keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Warning

patong2
Kaikki on alkuillasta vielä hyvin. Ollaan innoissamme lähdössä Patongin yöhön. Nyt osa teistä varmaan tuomitsee meidät ja sanoo että tuetaan ihmiskauppaa, mutta, mentiin kattoomaan ping pongia. Ne jotka tietää, tietää. Mutta, no, siis.. Lavalla on alastomia naisia joiden pi**usta tulee vaikka mitä. Eläviä kultakaloja ja rapuja, banaaneja, partateriä ja siis ihan mitä vaan.. Yhessä vaiheessa lavalla järjestettiin "girl and girl lesbian" show. Mua pyydettiin lavalle. No mikäs siinä, ajattelin saavani tyyliin sylitanssin ja Thaimaassahan sitä oltiin, joten ihan sama. Lavalle mennessä 4 naista laitto mut tuoliin ja piiritti mut. Yks yritti repiä paitaa ja rintsikoita pois, toinen vetää hametta ylös, yks tunkea kättä alushousuihin samalla kun joku hieroo sen tissejä mun naamaan. Mutta tää kaikki oli ihan liikaa. Mä olin lavalla noin sadan hurraavan silmäparin kohteena. Olin shokissa :D Mut annoin vähän takas, puristin sen thaikun tissejä ja lähdin pois samalla kun Taho nauraa eturivissä ja juo tilaamaansa drinkkiä.

Palataan siihen drinkkiin. Taho oli juonu puolet ja pyys mua juomaan äkkiä loput, että lähetään pois. Kävellään baarikadulla, päässä alkaa pyöriä, oksettaa, tuntuu että taju lähtee ja mä kaadun 15cm koroilla niin pahasti, että kuperkeikkaahan siinä mentiin. Taho on myös niin heikossa hapessa, että ei pysty nostamaan mua. Sivulliset tulee auttamaan. Ja kaikki tän yhden drinkin takia, josta molemmat juotiin puolet, oltiin siis saatu tyrmäystippoja. Hoiperreltiin hotellille, oksennettiin 3 tuntia ja luultiin että kuollaan siihen oloon. Tää ei tapahtunut siksi, että oltais jätetty meidän juoma vartioimatta. Drinkkiä ei tehty meidän nenän edessä tilaamalla baaritiskiltä, vaan tuotiin suoraan meille pöytään kun oltiin valittu listalta mitä haluttiin. Ja täähän on todella yleinen käytäntö monessa paikassa.

IMG_3837IMG_3828IMG_3830 IMG_3832
Tarinan opetus oli kumminkin, OLKAA VAROVAISIA THAIMAASSA! Mutta, loppu hyvin kaikki hyvin. Still alive.

116 kommenttia:

  1. No huh! Onneks ei käyny pahemmin

    VastaaPoista
  2. Aika hurjaa menoa hahah :D onneks selvisitte :)

    VastaaPoista
  3. Pääsitte sentään pois ja hotelliin, onneksi. Meillä vastaavassa paikassa kävi niin, ettei meitä meinattu päästää ulos vaan vaadittiin ihan överihintaa "showsta", vaikka sisäänheittäjä oli mainostanut että ihan juoman hinnalla voi katsoa shown.
    Tyypit seiso oven edessä, josta sitten aikamme jankutettuamme väkivalloin revittiin iso akka veks ja ulos juosten.
    Nähtiin kadulla vielä toinen sisällä yhtä aikaa ollut, vähän meitä aiemmin poistunut pariskunta, joka tuli kysymään meiltä että kuinka paljon me oltiin jouduttu maksamaan lisää. He olivat maksaneet aika paljonkin, mutta me ei siis suostuttu maksamaan. Tää tapahtui tosin Bangkokissa, ei Patongilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis mulla menee muutenkin Thaimaassa hermo, koska tuntuu että siellä kusetaan sua kaikesta. Jengi vaatii lisää rahaa jo sovitusta maksetusta summasta, jotka sit laittaa omaan taskuun. Poliisit tekee itse rikollista toimintaa jne..

      Poista
  4. Huh, mikä reissu! Onneks teille kävi hyvin, tostahan olis voinu seurata vaikka mitä. :o Esim. vaikka, että se ketä pisti niitä tippoja käskee jonkun porukan vahtiin teitä ja kun lähdette niin kaappaa teidät, kun huomaa että olette jo vähän huonossa hapessa! Okei, ehkä vähän liiottelen, en tiedä mutta tuli vaan ekana mieleen! :D Tietystihän noi on aina kokemuksia. :) Ja ihanaa, että kerrot kaikki niin rehellisesti täällä blogissa, tuo showjuttukin. Onhan se tietysti ehkä väärin, mut haloo, en ole varmaan ainoa, kuka haluisi itekkin nähdä miten niitten pilluista tulee kamaa niinkun Anttilan liukuhihnalta! :D Teil on kyl ihan mieletön reissu ollut! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten joku voi olla näin sairas?

      Poista
    2. Anttilassa ei ole liukuhihnoja, haha.

      Poista
    3. "Onhan orjat väärin, mut hei haloo kuka ei haluis omaa orjaa!"
      "Onhan lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö väärin, mut haloo, kuka nyt ei haluis panna lasta!"

      Hieno logiikka sulla, kaveri.

      Poista
    4. "Tietystihän noi on aina kokemuksia." Kuka helvetti ajattelee näin? Jenni ja Taho ois voinu kuolla niihin tyrmäystippoihin ja jengi vaa hihkuu täällä miten hurjaa ja ihanaa kaikki tällainen on!

