sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Ex on the beach

IMG_3636IMG_3647IMG_3670IMG_3666IMG_3661IMG_3638
Noniin, vihdoin niitä rantakuvia! Ollaan oltu nyt siis Phuketissa 6 päivää ja ylihuomenna lennetään takas Bangkokkiin. Joka päivä ollaan oltu rannalla, mutta maltillisesti muutamia tunteja, koska palaminen on ehkä hirveintä koskaan. Oon kyllä nauttinut tästä ajasta täällä ihan täysillä, maannut öljyttynä rantatuolilla kylmä juoma kädessä ja näkymä on kuin postikortista.

Me muuten vuokrattiin skootteri :D Mä oon ajanut mun skoottereilla viimeset 5 vuotta ja se on aivan törkeen kivaa. Mun kauhein pelko on kumminkin aina ollut, että ajaisin niillä Thaimaassa. Tää meno on aivan hullua ja kaikenlisäks täällä on vasemmanpuoleinen liikenne. Ja järkyttävää on, että Thaimaassa kuolee maailman eniten ihmisiä moottoripyöräonnettomuuksissa suhteutettuna väkilukuun. Mut loistavasti ollaan pärjätty, mä oon aika pro kuski.

Mä oon jotenkin valaistunut tällä matkalla. Oon miettinyt täällä todella syvällisiä asioita ja mun elämää. Purskahdin jopa itkuun yks ilta parvekkeella polttaessa iltaröökiä. Mä itken harvoin, joten se teki hyvää. Oon jo jonkin aikaa suunnitellut mulle todella tärkeetä uutta tatuointia, mutta nyt tiedän tarkalleen millasen ja mihin, mutta en tiedä uskallanko ottaa sitä täällä. Pidemmittä puheitta, palataan ens postauksessa! Mulla on teille kerrottavaa..

60 kommenttia:

  1. Huh mikä kroppa sulla on, vaikka oot hoikka niin kuitenki tosi naisellinen ja kurvikas :o <3

    VastaaPoista
  2. Kuinka paljon teidän reissu kustanti lentoineen ja majoituksineen ? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. nää saa kyllä selville itekin jos vaan jaksaa hintoja netissä yhtään kattoa :-D ärsyttävää ku aina kysellää näitä samoja asioita bloggaajilta.

      Poista
    2. Tuskinpa tää ano tarvii mitään euromääräistä tarkkaa summaa finnairin sivuilta, haluaa vaan jennilta tietoa varmaan et mikä jennistä on halvin tapa matkustaa thaimaassa jne??????

      Poista
    3. Lennot Bangkokkiin edestakas oli 600€/per henkilö. Sit lennettiin Bangkok-Phuket-Bangkok joka oli noin 100€/per henkilö. Sit oltiin lähdössä takas Suomeen niin myöhästyttiin koneesta koska meijät neuvottiin väärälle portille. Jouduttiin ostaa lentoliput Moskovaan, 250€/per henkilö. Nyt ollaan oltu Moskovassa yötä ja kohta toivotaan et päästään kotiin.. Mut joo hotelli oli eka Bangkokissa noin 100€/per henkilö viikko. Phuketissa noin 200€/per henkilö viikko. Sit taas Bangkokissa 50€/per henkilö 3 päivää. Ja nyt Moskovassa 40€/per henkilö 12h xD

      Poista
  3. Aaargh inhoon tollasii cliffhangeri lopetuksia! Alkoi kiinnostaa ihan törkeesti :D Noh, ainakin varmistaa et lukijat palaavat ensi postauksen äärelle sitten ;)

    Ps. LOVE your hair <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äläpä, kauhee kuumotus :D Mä saan kanssa mitä ihmeellisimmässä paikoissa semmosia "valaistumis"efektejä ja voin alkaa vollottaa jostain.

      Poista
    2. Joo täytyy pitää blogin mielenkiintoa yllä ku on nyt saanut uutta inspistä tähän hommaan!

      Hah joku siis tietää miltä musta tuntuu! :D

      Poista
  4. Loistava otsikko :D mä arvaan jo uutisen! Sinä ja Taho palaatte yhtee!

    VastaaPoista
  5. Jos se tatska on melko yksinkertanen, mä uskaltaisin ottaa sen siellä! nykyään niissäkin paikoissa on hyvä hygienia yms:) kunhan vaan löytää paikan missä tulee ymmärretyksi tatuoijan kanssa!:) mukavaa loppulomaa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ottanut kun pitää hiota se vielä täydelliseksi.. :)

      Poista
  6. Tuli heti mieleen et ootte palanneet Tahon kanssa yhteen. :D jos sattui oikeaan, niin onnea!

