torstai 29. tammikuuta 2015

Paha Phuket

IMG_3732IMG_3701
Edellinen postaus sai aika monet teistä kärttyisiksi ja mulle sateli todella ilkeitä kommentteja, joista osaa en edes julkaissut, koska ootte pyytäneet että yritettäis pitää ilmapiiri täällä hieman positiivisempana :) Maailmassa on niin paljon pahempiakin asioita, kun että Jenni 19-vee kävi Thaimaassa ekaa ja vikaa kertaa kattomassa ping pongia monen sadan muun turistin seassa. Ja kuinka moni siitä oikeesti kirjottaisi blogiin? No ehkä minä. Mulla nyt vaan on aina ollut tää linja blogissa, että kerron ehkä enemmän kuin muut. Kerron hyvien asioiden varjopuolia, haluan antaa vertaistukea niille jotka on kokeneet samoja asioita kuin minä yms. Tullut tottakai huomattua, että siinä todella on myös omat huonot puolensa kun on liian rehellinen.

Korjaan kumminkin, että vaikka mä sinne esitykseen menin, en todellakaan kannata ihmiskauppaa, jota tuollaisessa paikassa mahdollisesti käydään. Mutta meidän ihmisten on välillä lähes mahdotonta välttää tukemasta jotain pahaa. Ostat meikkejä jotka on testattu viattomilla eläimillä, jopa koirilla. Ostat vaatteita jotka tehdään lapsityövoimalla, joissa jotkut lapset eivät saa ollenkaan ruokaa ja kuolevat yksinkertaisesti nälkiintymiseen. Ja siis näitä esimerkkejähän on loputtomiin. Mutta se on tottakai fakta, että mä olisin myös voinut olla menemättä koko paikkaan.

Ehkä oli väärin että mentiin kattomaan sitä esitystä, koska mä en halua kellekkään mitään pahaa, mutta olihan se nyt myös ihan törkeän väärin huumata meidät viattomat turistit siellä tyrmäystipoilla. Ihan mitä vaan järkyttävää olis voinut tapahtua. Me vielä kaveerattiin siellä todella monen työntekijän kanssa ja annettiin ystävällisesti reilusti tippiä. Miksi ne sitten halusi meille pahaa, kun me oltiin niitä kohtaan niin mukavia?

Pahoittelut niille, joille edellinen postaus oli liikaa. Peace and love.

178 kommenttia:

  1. ''Ostat meikkejä jotka on testattu viattomilla eläimillä, jopa koirilla.'' Jopa koirilla?! Mikä koirasta tekee arvokkaamman eläimen kuin esim. kani? Voi luoja...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monet ihmiset ei arvosta hiiriä, kaneja yms samalla tavalla kuin koiraa ''ihmisen parasta ystävää'', karu fakta.

      Poista
    2. Koska koiria ei useinkaan käytetä tuollaisissa ja monet ihmiset ajattelee että vain rottia/hiiriä käytetään.

      Poista
    3. No nyt taas takerruttiin oleelliseen :-D:-D

      Poista
    4. Hiiri ja hamsteri on yhtä arvokkaita kuin koira ja kissa

      Poista
    5. Se ei tainnutkaan olla lauseen pointti, että toiset eläimet olisivat arvokkaampia kuin toiset? Herätys.

      Poista
    6. Voi että :DDDFFFFF ehkä jenni nyt meinas antaa esimerkin myös ihmisille tästä eikä tää "jopa koiria" meinaa Jennin henkilökohtaista mielipidettä eläimien arvohierarkiasta... :Dd oleeellinen

      Poista
    7. Mun mielestä todellakin eri asia että testataanko hiirellä vai koiralla.. ihan jo katsotaan näiden elukoiden aivojen kokoa niin voi miettiä miten eri asteikossa nämä tuntee kipua.