      Poista
    5. Mitä helvettiä? Olen yhtä mieltä siitä, että hyvä, ettei käynyt pahemmin ja selvisitte molemmat takaisin hotelliin. En voi kuvitella, että joku ihan oikeasti haluaa katsella ihmiskauppaa ihan vaan koska haluaa nähdä, kuinka ihmeellistä se on. Jotenkin noi hymiöt myös aiheuttaa ainakin mussa puistatusta, joo, kokemuksia ja ainakin erikoinen reissu, mutta en ehkä käyttäis ":)"-hymiötä...

      Poista
    6. Arvasin, että tästä tulee paskamyrsky. :D En tarkoittanut, että olisi mitenkään hienoa saada tysmäystippoja.. vaan, että selvisi säikähdyksellä. Ja on se kokemus kuitenkin, sitä en sano onko "hienoa/ihanaa/jännää" mutta kokemus silti. Ja kyllä, aika moni oikeasti haluaa nähdä miten pillusta tulee kamaa, myös Jenni ja Taho ilmeisimmin. Lapsen paneminen on kuitenkin hiukan eri asia, koska siinä ITSE satuttaa lasta, tai toi orjajuttu. Tossa kuitenkin vaan katsellaan, ei itse satuteta. Jos minä tai Jenni jätettäis väliin (en ole siis käynyt), joku muu menisi kuitenkin katsomaan. Lapsen panemisesta ei voi sanoa samaa, koska todennäköisimmin sitä ei muutkaan pane, se on mahdollista kyllä muttei varmaa.

      Poista
    7. Ja miten joku voi olla sairas?? :D Kyllä on sairaampaakin, kuin halua nähdä kuinka pillusta tulee kamaa. :D Ehkä ihan täällä kotimaassamme on asioita joita voi kauhistella. Kyl ihmiskauppa on väärin JOOO, mutta se ei vaikuta meidän elämään. Ei tulis mitään, jos kaikkea vaan kauhistelis päivät pitkät, ihmisii tapetaan syyttä, rangaistukset on liian pieniä, sotia ymymym.. kaikelle nyt ei vaan voi mitään, niitä tapahtuu kumminkin.

      Poista
    8. Vittu sulla on arvot kohdillaa. "Kaikelle nyt vaan voi mitää", joo ei nii voikaa mut onko kaikkee iha pakko tukea? Tohonkaan näytökseen ei ois ollu mikää pakko ollu mennä, mun oma moraalini ois todellakin sen kieltäny mut sit on näitä elämäm koululaisia joitten arvot perustuu siihen että: kyl ihmiskauppa on väärin jooo mut se ei vaikuta meidän elämään. Mitä vittua iha oikeesti im out of here :Dt.neljäs ano

      Poista
    9. Sanattomaksi vedät ano. Tuhotkaamme planeettaa, joku sen tuhoaa puolestamme kuitenkin. Levitätkö sukupuolitautejakin?

      Poista
    10. iAno 22.00 - eli koska esim. ihan vasta Ranskassa tapahtunut terrori-isku ei henkilökohtaisesti vaikuta sun elämään, on sitä turha kauhistella? Oot selvästi todella todella nuori vielä, tai mikäli et, on sun näkökulma maailma asioihin vaan sairas....

      Poista
    11. Niin, kaikelle ei vaan voi mitään eikä ne vaikuta mein elämään täällä Suomessa. On oki hirveitä asioita, mutta silti! Ja tommosia showjuttuja tuetaan, koska monet turistit nyt vain haluavat nähdä sitä, kaikki eivät edes tiedä olevan kyse ihmiskaupasta. Enkä ajattele noin, että tuhotaan planeetta, kun se tehdään meidän puolesta. Vaan niin, että vaikka mä toimisin oikein, se nyt vaan ei auta niin, että kaikki paha loppuisi. Totta helvetissä toi on järkyttävää, mutta ei se lopu sillä, että täällä haukutaan mua tai saarnataan Jennille. Maailman asioihin näkökulmani ei ole sairas mutta itse en jaksa ressata henkilökohtaisten asioiden päälle vielä maailman asioista, koska se nyt vaan ei auta.

      Poista
    12. Ei helvetti oikeesti. Mihin tää maailma on menossa....

      Poista
    13. Onneks sunlaisia ihmisiä on kuitenki harvassa. Jos kaikki ajattelis noin, niin tässä maailmassa ei olis mitää hyvää.

      Poista
    14. Niimpä! Kauhisteluhan auttaa asiaa!

      Poista
    15. "Lapsen paneminen on kuitenkin hiukan eri asia, koska siinä ITSE satuttaa lasta, tai toi orjajuttu. Tossa kuitenkin vaan katsellaan, ei itse satuteta."
      ^ Eli menisit myös katsomaan jos esiintymislavalla hyväksikäytettäisiin seksuaalisesti lasta, koska siinä vain katsellaan, ei itse satuteta?
      Ja joo, onhan maailmassa muutakin pielessä kuten vaatteiden tehtailu lapsityövoimalla yms, mutta lapsityövoimaan verrattuna tällaista ihmiskauppaa kuten ping pong showt on tavallisena kuluttajana huomattavasti helpompi olla tukematta. Jos ei ole kysyntää, ei myöskään ole tuollaisia ihmisyyttä hyväksikäyttäviä esityksiä.

      Poista
    16. Ano 12.53
      tuo sun teksti on vastenmielinen.. Ei todellakaan lopu maailmasta paha sillä, että haukutaan muita, mutta sun kaltaisten ihmisten ja teidän arvomaailmojen vuoksi tällainen paska kukoistaa!! "Joo mulla on henkilökohtaisesti nyt niin rankkaa et en mä jaksa miettii ja murehtii ku sitä omaa napaani". Hyi kuinka voi olla itsekästä... ootko ajatellut että mikäli olisit hieman tietoisempi maailman asioista ja ongelmista, ne sun omat "ongelmat" ei tuntuis edes ongelmilta.
      Kuin vanha sä oikeen olet????

