sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Ready and.. Action!

blogy
Mulla on nyt aika jännittäviä uutisia. Oon joutunut jo pari kuukautta pitämään tätä sisälläni, mutta vihdoin saan vähän kertoa teillekkin. Tuun kohta hulluksi jos en pääse avautumaan tästä! Mä oon nimittäin lähdössä ens kuun alussa, eli parin viikon päästä 3 viikoksi ulkomaille kuvaamaan uutta tv-ohjelmaa. Kerron tästä myös siksi, koska asia tulee vaikuttamaan blogiin. En nimittäin saa kolmeen viikkoon käyttää mitään sosiaalista mediaa, läppäri ja puhelin jää kotiin.

Valitettavasti en voi kertoa mikä ohjelma on kyseessä, mille kanavalle tai muita yksityiskohtia. Toivon, että ymmärrätte! Mä oon ollut nää pari kuukautta jotenkin ihan sekasin koko hommasta, koska tää on vaan ehdottomasti yks mageimpia juttuja mitä mulle on koskaan mun elämässä tapahtunut.

Mä punnitsin pitkään asian hyviä ja huonoa puolia. Mä en oo koskaan halunnut olla julkisuudessa, mutta tän projektin myötä se on väistämätöntä. Vähiten haluan sitä, että mahdollisesti mun asioita kaivetaan ja saisin lukea niistä lehdistä. Mutta.. Se joka leikkiin ryhtyy se leikin kestäkööt. Mä voin kumminkin paljon omalla käytöksellä vaikuttaa asioihin ja luotan itseeni sen verran, että tiedän mitä teen ja mitä en. Tiedän mitä puhun ja mitä en.

IMG_4610
 Oikeesti, APUA. Pitäkää mulle peukkuja, pliis! :D

36 kommenttia:

  1. Vautsi! koska tää ohjelma tulee sitten telkkarista? :)

    VastaaPoista
  2. Voitkos rapotoida tästä ohjelmasta vielä myöhemmin? Vaikka sitten kun se on näkynyt telkkarista tai tullut julkisuuteen :)
    Oot ihan älyttömän kaunis!

    VastaaPoista
  3. Ihan älyttömästi onnee ja tsemppiä!♥

    VastaaPoista
  4. Apua!!! Jännittää sun puolesta! Tsemppiä!! Millon tän ohjelman näkee tvstä?:)

    VastaaPoista
  5. Arvaan kyseessä olevan se paratiisihotelli?:D Eli sinkkujen pitää löytää yöseuraa tai putoaa pelistä veke.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuli heti mieleen se ekojen lauseiden jälkeen :-DD

      Poista
    2. Haha oon kans nii varma et se on Niiin tää! Mut tulee mielenkiintosta seurata sua siel :) tai mikä ikinä onkaan!

      Poista
  6. Onko kyseessä Suomen paratiisihotelli? :D

    VastaaPoista
  7. Paratiisihotelli...!! :D Tuli ekana mieleen!

    VastaaPoista
  8. Ei taida kyseessä kuitenkaan olla toi paratiisihotelli,koska nelosen sivuilla lukee näin "Ohjelmaan mukaan hakevien tulee olla käytettävissä kuvauksiin 26.6.–19.7.2015" :) Ja jos Jenni lähtee jo kesäkuun alussa 3 viikoksi jonnekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta laske, toi sama aika väli on 3 viikkoa. Voi myös olla virheellisesti kirjotettu, että lähtee kesäkuun alussa ?

      Poista
    2. eiköhän jennillä pyöri sen verran ohjelma päässä että tietää päivälleen kauan kuvauksiin on aikaa ;D sitä paitsi ohjelman castingit on vasta viikonlopusta, ellei sitten aijemmin oo pyydetty jo mukaan ja sovittu asiasta :) hienoa kuitenkin!

      Poista
  9. Ootko koskaan satuttanut fyysisesti ketään?