      Poista
  2. ihan hirveetä mitä teille tapahtui siellä niiden tyrmäystippojen kans :/

    ois jotenkin reilua jos suoraan sanoisit että mokasit ku menit sinne, mutta ku sulla on tuollanen asenne että et ota vastuuta tekemisistäs ni ehkä siks ihmisille tulee tarve sanoa että kyllä, olit tyhmä ja teit väärin? kiertelet ja kaartelet ja puolustelet itteäs ku voisit vaan sanoa että oli väärin mennä tukemaan ihmiskauppaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep. Tuli semmonen mielikuva, että 'ku kerta maailmassa jo on niin paljon pahaa niin ihan sama vaikka nyt tukisin yhtä pahaa vähän vielä lisää'. Voitko mitenkään olla varma ettei ne naiset lavalla olleet esim. alaikäisiä? Lukutaidottomia? Ostettuja/myytyjä? Pakkoprostituutiossa? Toi homma jatkuu vaan siks koska ihmiset menee niin näytöksiin kattomaan. Monta naista säästyis jos jokainen tekis sen askeleen ettei tue sitä toimintaa.

      Poista
    2. Miks Jennin pitäisi ottaa "vastuu tekemisistään"?!? Hänhän tässä pahoittelee sitä, että KERTOI JULKISESTI mitä oli tehnyt, ei sitä, että oli siellä käynyt!! Niinkun hyvin joku tuonne kirjottaa, ne naiset on siellä joka tapauksessa, olisipa Jenni menny sinne tai ei! Miks ihmiset on niin pikkusielusii et pitää kaikesta nillittää?? Menkää lukee sit niitä blogeja, joissa kaikki on vaan vaaleenpunasta ja hattaraa ja glitterii, älkääkä tulko tänne mollamaan ihmistä joka haluaa KOKEA elämässään asioita, ja kertoo myös meille muille, jotka ei ehkä itse uskalla lähtee kokeilemaan. Ei sillä, en toki mitään ihmiskauppaa tällä puolusta, mutta ihan suoraan sanottuna ei se nyt minua liikutakkaan. Maailma on paska, ja siinä ei mutamien nillittäjien nillitykset auta!! Jenni pidä lippu korkeella, ja jatka samaan malliin, paskan jauhajia löytyy aina!

      Poista
    3. Ano 16.06, maailma on paska just sun kaltaisten ihmisten takia. Matkustaminen on kokemus. Festarit on kokemus. Laskuvarjohyppy on kokemus. Kokemuksia on paljon, mut sä et voi oikeesti sanoa et ihmiskaupan näkeminen livenä on kokemus ja asia jota mennään mielellään katselemaan. Toivottavasti tuut joskus tajuumaan miten sairas sun ajatusmaailma on. Jenniä vastaan mulla ei mitään ole vaik edellinen postaus vähän pään pudistelua aiheuttiki.

      Poista
    4. Samaa mielta Ano 17.39 kanssa. Jenni teki mitä teki ja that's it, ite en kyl pystyis hyh, mut toi anon ajatusmaailma on kyllä niin perseestä. :(

      Poista
  3. Yllättäen et julkaissut mun asiallista kommenttia, jossa valotin sulle vähän sitä todellisuutta?

    Tajuutko, että oot onnekas kun oot edes elossa. Tiiätkö oikeesti, mitä siellä turisteille tehdään kun ne huumataan? Turha valittaa, miks hakeudut tietoisesti tollasiin paikkoihin ylipäätään?

    Terveisin, thaikku.

    VastaaPoista
  4. Turha sun on pyydellä anteeksi että kävit katsomassa esitystä, olis se siellä ollut kuitenkin vaikka et olisikaan mennyt. Ymmärrän täysin että kun kerran thaimaaseen asti menee niin kaikki pitää nähdä ja kokea. Hyvähän se on että kirjoitit varoittavan esimerkin tyrmäystipoista! Kovinkaan moni niistä moraalisista saarnaajista ei itsekään oo täydellinen puhdas pulmunen että ne vois vaan kattoa ensin peiliin ennen kuin tuomitsee hienoa ihmistä joka uskaltaa kertoa rehellisesti blogissa asioista. Tsemppiä sulle Jenni! Mahtavaa että löytyy bloggaaja joka kertoo oikeista asioista eikä pelkkää pintaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Ymmärrän täysin että kun kerran thaimaaseen asti menee niin kaikki pitää nähdä ja kokea."

      Eli siksi koska kerrahan nyt Taimaahan mennään niin pitää panna lasta, kiduttaa eläimiä ja tukea ihmiskauppaa? Vähän valoja tauluun hei.