      Poista
    17. Niin, en nyt omaa napaani vaan tietysti läheisiä myös. Mut mitä se auttaa, että mä täällä kaiken päälle murehtisin ja surisin "voi voi ku tuollakin on noin ja tuolla maasa näin" kun se ei auta sitä asiaa!!!! Totta helvetissä on vakavia ongelmia muissa maissa, karmeet olot ja mitä kaikkea, se on järkyttävää. Olen 23v.

      Poista
    18. Ja ei, en menisi katsomaan lapsen panemista. Varmaan ihan selvä juttu. Kumma kun mulle raivootte vaikka en ole edes tukenut moista. Vaan siittä kun en omaa elämääni kuluta ajetteluun ja murehtimiseen kuinka järkyttävää on. Jos se auttaisi, tekisin sitä.

      Poista
    19. Haloo ihmiset!! Vertaatte tätä "planeetan tuhoamiseen" Osaatte te ihmiset kyllä olla tekopyhiä. Musta tuntuu että moni teistä käyttää esim. kosmetiikkaa välittämättä siitä että onko eläinkokeilla testattuja, eli tuette siis eläinkokeita! Ajatte autoilla ja muilla moottori välineillä, joitten pakokaasu saastuttaa ilmakehää, eli tuhoatte siis planeettaa ja vaarannatte muitten terveyttä! Pointti tässä oli että en usko että teillä kenelläkään on varaa alkaa moralisoimaan tälläsessä asiassa, kun ette varmasti ole itsekkään mitään pyhimyksiä jotka tekee kaikki oikein! Kattokaa välillä peiliin...

      Poista
    20. 13.22
      olisin veikannu 10 vuotta sun iästä pois... sellaisen kuvan annat itsestäsi.

      Poista
    21. Just noin ano 16.49! Noi on kuitenkin tekoja. Se miten mä satun ajattelemaan, siis niin että muiden maiden ongelmien murehtimimen on turhaa, koska se ei ketään auta. Toistan vielä itseäni, kaikki ne on järkyttäviä asioita mutta se että mä stressaisin ja niiden varjolla jättäisin omat ja läheisten ongelmat omaan varjoonsa koska "ei sul voi ol ongelmii, mietippä afrikan lapsia". Ne asiat ei siitä muutu.

      Poista
    22. Ei vitsi sä olet mustavalkoinen... mutta sulle on selvästi turha yrittää asiasta enempää puhua koska sun argumentit todellakin toistaa vain itseään, ja mitä ymmärtämiseen tulee... kiven kanssakin saa paremman keskustelun. Kukaan ei ole väittänyt että sun pitäis stressaa asioita joita et voi muuttaa, älä nyt ole tyhmä. On eri asia stressata näitä asioita kuin tiedostaa ne ja pyrkiä toimimaan niin, ettei ainakaan edesauta niitä.

      Ja ihan oikeasti, jos vertaatte jotain hennesin vaatteita ja niiden ostamista ihmiskauppaan, voitte samantien soittaa johonki auttavaan puhelimeen.

      Poista
    23. Tiedostan kyllä! Ja se en ole tässä minä, joka on edesauttanut niitä käymällä niissä!

      Poista
  5. "Lavalla on alastomia naisia joiden pi**usta tulee vaikka mitä. Eläviä kultakaloja ja rapuja, banaaneja, partateriä ja siis ihan mitä vaan"

    ಠ_ಠ

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on ihan_sairasta. Jenni, et voi tietää mistään, tekevätkö nämä naiset tätä vapaaehtoisesti. En tiedä mistä se kiikastaa - empatian puuttesta, tietämättömyydestä, vai mistä, mutta tämän ei pitäisi olla sinusta hauskaa, vaan järkyttävää ja surullista. Menemällä katsomaan tällaista show'ta tuet mahdollisesti ihmiskauppaa, etkä ainakaan paranna naisten huonoa asemaa köyhässä maassa. Toivon todella, että ihmiset jättäisivät tällaiset paikat väliin - ilman kysyntää niitä ei olisi kannattavaa pitää pystyssä. Ja vaikka naiset tekisivätkin sitä periaatteessa vapaaehtoisesti, se on kuitenkin usein olosuhteiden pakosta - köyhyydestä.
      Nuoria naisia niinkuin sinä ja minä, Jenni. Älä tue tällaista paskaa.
      Mutta ihanaa että selvisitte turvallisesti hotellille! <3 olisi voinut käydä vaikka mitä.

      Poista
    2. ja sitten on parempi että ne samaiset naiset ovat kadulla huoraamassa/hankkimassa sukupuolitauteja? älä jaksa olla tekopyhä.

      Poista
    3. tällä logiikalla tässä elämässä ei voi tehdä yhtään mitään:D ostat h&m vaatteita -> tuet lapsityövoimaa, ostat jotain rainbown tuottieta --> tuet orjatyövoimaa jne.

      Poista
    4. "ostat jotain rainbown tuottieta --> tuet orjatyövoimaa"

      No sulla on ainakin faktat hallussa! Tiesitkö, että esim. juuri Rainbow'n tuotteet tulevat usein suurilta valmistajilta? Esimerkiksi Rainbow'n jauheliha tulee HK:lta.

      Poista
    5. Onko tekopyhää välittää muista ihmisistä? Yrittää parantaa huono-osaisempien asemaa? Ei, se on inhimillisyyden perusta. Näiden asioiden pitää kiinnostaa. Valinnoilla voi vaikuttaa. Älä tue seksikauppaa, älä osta lapsityövoimalla tuotettuja vaatteita. Palkinnoksi hyvä omatunto. Jos kaikki tekisivät samoin, maailma olisi parempi paikka.
      Mutta ehkä tää on vähän turha paikka puhua tästä, kommentit tuntuvat niin yksinkertaisten ihmisten kirjoittamilta...