    VastaaPoista
  10. Viidakon tähtöset!

    VastaaPoista
  11. Vou, paljo tsemppiä matkaan! ♥ Pidä hauskaa minne ikinä meetkin!

    VastaaPoista
  12. Temptation island Suomi??:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eks jenni oo sinkku xd ja ne kuvattii joulukuussa nii seuraava kausi tod näk kuvataan joulukuussa

      Poista
    2. Tsiisus:D kai siellä nyt oli niitä sinkkuja vaikka kuinka paljon viettelemässä varattuja?

      Poista
  13. Kivaaa!! oli ohjelma mikä tahansa on hauska seurata kun "tietää" edes yhden :) onnea ja tsemppiä!
    tuleeks SoMe-nikat x) kun ei pääse ollenkaan nettiin...

    VastaaPoista
  14. Vou tsemppiä matkaan! Oot ihana <3

    VastaaPoista
  15. Milloin voit paljastaa lisää? :S vasta sitte ku sitä alotetaan mainostaa?

    VastaaPoista
  16. Ihan mahtavaa! Pidä hauskaa :)<3

    VastaaPoista
  17. Huippuu!! Olipa mikä tahansa nii pidän peukkuja! Tsemppiä ja etköhän sä tosiaan tiiä mitä puhut(ei sillä et kaikkee pitäs aina ottaa turhan vakavisti!) sulla on sana hallussa ja oot aito oma itses! <3 kerro sit kun pystyt nii oon sohvan äärel valmiina ;D

    VastaaPoista
  18. huhhuh! Mut mä kans luotan suhun, ja on sellanen juttu et tää homma sopii sulle ja sun olemukseen ja luonteeseen :P :D Oot sellanen persoona

    VastaaPoista
  19. En ois uskonu et sä oot tollanen aivoton tissiblondi joka haluaa seiskajulkuks jonkun ohjelman kautta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mitä vittuu onks ihminen automaattisesti ''aivoton tissiblondi'' jos haluu vähän lähtee hakee jotai uutta ja jännää elämäänsä :D

      Poista
    2. On toi vähän outoa. Miksi 20v tyttö haluaa tv:seen? miksi hakee seiskalehden tasoiseen ohjelmaan eikä esim opiskelemaan ?:Dd ja tiedän et merkonomi lesken mut vertauksen vuoksi ...Mut toivotaan et on hyväkokemus:) eiköhän jenni tiedä mitä tekee:)toivottavasti ei kaiveta luurankoja ulos kaapista eikä oo mikään deittiparatiisisaaritemptation-ohjelma. ota jenni kaikki irti (:

      Poista
    3. Saletisti se uusi ohjelma sinkkusaari vai mikä olikaan!

      Poista
    4. vieläkö jenni opiskelet? :)

      Poista
  20. Mun mielestä se kertoo aika paljon ihmisestä jos on kakskymppinen ilman työpaikkaa tai koulutusta ja aikoo hakea johonki wt-ohjelmaan :D

    VastaaPoista
  21. "Se joka leikkiin ryhtyy se leikin kestäkööt" - Jenni / Den som ger sig in i leken får leken tåla - Paow
    Paradise Hotel !!! :D Jess tehkä siit yhtä hyvä kun ruotsin niin katon aivan varmasti :P

    VastaaPoista
  22. Voi yrjö joitaki näitä kommentteja. Minusta reality-ohjelmat ovat nimenomaan parasta viihdettä, varsinkin jos kyseiset hahmot ovat oikeita ihmisiä, eikä näyttelijöitä. En myöskään ymmärrä, miksi suurinosa näistä anonyymeistä haukkuu sellasia "aivottomiksi" yms. eihän se kerro nimittäin mitään älystä, jotka tuollaisessa ohjelmassa :D Tsemppiä Jenni ohjelmaan ja muista pitää hauskaa! Minä ainakin aion katsoa ohjelmaa sitten :)

    VastaaPoista