      Vaikka joku olisi joskus varastanut tikkarin kaupasta, niin kyllä silti saa saarnata siitä miten ihmiskauppa on moraalisesti väärin.

      Mutta Jenni oon tosi iloinen, että kirjoitit tämän. Itse ainakin edellisessä postauksessa ihmettelin enimmäkseen sitä, kun olit sillä kannalla että nuo naiset tuolla eivät olisi ihmiskaupa uhreja, vaikka todennäköisesti sitä ovat.

      Mutta tuokin, että pistivät juomiinne tyrmäystippoja kertoo ko. paikasta jo paljon. :/ Onneksi teille ei käynyt mitään!

      Poista
  5. tosi asiallinen postaus! Kaikkea hyvää :)

    VastaaPoista
  6. Siis sun pointti on että " maailmassa tapahtuu paskoja juttuja kuitenkin ei niiltä voi välttyä joten osallistunpa iteki niiden tukemiseen koska niitä nyt vaan tapahtuu'? Ok. Voi olla mahdotonta välttää tekemästä toisen käden kautta pahaa nykymaailmassa mut kyl varmaan pillusirkuksen voi välttää jos tahtoo?

    VastaaPoista
  7. Sun argumentit oli kyllä niin kamalia ja huonoja, että ei olisi kannattanut edes yrittää... :DD Omasta mielestäni kukin saa tehdä mitä haluaa, turha alkaa väitellä maailmanparantajien kanssa. Maailma on paha, mutta siinä on myös paljon hyvää.

    VastaaPoista
  8. En kannata ihmiskauppaa enkä ole paha enkä ilkeä ihminen. Silti turistina olisin mielenkiinnosta mennyt katsomaan.
    olen varmaan sairas :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastenmielinen enemmän ku sairas

      Poista
    2. Ite oon käyny kattoon samoja kyseisiä showta kolme kertaa eri reissuilla, kääk!

      Poista
  9. Kerro mulle esimerkki, minkä vaateketjun vaatteet myyvät suomessa lapsityövoimalla tehtyjä vaateita? Kaikki sanoo heti "H&M", mikä ei ole totta.
    Mun mielestä on tyhmää sanoa "vaikeaa on olla tukematta tälläistä vääryyttä, mutta..." mitäs helvettiä, miks menet suoraan paikanpäälle katsomaan tollasta "showta". Mä en IKINÄ miettis edes nauravani tollaselle ja mennä "läpällä kattomaan ku ihmisten pillusta tulee kamaa" . Huomaa kyllä ettet osaa kunnioittaa muita, kunhan itelläs on hauskaa. HYI

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :)... H&M ja Mango juurikin hyviä esimerkkejä joiden työnhekijöillä järkyttävät työolot.. Taas yksi esimerkki niistä ihmisistä, jotka luulee ettei Suomessa tapahdu mitään niinkuin muualla maailmalla.. Ja taas yksi esimerkki niistä, jotka vaan pystyy haukkumaan hyvällä omallatunnolla toisia aivan miten itseä huvittaa.. Jokainen tietää, miten paha maailma on. Kun joku ottaa ikävän tosiasian puheeksi ja kertoo oman kokemuksensa tällaisesta tilanteesta, porukka olettaa, että toista voi sen perusteella haukkua? Tuo postaus muistuttaa mua edelleen siitä, miksi mä luen Jennin blogia. Ihminen, joka ei pelkää puhua tosiasioista. Valitettavasti täällä on paljon lukijoita, jotka ei pysty käsittelemään tosiasioita. Jenni olet ihana!

      Poista
    2. Millä perusteella H&M ei tee vaatteitaan lapsi/orjatyövoimalla? Just tuli dokumentti siitä kuinka noi suuret vaateketjut, kuten H&M, Bershka, Zara yms. teettävät vaattensa juurikin orjatyövoimalla. Mistä luulet että ne vaatteiden halvat hinnat tulee :D

      Poista
    3. NIIn totta. eiköhän se ole paljon helpompi olla menemättä katsomaan tuollaista oksettavaa nöyryytystä kuin olla ostamatta mitään