      Poista
    6. ja sitten on parempi että ne samaiset naiset ovat kadulla huoraamassa/hankkimassa sukupuolitauteja? älä jaksa olla tekopyhä.



      Ei helvetti. Nämä samat naiset tekee kyllä sitäkin. Ihan mielettömän vähän ihmiset näistä asioista tietää. Hyi saatana oikeasti

      Poista
    7. "Yhtään mitään" -> "Yhyy en voi shoppailla hm:ssä!!" just joo, ei elämää pystykään elämään niin ettei ikinä aiheuta harmia kenellekään, mutta sirkuksia, joissa rääkätään eläimiä tai show:ta, jossa räikeästi sorretaan ihmisoikeuksia on kuitenkin suhteellisen helppo välttää.. Ja niin, en tiedä kumpi on pahempi: huorata kadulla vai olla vankina esityksissä, mutta fakta on, että köyhät perheet joutuvat joskus myymään tyttärensä näihin. Ja tämä ei ollut missään nimessä nyt joku läksytys Jennille vaan kiva kun kerrot niin avoimesti tekemisistäsi!

      Poista
    8. rauhotu ihminen kaikki ymmärs jo sun pointin:DDDDDDDDDdd

      Poista
    9. whomever even participates in these shows are classified as sex molesters

      Poista
    10. Anonyymi 15.51 = Ehkä joo on mahdollistra että jotkut on voineet pakottaa noi naiset tohon hommaan, mut enemmän on varmasti niitä jotka on itse tiensä valinneet. Ne tarvii rahaa, että voi syödä, elää ja on katto päänsä päällä. Ehkä niillä on jopa lapsi/lapsia, joille tienaamillaan rahoilla yrittää antaa hyvän elämän. Thaimaassa on paljon lapsia jotka nukkuu kadulla eikä saa ruokaa. Thaimaassahan kun ei ole sossua jeesaamassa. Maassa maan tavalla. Aamen.

      Poista
    11. Maassa maan tavalla :DDDDDDDD Kai Jenni tajuat että noilla ihmisillä ei ole mahdollisuutta valita miten rahat tienaa? Moni varmaan haluaisi kouluttautua ja löytää oikean työn, mutta koska mahdollisuutta siihen ei ole, on pakko myydä itseään jotta pysyy hengissä.

      Ottaisit asioista oikeesti selvää.

      Poista
    12. Niin juuri, maassa maan tavalla. Thaimaassa eletään noin ja taas Suomessa meillä on mahdollisuuksia vaikka mihin. Mä olen ottanut hyvinkin paljon asioista selvää ja tää oli mun neljäs kerta tuolla :)

      Ootko ikinä edes käynyt Thaimaassa vai kattonut vaan dokumentteja?

      Poista
    13. Jenni: kyllä Thaimaassakin on sosiaaliturva. Tietäisit sen jos todella olisit ottanut selvää asioista :)

      Poista
    14. ''Thaimaassa eletään noin ja taas Suomessa meillä on mahdollisuuksia vaikka mihin.''

      Ei ne ihmiset ole valinneet mihin maahan ovat syntyneet, eivät he haluaisi myydä itseään, ei vaan ole muuta mahdollisuutta tienata rahaa. Ajattelet siis niin, että heidän on vain pakko myydä itseään koska ovat syntyneet Thaimaaseen ja siellä eletään noin....

      Poista
  6. Onneks ei käyny pahemmin! Oon itekki saanu pari kertaaa tippoja (kylläkin ihan stadin yössä) ja eihän se kivaa oo, tai eihä sitä muista :D Mutta jotenkin tuntuu niin idioottimaiselta, että keneenkään ei voi nykyään luottaa ja vaikka tilaisi juoman tiskilti baarimikon katseen alla, voi silti saada vaikka mitä omiin juomiinsa :( Sitä kuitenkin haluaa ajatella ihmisistä hyvää ja pitää hauskaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se aina se baarimikko ole. Voi olla joku baarin asiakkaista! Itekkin oon saanu pari kertaa niitä, ei ollu baarimikko.

      Poista
    2. Oho harvemmin kuulee, että stadissa saa tyrmäystippoja :o Niimpä, trust nobody.

      Poista
  7. Onni onnettomuudessa, että joitte sen drinkin puoliksi. Koska jos teistä toinen oisi juonut sen yksinään, olisi hän tod.näk. ollut paljon huonommassa kunnossa.... Hyvää loppulomaa ja olkaa varovaisia!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miksi se ois kamalaa että sulle ois käynyt pahasti ja sut mahdollisesti ois raiskattu, mutta susta oli hauskaa katsoa noita thainaisia? Mä en ainakaan nää teissä eroa?

      Poista
  8. olika tää se 'mul on teille kerrottavaa...' juttu?

    VastaaPoista
  9. Rakastan sun postauksia ku sä kerrot matkasta oikeesti ne huonotki puolet ja rohkeesti kaikki hullut jutut etkä niitä pelkkiä rantakuvia ja ruokia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mä tykkään pitää tällästä linjaa blogissa :) Kiva että säkin!

      Poista
  10. Kaveri kans sai vahvoi tippoi Patongilla, heitettiin ulos baarista kun vaikutti olevan liian "Humalassa", jotkut oli kerenny jo soittaa poliisit, mutta siinä maassa ei kannata niihin luottaa.. maksettavissa kun ovat.
    Joten baarin omistajat tietenkin sanoivat, että tyttö on humalassa, ja kiisti tipat.. Poliisit ei tehny asialle mitään ja jättivät kadulle.. Mutta onneksi on ystävät ketkä näkevät kyllä miten asiat on:)
    pitäkää toisistanne huolta.

