syötiin aina aamupalaks niitä...:D eli mistä löytyy? :D blogisi on ihana <3
    http://questoinstante.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Niitä saa ihan mistä ruokakaupasta tahansa :) Ja kiitos!

      Poista
    2. Lidlin "paistamossa" kahta eri lajia. Halpoja ja hyviä ovat!! Ja maistuvatkin suht. tuoreelta :PP

      Poista
  40. Oii Nam miten hyvännäkösiä ruokia :P:P Ihan nälkä tuli :D! Oon ihan innoissani kun muutin just uuteen kotiin ni siel on ihanan valosa se keittiö niin kiinnostaa tehdäkkin siellä jotain :p ni nyt ajattelin panostaa enemmän ruuanlaittoon!!! :)

    http://kokemuksetkerata.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  41. ohhoh, osaapas taho kokata hyvin ja herkullisen näköstä ruokaa! :0 Laita terveisiä hänelle:)

    VastaaPoista
  42. Aivan ihanan näköisiä annoksia, pakko tehdä itsekin joskus tollasta Aasialaista!! :) Haluisin vielä tohon edelliseen postaukseen liittyen kertoa että toivon että kaikki kääntyy sulle parhain päin, ansaitset vaan hyvää ihana Jenni!! <3

    VastaaPoista
  43. Ompas noi ruuat ihanan näköisiä ja ei niin tuttuja ja turvallisia suomalaisia ruokalajeja. Sun blogi on mielenkiintoisin lukemani :-)
    http://threereasonstoblog.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  44. siis miks helvetissä sä teet tämmösen postauksen jos se sun imeytymishäiriö on mielestäs niin henkiläkohtanen! Jos et halua kertoa asiasta enempää, niin jättäsit kertomatta kokonaan!
    Toki jotkut ihmiset näyttää olevan niin uteliaita, että niiden on pakko saada kaikki selville, mutta jättäisit vaikka vastaamatta niihin kommentteihin, niin ei syntyis tämmöstä kamalaa sotaa!

    VastaaPoista
  45. toi Khao Man Gai näytti niiiin herkulliselta et voisko sen reseptiä saada?:) yritin tossa googlaillakki, mutta ei löytyny ku englanniks ja mun englannin taito ei riitä sellasen ymmärtämiseen:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo sitä löytyy itseasias vaan englannin kielellä ja mäkään en osaa oikeen suomentaa sitä :D Taho tekee noi kaikki ruuat :) Se resepti on tosi monimutkanen ja siinä menee monta tuntia :/

      Poista
  46. Ei ihmisiä välttämättä kiinnosta minkä tyyppinen imeytymishäiriö just SULLA on, vaan saattaa kiinnostaa tuo sairaus ylipäätään. Ainakin näin nopeesti googlaamalla imeytymishäiriö tulee vaan sellasta yleistä lätinää, eikä oikeen mitään mitä ei tajua jo sanasta imeytymishäiriö. Varmaan löytäis paremmin sitä tietoo, jos googlais jollain tietyllä imeytymishäiriön tyypillä/nimellä. Itteeni ainakin kiinnostaa erilaiset sairaudet ja toi on mulle ainakin tosi tuntematon sairaus. Kiinnostais enemmän tiedetäänkö mistä se johtuu jne, mutta eipä siitä oikeen netistä löydä tietoa. :) Senkin takia saattaa ihmiset kysellä, ei se automaattisesti tarkota et just sun asiat kiinnostaa niin pirusti. Tosin ei sillä mitään väliä ole kun et kysymyksiin halua vastata, toin vaan tällaisenkin näkökannan esille. -Tytti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Imeytymishäiriöiden tietyt tyypit/nimet löytyy mm. wikipediasta eli ei se asia sua varmaan niin hirveästi kiinnostanut jos et edes sieltä etsinyt

      Poista
    2. Jos Jenni ei halua kertoa minkä tyypin imeytymishäiriö hänellä on niin pitääkö sitä niin hemmetisti kaikkien kysellä? Sen tyypin tietäminen ei varmaankaan kenenkään muun kuin Jennin elämään mitenkään vaikuta :)

      Poista
    3. Esimerkiksi keliakia ja laktoosi-intoleranssi eivät milläänlailla estä lihoamista, jos vaan dietistä pidetään kiinni eikä syödä vääränlaisia aineita. Että Jennillä sitte ilmeisesti on abetalipoproteinemian tapainen sairaus, siitä en kyllä sitten osaa sanoa :D Tuntuu vaan uskomattomalta, että ei muka lihoaisi. Taino, ei tietenkään lähelle 2000 kalorilla minnekkään lihoa, mutta jos haluisi oikeasti näyttää normaalilta, niin sitten vaan enemmän ruokaa. Takuulla alkaisi tuloksia tulemaan. Eri asia toki jos ei halua lihota, vaan haluaa pysyä laihana :)

      Poista
  47. Hei, lihominen on mahdollista, jos sen ottaa asiakseen. Se ei ole sula mahdottomuus sunkaan tilanteessa. Kaikenlaisia ravintolisiä ja runsaasti energiaa sisältäviä jauheita ja litkuja on olemassa, löytyy varmasti ainakin apteekeista, kannattaa testata. Farmaseutti ja lääkäri osaa ehkä mua paremmin neuvoa :D Mutta itselle on tuttu sellainen valmiste kuin nutridrink. Lihomisessa on myös tärkeää se, että syö säännöllisesti, vaikkei olisi nälkä. Joskus täytyy syödä väkisin.

    En nyt oikein saa selvää onko tää imeytymishäiriö sulle nyt kovin henkilökohtaista vai ei, mutta sanon kuitenkin, ettei sitä missään nimessä kannata jättää huomioimatta ruokavaliossa. Koska ravintoaineiden huono imeytyminen luultavasti johtaa väistämättä puutoksiin, jotka voivat pidemmän päälle olla haitallisia.

    Mulle on tullut sun blogia lukiessa toisinaan kuva, että imeytymishäiriö olisi susta hauska juttu, jota et ota kovin vakavasti, koska siten pysyy hoikkana. Tämä kirjoitus ja kommentit saivat kuitenkin mieleni vähän muuttumaan, mistä olen oikein iloinen!

    Nautinnollisia ruokailuhetkiä!

    VastaaPoista
  48. Ymmärrän kyllä miksei Jenni halua kertoa tarkemmin imeytymishäiriön tyyppiään, kun jo heti alkuunsa joku oli kommentoinut, että sairauden saa kuriin "ottamalla itseään niskasta kiinni" :D Varmaan tulis vähättelyä vieläkin enemmän kun googlella viisastuneet nettilekurit pääsis vauhtiin.

    VastaaPoista
  49. ITSETEHTY MAUSTEVOI nam oisko mahollista saada reseptiä? :)

    VastaaPoista
  50. Oletko kokeillut karppaamista? Sillä ruokavaliolla hyvin laihat ihmiset ovat onnistuneet myös lihomaan :)

    VastaaPoista
  51. onko taho ammatiltaan kokki tai jotain! herkullisia ruokia varmasti :)

    VastaaPoista