      Poista
    4. Ei tsiisus et jengi elää puskassa?! Siis jos paidassa lukee et se on valmistettu Bangladesissa/Kambozassa/Kiinassa yms u name it. Ni kuvitteleeks jengi oikeesti, et työntekijöillä ois siel jotku 8,5h työpäivät johon sisältyy puolen tunnin ruokkis ja viikonloput vapaana? Pomo tuo aamusi tsemppaus keksit duunipaikan taukotiloihi ja toivottaa porukalle mukavaa työpäivää! Se et noiden duunimestojen ikkunat on peitetty verkoilla, ei todella tarkota sitä et ne ois jotai hyttyssuojia,vaan nr verkot on siellä niitä työntekijöitä varten,jotka koittaa tehä itsaria hyppäämällä ikkunasta ni ettei ne kuole. Ihmiset! Pää pois puskasta, valoja päälle ja ennen kaikkra FAKTATA KUNTOON!!!!

      Poista
  10. Voi vittu että mua vitutti nää tekopyhät kommentit mitä viime postaukseen sateli. Jenni, oot ihan oikeassa että se esitys olis ollut sielä vaikke te ette. Eiköhän aika moni muukin turisti käy noissa esityksissä ja tekee vielä pahempiakin juttuja...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis tässä sun kommentissa tiedostat ihan selkeesti että näytökseen meneminen oli ns paha asia ja silti puolustat sitä että jenni meni sinne?

      Poista
    2. "oot ihan oikeassa että se esitys olis ollut sielä vaikke te ette"

      Jos siellä ei ois ollut ketään, ei ois ollut esitystäkään. Mitä enemmän porukkaa, sitä enemmän esityksiä, sitä enemmän ihmiskauppaa, sitä enemmän _pahuutta maailmassa_. Ihme idiootteja täällä pyörii.

      Poista
    3. Yläasteen jälkeen asioita ei perustella enää argumentilla "koska muutki tekee niin"...

      Poista
  11. tuskinpa ne valittajatkaan mitään puhtaita pulmusia ovat. Aina pitää vaan olla jotain mistä valittaa haha :D mä tykkään siitä ku puhut suoraan ja rehellisesti asioista, jatka samaan malliin! :) ja mun mielestä sun ei tarvitse pahotella yhtään mitään, koska ite sä päätät mitä matkallas teet eikä muut voi tulla sun juttuja moralisoimaan :D

    VastaaPoista
  12. koska tulee ostospostaus thaimaasta :)

    VastaaPoista
  13. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Menisitkö kattomaan koiratappeluita ihan mielenkiinnosta?

      Poista
    2. Täysin samaa mieltä kuin Maiju! En kyllä ehkä sitä pingpongia menis katsomaan, mutta nimenomaan tuo miten rehellinen olet, on aivan mahtavaa! Keep going girl!♥

      Poista
    3. En varmaan koiratappeluit menisi (ei kiinnosta!) Ootko ano käyny kattomassa nyrkkeilyä? Toivottavasti et, hirveen väärin mennä katsomaan jotsin missä toista ihmistä satutetaan :((((((

      Poista
    4. Ja korjaam vielä kommenttiani! En missään nimessä kannata koiratappeluja. Mielestäni jääpalakuutioiden ampuminen toosasta yleisölle (jopa vapaasta tahdosta ehkä) ja viattoman eläimen raatelu ei ole millään tavalla verrattavissa.

      Poista
    5. Miten te kehtaatte omilla naamoillanne (+ lapsen naamalla) puolustaa tällästä paskaa?! :-D

      Poista
    6. Jotenkin huvittava edellinen anonyymi sun kommenttisi. Aina kun joku anona julistaa mielipiteitään nii huudellaan että "sanois omalla naamalla" "vitun anot" yms ja nyt kun joku reippaasti omalla naamallaan sanoo mielipiteensä nii siitäki aletaan vikistä? hohhoijaa tee miten päin vain nii aina menee väärin päin..

      Poista
    7. koiratappelut ei maijua kiinnosta mutta ne on ihan sallittuja? dump

      Poista
    8. Omalla naamalla on parempi seistä sanojensa takana kun anonyyminä olla huutelemassa törkeyksiä ihmisille.