    VastaaPoista
  11. Et sitten voinut ottaa yhtään kuvaa tuosta showsta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yleensä niissä ei saa ottaa kuvia, mikä ihan ymmärrettävää kun vähän miettii minkälainen esitys on kyseessä. :D

      Poista
  12. Ahh näistä kuvista tuli niiiin ikävä patongille ja bangla roadille!! Ihana paikka, harmi että teillä on huono kokemus sieltä :(

    VastaaPoista
  13. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  14. Mitä ihmisarvo merkitsee sinulle Jenni? Luulin, että koska puhut sateenkaarikansan oikeuksien puolesta, olet järkevä ja empaattinen nuori nainen. Ihminen, jota kiinnostaa ihmisoikeudet ja niiden kunnioittaminen. Suuri osa näistä Thaimaan seksikaupan naisista/tytöistä on myyty pakon edessä, köyhästä perheestä. Naisten saamilla tuloilla voidaan pelastaa perhe nälkäkuolemalta/kodittomuudelta ym., mutta sen hinnalla menettää oman ihmisarvonsa kulttuurin/yhteiskunnan/läheisten silmissä (ja lisäksi mukaan tulee mm. väkivalta sekä taudit..) "Nyt osa teistä varmaan tuomitsee meidät ja sanoo että tuetaan ihmiskauppaa..." - jos joku ei tätä tuomitse, olen surullinen hänen puolestaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä jaksa olla tekopyhä.

      Jos tulee köyhästä perheestä ääriolosuhteet on pakollisia, ja jos he eivät baareissa esiintyisi, niin möisivät kadulla itseään.

      ostatko h&m:ltä vaatteita? Hyi, häpeä ne on tehty lapsityövoimalla.

      maailmassa on köyhyyttä, eikä nämä thaimaan ääriolosuhteet ole lähelläkään pahinta.

      Älä tule moralisoimaan muita, kun et tiedä mitään.

      Poista
    2. Mitä tekopyhää tuossa on? Puhumalla Thaimaan ongelmista ei tarkoita etteikö muualla maailmassa olisi köyhyyttä/lapsi- ja orjatyövoimaa/sairauksia, tai vähättele niiden vakavuutta. Tarkoitus ei ole vertailla missä on hirveintä, vaan nostaa esiin juuri Thaimaan seksityöläisten asema ja olot.

      Kyllä, köyhyys = pakottavat ääriolosuhteet, mutta tekeekö se asiasta silloin hyväksyttävän? Ts. väität että köyhä = ihmisarvolla ei väliä. Elätkö ajatuksessa, että ne naiset vaan esiintyvät jossain show:ssa, that's it? Siihen samaan hommaan kuuluu juuri se itsensä myyminen.

      Poista
    3. ''Jos tulee köyhästä perheestä ääriolosuhteet on pakollisia, ja jos he eivät baareissa esiintyisi, niin möisivät kadulla itseään.''

      Kysynnän ja tarjonnan laki, eivät äärimmäisessä köyhyydessä elävät ihmiset möisi itseään kadulla jos ihmiset eivät huoria ostaisi. Tässä Jenninkin tapauksessa ei tälläisiä esityksiä järjestettäisi elleivät ihmiset niitä menisi katsomaan, syyttäisin siis itse täysin ihmisiä jotka tälläisiä asioita tukevat tälläisten asioiden olemassa olosta. Kieltämättä aika oksettavaa mennä vauraana länkkärinä katsomaan köyhien nöyristelyä ja nauramaan heidän yrityksilleen pärjätä elämässä (eli tässä tapauksessa myydä ruumistaan viihdetarkoitukseen tienatakseen elantonsa) ja hehkuttaa vielä miten hauskaa se oli. Lisäyksenä vielä mitä tämä kertoo naisten asemasta ja vaikkapa Jennin suhtautumisesta naisruumiisiin.

      ps. anteeksi anonyymi kommentti, en millään jaksanut tämän kommentin takia luoda profiilia itselleni

      Poista
    4. jos he eivät baareissa esiintyisi, niin möisivät kadulla itseään.

      Suurin osa tekee tätäkin tai ovat siis pakotettuja tekemään. Shown jälkeen tyttö myydään viihdyttämään jotain herrasmiestä ihan privatisti. Ette vittu ihmiset voi olla noi tyhmiä.

      Ostan H&Mn rättejä ja saan silti olla ihmiskauppaa vastaan, ilman että se olisi tekopyhää.

      Poista
  15. Aaaah, itse juuri pari viikkoa sitten kotiuduin Phuketista. Bangla Roadilla tuli kyllä käytyä, ja tutustuin niiiin mahtaviin ihmisiin. Itse siellä eniten pyörin jossain ruotsalaisessa sivukujan yökerhossa, sekä Seductionissa joka on aivan siinä ''keskustassa''. :) Täytyy sanoa, että ikävä on suuri tuolle paratiisisaarelle. Kaikkea kaikille. :)

    VastaaPoista
  16. Ihan ok juttu muuten, mutta siinä vaiheessa kun elävät (ja miksei kuolleetkin) eläimet otettais mukaan, lähtisin ite meneen. Eläimiltä kun ei voi kysyä, että haluaako ne oleilla jonkun pillussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nauratti tää kommentti :'D Vaikka oonkin samaa mieltä, mulla kävi sääliks niitä kultakaloja >.<

      Poista
    2. Sama juttu! En tajua, miten joku voi tukea tällästä.. :(

      Poista
    3. tuskin niiltä naisiltakaan kysytään et haluuko ne pitää sitä kalaa siellä...nii paljon ku eläimistä tykkäänki nii enemmän vielä säälin niitä naisia