    VastaaPoista
  7. Oi, ihana postaus ja mahtava otsikko :'D Sun hiukset <3

    VastaaPoista
  8. Mä en kyllä ikinä uskaltais ajaa skootterilla Thaimaassa ! Näytät ihanan terveeltä ja onnelliselta :) Pitäkää hauskaa !

    VastaaPoista
  9. repesin melkein ääneen otsikolle :D nää matkapostaukset on olleet tosi kivoja! ja muutenkin tykkään blogistasi ja oon sitä jo pari vuotta lukenut, vaikka en oo koskaan tainnutkaan kommentoida. keep up the good work! pus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meki naurettiin Tahon kanssa sille ku keksin sen :D :D Kiva että kommentoit! :)

      Poista
  10. Ihania kuvia!! Ens postausta odotellessa <3

    VastaaPoista
  11. Mitä aurinkokapseleita syöt? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bioteekin, saa ainakin apteekista :) 2kk kuuri on joku 6 euroa.

      Poista
  12. voi ei mitkä maisemat!! nauttikaa <3

    VastaaPoista
  13. Älä ihmeessä ota tatskaa siellä. Otat sit jossain muuall ettei tulehdu matkalla jne.

    VastaaPoista
  14. Missä päin phukettia ootte ollut? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asuttiin Patongilla, mut ajettiin mopolla myös Karonin ja Katan rannoille :)

      Poista
  15. Hei! Mä otin 2kuukautta sitten Phuketissa, Patongilla tatskan. Mesta oli Aussine Tattoo ja ne oli todella hyviä siellä! Mieheni otti full sleeven ja sekin onnistui täydellisesti. Suosittelen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että teillä meni putkeen :) Mä otan sen Suomessa sittenkin.

      Poista
  16. Ihania kuvia:) Ja vähänkö kivat bikinit !

    VastaaPoista
  17. Thaimaassa ja Bangkokissahan on ihan maailman parhaajia tatskaajia! Googlettelet vähän, nii varmasti löytyy suht läheltä majapaikkaa ihan huippuammattilainen :)

    VastaaPoista
  18. Jenni, oot vaan niin törkeen upee nainen! En malta odottaa seuraavaa postausta! :)

    VastaaPoista
  19. Näyttää ja kuulostaa sitä että oot onnellinen :) <3

    VastaaPoista
  20. oi ihania lomakuvia, näytät upeelta! :) hyvä että oot saanu miettiä siellä asioitasi, joskus tosiaan kun antaa vaan itkun kunnolla tulla tulee parempi ja jotenkin puhdistunut fiilis. :D itsellänikin menossa tällähetkellä vähän vaikeampi kausi elämässä, ja on ihana nähdä susta noin raikkaita ja aurinkoisia kuvia, hassua mutta saa mutkin uskomaan että kyllä se tästä kun vaan menee eteenpäin. pitäkäähän vielä hauskaa siellä, seuraavaa postausta odotellessa ;)<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi on niin hienoa kuulla että voin ees jotenkin vaikuttaa pienillä teoilla jonkin mieleen <3

      Poista
  21. http://m.mtv.fi/uutiset/rikos/artikkeli/nayttava-kiinniotto--poliisi-iski-keskella-ruuhkaa/2338522

    VastaaPoista
  22. Onko Taholla blogia? Minkä maalainen hän on? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei oo mutta löytyy instagram, @tahonguyen :) Vietnamilainen.

      Poista
  23. Ei liity nyt yhtään postaukseen, mut oisitko voinu suositella jotain baareja tallinnassa käyn aika samanlaisissa baareissa ku sinä esim.venue ja tivoli ? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En oo bilettänyt hirveesti Tallinnassa, mut Hollywood, Venus, Privet yms. :)

      Poista
  24. Aiotko jatkaa koulunkäyntiä slk:ssa vai onko sulla muita suunnitelmia? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tän joululoman ja kaikkien reissujen jälkern ois tarkotus mennä takas. Mut joo mulla ois muuta suunnitelmia, mutta pitäis muuttaa Kuopioon 1,5 vuodeksi :(

      Poista
    2. Eiku vaan tänne kuopioon! ;D mitä täällä on semmosta mitä helsingissä ei ole miks sun pitäis muuttaa..? :D

      Poista
  25. Onks noi kuvat karonilta vai oonko vääräs? :I :D

    VastaaPoista
  26. Mistä noi bikinit mahtaa olla hankittu? :)

    VastaaPoista