      Poista
    9. En tiedä onko koiratappelut sallittuja? Ja väitinkö niitä kannattavani? Älä laita sanoja mun suuhun, ja turha kommentoida enää. En jaksa enää provosoitua :D

      Poista
    10. Niinpä, on parempi olla julkisesti idiootti.......

      Poista
    11. Täytyy sanoa Maiju, että en ymmärrä sinua tai ketään muutakaan näistä ihmisistä joka pitää jollain tavalla nautinnollisena katsoa tällaista esitystä ja minusta se on sairasta nauttia saatika edes haluta katsoa kun toista ihmistä kidutetaan. Ja en ala saarnaamaan mistään sen enempää mutta hyvänä pointtina näissäkin keskusteluissa on se että yksilön valinnoilla saavutetaan suuri merkitys. kuvottaa että joku todella ajattelee niin, että tämän kaltainen show on viihdyttävä ja että yksilöllä ei ole merkitystä. Mielestäni jenninkin olisi voinut puhua asiasta hieman vakavampaan sävyyn ja ylipäätään useimpien ihmisten tulisi miettiä kokisiko tällaista asiaa yhtä viihdyttäväksi kun olisi itse sielä esiintymässä saatika että oma lapsi olisi tuollaiseen pakotettuna! Inhimillisyys, se tuntuu joiltain olevan kadoksissa

      Poista
    12. Ano 18.39
      Nimenomaan :-D nuokin kommentit voi jäädä nettiin vaikka ikuisiksi ajoiksi, eiköhän vähän vituta jossain vaiheessa jos tulee esille myöhemmin negatiivisissa (ei nyt positiivisissa ainakaan) merkeissä. Kiva nolata noin julkisesti itsensä.

      Ja ano 10.22, itse vannon anonyymiyden nimeen, en ole koskaan sanonut "tuu sanoo omalla naamalla", koska se on typerää ja noin sanoo vaan ne, joilla ei ole antaa parempaa argumenttia.

      Poista
    13. Voi vittu ootte ihmiset saatanan pässejä. Ette varmaan oo yhtään tyytyväisiä itteenne ku kärkytte täällä valittamassa joka asiasta. Onnea vaan teidän tuleville puolisoille Ku tommosta joutuu Kuuntelee. Juu mul on kaks isoa k-kirjainta keskellä lauset? ANALYSOIKAA muakin vähä. tabletti on paska. Minkäköhän analyysin tostaki keksisitte jennin sanomana. Huhhu. Iha pyllystä koko porukka. Jenni oot ihana, en oo ihmiskaupan puolella, mut ihmiset tekee virheitä :) niin paitsi ei tiettykään ketään sun lukijoista ku on täällä aina kukkahatut päässä huutelemassa. :) edes bloggaajat ei oo täydellisiä. Jenni sentään myöntää sen. Tsemppiä jatkoon ja koita kestää näitä ♥

      Poista
  14. Ja mites te anonyymit ketkä loukkaatte ja haukutte nimettömänä täällä Jenniä? Tehän tuette kiusaamista, ihanku maailmassa sitä ei olis tarpeeksi esimerkiksi koulussa? Käyttäkää oikeesti niitä aivoja pliis...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muakin kiinnostaisi nähdä, millaisia nämä ihmiset ovat. Harmi kun ei vaan koskaan nimen kanssa haukuta. Odotan sitä päivää kun näin käy :D

      Poista
    2. Eli me ei saada kritisoida sitä, kun Jenni tukee ihmiskauppaa? Sä varmaan puolustat niitä kolmea lapsenraiskaajaakin jotka just tuomittiin, että kukaan ei saa niitä haukkua, vaikka teki mitä teki.
      Kenenköhän tässä pitäis käyttää aivoja.

      Poista
    3. Hei haloo pientä liiottelua nyt taas :D jos se on sun mielestä niin väärin ni älä sinä mene katsomaan. Toi räpätys täällä ei oikeesti hyödytä mitään

      Poista
    4. "jos se on sun mielestä niin väärin ni älä sinä mene katsomaan."

      En todellakaan mene, eikä pitäisi kenenkään muunkaan, joka ei halua tukea ihmiskauppaa. Sinäkö haluat?