      Poista
  17. itse en ehkä tälläistä jakaisi täällä, ihan kaikkine yksityiskohtineen mutta propsit sulle siitä että oot avoin, se on ehdottomasti sun blogin plussapuolia
    toivottavasti se ei käänny sua vastaan, vaikka voisitkin monen mielestä toimia ns. väärin / ajattelemattomasti, itse en lähde nyt sen kummemmin moralisoimaan tai saarnaamaan omia mielipiteitäni

    Toivottavasti nyt pääsette ehjänä ihan suomeen asti:)

    VastaaPoista
  18. Voi huh.. Onneksi teille ei sattunut mitään pahempaa ja ootte kunnossa! Rentouttavaa loman jatkoa teille, ikävästä tapahtumasta huolimatta :)

    VastaaPoista
  19. oliko täää se juttu ku sanoit et sul on kerrottavaa? :)

    VastaaPoista
  20. Hei Jenni. Toivon, että kommenttini herättää jonkinlaisia ajatuksia sinussa. En ikinä provosoidu postauksista, ennemminkin saan bloggaajasta kyseenalaisen tai naivin kuvan, jonka sivuutan olankohautuksella. Tämä postaus kuitenkin pysäytti minut, ja koin, että on väärin, jos jätän kommentoimatta.

    Jenni, ymmärrän, että olet nuori, ja haluat kokeilla erilaisia asioita. Me kaikki rakastamme juhlimista ja rennosti ottamista. Huolestuin kuitenkin vastuuttomasta käytöksestäsi, ja toivon, että joku läheisesi reagoi samalla lailla. Sun pitäisi olla tarkempi millaisissa paikoissa käyt, ihan oman turvallisuutesi vuoksi. Olen aivan varma, että Thaimaasta löytyy turvallisia paikkoja, jossa juomiin ei laiteta baarin toimesta tyrmäystippoja. Sä olet vastuussa itsestäsi ja se tarkoittaa sitä, että sun täytyy oikeasti ajatella omaa turvallisuuttasi. Mullakin on kestänyt jonkin aikaa ymmärtää, että mun pitäisi ottaa enemmän vastuuta itsestäni, mutta nyt koen, että se on yksi tärkeimmistä asioista, jonka voin itselleni tehdä.

    Toinen asia on se, miten suhtaudut noihin naisiin. On varsin naivia väittää, etteikö kyse olisi ihmiskaupasta. En usko, että ainutkaan nainen haluisi tunkea pilluunsa esineitä sadan ihmisen edessä, jos hänellä olisi jokin toinen vaihtoehto. Oletko jutellut kenties naisten kanssa, ja he ovat kertoneet, että tekevät työtänsä mielellään? Oletko kenties nähnyt heille maksettavan palkkaa? Epäilen. Mielestäni on kuvottavaa, että menet katsomaan noiden naisten epäinhimillistä esitystä, ja vielä kehtaat vitsailla siitä. Etkö oikeasti seuraa millään lailla maailman asioita, tiedä mitään ulkomaista ja millaista niillä alueilla esimerkiksi Thaimaassa on, jotka eivät ole turisteille suunnattuja? Sun on helppo täältä Suomesta käsin, jossa eletään hyvinvointiyhteiskunnassa, käydä katselemassa ihmiskaupan uhreja, jotka elävät köyhyydessä. Jenni, sun olisi aika jo toimia, niinkuin aikuinen nainen toimii, ja ottaa vastuu itsestäsi ja tekemisistäsi. Se ei ole okei vitsailla tuolla lailla naisten seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Vai oletko oikeasti sitä mieltä, että tuo esitys oli sopivaa?

    Haluan vielä selventää, sillä luin muutaman kommentin ylempää. Jenni, tässä ei ole kyse mielipiteistä, tässä on kyse rikollisuudesta ja ihmiskaupasta. Oletko koskaan miettinyt, miksei meillä Suomessa ole vastaavanlaisia esityksiä? Miksi Suomessa ei ole ilotaloja? Toivon, että oikeasti mietit asennettasi ja koitat aikuistua, sillä suhtautumisesi näihin asioihin näyttää, että sinulla ei ole minkäänlaista perspektiiviä maailmasta, ja moraalisi vaikuttavat varsin kieroutuneilta. Get your shit together.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin kirjotettu! Täysin samaa mieltä!

      Poista
    2. "Miksi Suomessa ei ole ilotaloja?" Suomessakin on seksiä vapaaehtoisesti tai rahan tarpeessa myyviä naisia, pelkkää seksiä tai 'girlfriend effect'-naisia, sylitansseja tai strippausta esittäviä naisia löytyy joko suoraan strippibaareista tai tavallisen kapakoiden lisäpalveluina.
      Esim. Sihteeriopisto.co sivulta löytyy...

      Poista
    3. Mut kaikkia ei voi pelastaa, se että Jenni on käymättä esityksessä, ei merkkaa mitään, päinvastoin, jos ei ole tarpeeksi asiakkaita ja tuloja niin keksitään karumpia keinoja tai pahimmassa tapauksessa ne naiset tapetaan. Maassa maan tavalla. Ei ole oikein tukea mitään tollasta, mut eiköhän ne ongelmat lähde ihan muusta kun siitä käykö joku turisti satunnaisesti esityksissä. Koko maahan on katastrofaalinen verrattuna Suomeen.

      Poista
    4. Nämä teidän vastaukset kommenttiini oli varsin irrelevantteja. Ennemminkin halveksuin Jennin suhtautumista asiaan naivisti. Ei hän pysty vaikuttamaan muuhun, kuin omaan asenteensa. Ja blogissa on yli 5000 lukijaa, joten niiden asenteisiin. Ei tässä mistään maailman kaikkien ihmisten pelastamisesta ollutkaan kyse.

      Poista
  21. Suureksi onneksi pääsitte molemmat turvallisesti takaisin hotellille, ja että kaikki on nyt hyvin!

    Pakko kuitenkin kommentoida, kuinka surullista se on, että ihmiset (enkä tarkoita kohdistaa tätä kommenttia vain Jenniin, vaan tarkoitan yleisesti turisteja jne.) haluavat tieten tahtoen mennä katsomaan näitä "esityksiä", käydä maksullisissa jne. joissa ihmiskauppa kukoistaa. Eikä se ole pelkästään surullista, vaan oksettavaa! Monet perheet joutuvat myymään lapsensa ihmiskauppiaille, koska heillä ei yksinkertaisesti ole varaa elättää koko perhettä. Tyttöjä ja nuoria naisia kaapataan kaduilta, ja heidän henkeään tai läheistensä henkeä uhataan, jolloin on vain yksinkertaisesti annettava itsensä ihmiskauppiaiden käsiin. Myös monenlaiset petokset ja houkuttelu esimerkiksi kauneuskisoilla saavat monet nuoret tytöt ja naiset ansaan. Sitten tulevat turistit, jotka rahoittavat tätä toimintaa. Eikä ihmiskauppaa olisi, ellei olisi myös kysyntää. Ihmiskauppahan on maailman tuotteliainta kauppaa huume- ja asekaupan jälkeen.

    Jotenkin vain tuli todella surullinen mieli tätä postausta lukiessa. Lisäksi sitä vain huomaa, kuinka epäreilu ja julma maailma onkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jaa, minkäs teet kun esim. jenni sun muut kaikki länkkärit on tehnyt valinan että haluaa mennä katsomaan näitä tälläsiä nimenomaisia esityksiä (ja tukea sillä kyseistä ihmiskauppaa) Mä en ite tajua että kai se on hauskaa nauraa tollasille asioille ja maksaa siitä, koska itse on hyvinvoiva länsimaalainen ja näin ollen voi olla että kokee myös maksavansa näille naisille palkkaa tuosta.

      Kysyn vaan jenni mielenkiinnosta, olisitko mennyt katsomaan tuontapaisia niin hauskoja ja hulvattomia esityksiä jos siellä olisi kääpiöitä mutapainimassa? vammasia tyyppejä? tai vaikkapa lapsia tunkemassa pingismailoja pilluun? :) en usko että ainakaan jälkimmäistä, mutta naisia strippaamassa ja suorittamassa noita esityksiä, siten että ite pääsee mukaan?
      JOO TODELLAKIN?
      Mun mielestä on vaan sääli että noita paikkoja on just tällästen hedonististen ihmisten takia.


      terkuin ;

      Puoliksi thaikku :)

      Poista
  22. Miten sieltä voi tulla noin paljo kamaa ja eikö ne partaterät tee haavoja... :/

    VastaaPoista
  23. Onneksi selvisitte ja pääsitte turvallisesti hotelliin! Oliko tämä se juttu minkä halusit kertoa?

    Vielä kysymys mikä ei liity tähän postaukseen..
    Mitä edgarille kuuluu? Missä hän nyt on?

    VastaaPoista
  24. Oliko tämä se "mulla on jotain kerrottavaa" asia? Ja mitä edgarille? Missä hän nyt on? Oletteko pitäneet yhteyttä?

    VastaaPoista
  25. miten sun opiskelut sujuvat? :)

    VastaaPoista
  26. On kyl jotenki ala-arvosta mennä kattomaan tollasta.. niin paljon kaikkee muutaki maailmassa, ja valitsee tollasta ajanvietettä? pillusta esineitä, eläviä kaloja?? hei valoja päälle jenni :o

    VastaaPoista
  27. ihmiskaupan lisäksihän toi on myös esimerkki siitä eläinrääkkäyksestä mitä Thaikuissa ja muualla esiintyy. mitä mieltä ootte siitä, jenni ja muut? oksettavaa että mennään katsomaan kun eläviä eläimiä työnnetään jonkun pilluun ja sieltä pois! ihan kun toi ei muutenkin olisi tarpeeksi oksettava idea...en ikinä menis katsomaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. juu sääliksi käy niitä rapuja ja kaloja.. varmaan ihan hädissään :::(

      Poista
    2. entäs linnut ja sammakot? yh.

      Poista
    3. no ei teijän tarvii mennä kattomaan vitun idiootit

      Poista
    4. Ano 7.59
      "poissa silmistä poissa mielestä"
      Juu u...

      Poista
    5. Poissa mielestä? Kyllä, ei oo meidän ongelma miten menee thaimaalaisilla huorilla. Niinkun alempana joku kirjotti, että ne ongelmat lähtee maan sisältä. Meil suomessa on taas mahdollisuuksia vaikka mihin. Ei voi mitään. Jos kiinnostaa niin paljon, menkää tonne showpaikan ovelle käännyttään ihmisiä. Älkää täällä raivotko niinku jollekki vandaaleille maapallon tuhoajille.

      Poista
  28. ei helvetti, tää oli surullista luettavaa. onnea elämään.

    VastaaPoista
  29. Tämä oli ihan oikein sulle, miten voit olla noin helvetin tyhjäpää ja alentua moiseen ??? Olisi ollut vielä rankempikin opetus sulle ihan oikein, saitpahan edes pienen näpäytyksen teoillesi !!! No kyllähän sen jo ulkonäöstäkin voi päätellä, että sulla ei ole kaikki kohdallaan !!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mikä sulla on hätänä?

      Poista
    2. onko sulla noin surkea elämä :D

      Poista
  30. "Ulkonäöstäkin voi päätellä, että sulla ei ole kaikki kohdallaan !!!" Tietääkseni ulkonäkö ei vaikuta siihen, mitä on pään sisällä. Sanoisitko noin lihavalle? Tai vammaiselle? "Haha, oot pyörätuolissa ni eipä kaikki ihan kohdallaan voi olla!"

    VastaaPoista
  31. juu nään kans silmissäni kun jenni heiluu 15cm koroillaan minihame ja napapaita yllään..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Entä sitten? Jenni voi? Ottaako kenties päähän, kun et ise voi pukeutua niin? ;)

      Poista
  32. Mut miks teille pistetiin niitä? ei kuitenkaan viety rahoja tms?

    VastaaPoista
  33. En kyllä ymmärrä miks kukaan terve ihminen menis tuollasta kattomaan?!

    VastaaPoista
  34. "drinkkiä ei tehty meidän nenän edessä"
    [x] joisinko
    [x] vai joisinko


    salli mun nauraa :'D mikäs siinä jos ei löydy omaa aivotoimintaa.

    VastaaPoista
  35. Kylläpä ihmiset ottaa kaiken niin vakavasti, kiillotetaan sädekehää ja samalla itsekin sorrutaan tukemaan millon mitäkin huonoa asiaa. Ette te ole sen parempia ihmisiä kun Jennikään ketä kävi jossain esityksessä kerran elämässä :D Entäs ne ketkä käy eläintarhoissa jne? Tai ne ketkä syö lihaa? Jokaisesta asiasta pitää aina valittaa. Se että jollain thaimaalaisella huoralla menee asiat huonosti, ei ole meidän ongelma. Ne ongelmat lähtee sieltä maan sisältä eikä turisteista ketkä pitää hauskaa siellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oletko tosissasi? Voi Luoja. Ne "hauskaa pitävät" turistit ne rahat tuollaisiin paikkoihin kantavat, eivät thaimaalaiset. Kysynnän ja tarjonnan laki.

      Poista
    2. Ei hyvää päivää, taidat olla ihan lapsi tai sitten täysin tampio. Turisteja varten nuo paikat nimenomaan ovat, turistit niitä käyttävät, turistit niihin rahaa tuovat ja sen takia niitä siellä on. Thaimaassa poliisit katsovat läpi sormien lapsien ostamista siksi, koska turistit ostavat niitä eli siis "pitävät hauskaa" kuten asian ilmaisit.
      Aloin voida ihan pahoin tästä kommentistasi.

      Poista
  36. Melkoinen kommenttisota. Monikohan näistä kommentoijista on esim. jutellut huoran kanssa? Suuri osa näistä huorista tekee sitä ihan omasta vapaasta tahdosta, se on niille helppoa rahaa ja etenkin kun saa itse valita asiakkaansa, mitään ei ole pakko tehdä. Moni vaan valitsee tehdä niin, koska se on helpompaa kun kouluttautua korkeasti ja saada ns kunnon normaalia työtä. Mutta halutessaan ne voi tehdä senkin! Just esimerkiks jotku iskee länkkäreitä, menee naimisiin ja saa erosta hyvät rahat, jolla elättää perhe ja perustaa esimerkiks yritys. Että usein se on myös niin että nää naiset ns käyttää länkkäreitä hyväkseen! Mikä ei sinänsä mun mielestä oo paha juttu koska sillä turvataan täällä monen tulevaisuus, ja sehä on vähän winwin kummallekkin. Sen kummemin ping pong showhun puuttumatta, en ole käynyt niin en tiedä. Mutta ajateltiin ehkä mennä käymään, ihan mielenkiinnosta. Niinku tuollaki joku jo sano, että voihan sen ajatella niin että ainakin tukee niitä jollain tapaa. Nyt mut saa varmaan tappaa jos menen :D

    Summarum, kaikki ei oo aina niin mustavalkosta!

    Ja ps vielä, en minäkään ihmiskauppaa kannata, en todellakaan, mutta monella tuntuu olevan niin vääristyny käsitys että kaikki huorat ois pakotettu! EI OLE

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin no periaatteessa joo, voivat olla vapaaehtoisesti ammatissaan. Tosin epäilen, että tuolla(kaan) suunnalla maailmaa monella ei ole vaihtoehtoja? Vapaaehtoisuuden taustalla on syyt. Heitä ei välttämättä pakoteta hommaan, mutta onko se vapaaehtoisuutta, jos tavat hankkia elantonsa tai rahat koulutukseensa on about varastaminen tai itsensä myyminen? Kärjistetysti. Jos he oikeasti voisivat päättää, menevätkö esim. toimisto- vai prostituutioduuniin vai kouluttautuisivatko lääkäriksi, minkä mahtaisivat valita? Yritän siis sanoa, että valinnanvapaus on aika näennäinen. Vapaus valita muutamasta pahasta. Ei esim. kaikista niistä vaihtoehdoista, joita nyt vaikka täällä Suomessa porukalla on.

      Poista
  37. Ihan oikein että kerroit tämän tarinan mitä voi hyvin mahdollisesti tapahtua ! En ymmärrä miksi tästä pitää lähettää ilkeää kommenttia, sähän kerroit vaan totuuden tästä illasta. Hyvä opetushan tämä :)

    VastaaPoista
  38. joskus saa vaan nauraa ihmisille, antakaa elää jumalauta!!! lyön vetoa, että 90% kommentoijista googletti mitä siinä tapahtuu..... ÄLKÄÄ VAA HUI APUA ootte nyt syylistynyt ihmiskaupan avustamiseen. sille ei ole hevonvitun väliä jos 200 ihmistä kieltäytyy jumalauta toi bisnes o MILJARDI bisnes et get your shit together itse ja älkää syylistkö jenniä tekopyhät. Varmaa oli iha vitu jees ku kuunnella tommosta vauva.fi kerhoa jauhamassa paskaa ku yrittää itse lomailla

    VastaaPoista