      Poista
  15. Jenni oot ihana! Niin älykäs ja hyvä ihminen <3 ei mulla muuta :)

    VastaaPoista
  16. Täällähän vaan eletään kerran, miksi siis jättää välistä? Itse olisin mennyt ainakin jos olisin thaikuissa ja tommosta tulis vastaan miksei. Jenni oot hieno nainen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. haeppa sitten sinne kesätöihin kun kerran sinusta olisi niin mukavaa tehdä samaa työtä

      Poista
  17. Miks aina pitää olla arvostelemassa bloggaajia? Tuskin kukaan meistä on itse täydellisyys 😤
    Jenni on ihana ku postailet useammin ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jos joku hyväksikäyttäis sua ihmiset katsoessa lavalla, niin ketään ei saisi arvostella?? sekö olisi oikein sinule?

      Poista
  18. Mitä helvetin väliä sillä on kävikö Jenni siellä vai ei, toiminta siellä pyörii jumalauta ilman Jenniäkin. Jennin käyminen tai siellä käymättä jättäminen ei vaikuta paskaakaan sen toiminnan lopettamiseen. Nyt taas ihmiset hiekat pois sieltä alapäästä, ei kaikesta tarvi vetää hernettä nenään. Jeesus ku jotkut ottaa nokkiinsa helposti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tai jos Jenni olisi kirjoittanut tänne BLOGIINSA asista niin, että ihmiskauppa yms. tulee esille, tietäisi tästä asiasta heti huomattavasti useampi ihminen. Mutta hei, onneks on sun kaltaisia välinpitämättömiö ihmisiä niin ei nämä olemassa olevatkaan tekstit vaikuta mitenkään mihinkään.

      Poista
  19. Mikä teillä on hätänä ihmiset, rauhottukaa :D jenni kävi siellä, mitä sitten? ei tuo paskanjauhanta mitään auta :D voi luoja

    VastaaPoista
  20. "Maailmassa on niin paljon pahempiakin asioita"

    Ja Afrikan lapsilla ei ole ruokaa. Eiköhän sitä saa silti keskustella ja paheksua, vaikka oliskin PAHEMPIA ASIOITA. Se ei tee sun teosta yhtään hyväksyttävämpää.

    "mutta olihan se nyt myös ihan törkeän väärin huumata meidät viattomat turistit siellä tyrmäystipoilla"

    Eli sen takia oli ok, että kävitte tukemassa ihmiskauppaa, koska joku tyrmäsi TEIDÄT, VIATTOMAT TURISTIT tyrmäystipoilla? Se jotenkin kompensoi sen, ettei teko ollut mitenkään paheksuttava? Voi vittu. Oot säälittävä ja ällöttävä ihmisperse. Kehtaatkin puolustella itteäs tässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vittu mikä pässi säki oot. Herää

      Poista
    2. Sä oksetat mua.

      Poista
    3. .... Sua oksettaa kun joku puolustaa raiskattuja, pakotettuja, hyväksikäytettyjä ihmiskaupan uhreja?
      Olet varmaan 13 -vuotias jennin fani? Voin kertoa, älä ikinä ota jennistä mallia, vaikka kuinka tällä hetkellä ihannoisitkin häntä.

      Poista
  21. Mitä se teitä liikuttaa et Jenni ja taho sielä kävi? Onko se teiltä pois!? Mä en vaan voi tajuta tätä et alkaa heti kauhee moraalisaarna. Jos mä ite olisin ollu tuola varmana olisin halunnu kokea kaiken mahdollisen. Maailmas on ollu aina pahuutta ja tulee olemaan,sitä ei suomen Kaisa taikka Amerikan obama poista.
    Hienoa et Jenni kerrot rehellisesti kokemuksista, mä ainakin tykkäsin lukee sun lomakuulumiset! :)
    Ja ps kaikille jotka jaksaa itkee,ei en tue ihmiskauppaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli esimerkiksi Utøyan tapahtumat on ihan ok, koska ei se oo sulta pois, ei siellä kukaan sun tuttu kuollut? Hyi oksetus tuota sun ajatusmaailmaa.. ihan sama kuinka sanot että et ihmiskauppaa tue, paistaa tuo sun itsekeskeisyys ku naantalin aurinko.

      Poista
    2. ei ole meiltä pois ei, mutta kun jotkut ihmiset välittää muustakin kuin omasta persereiästään

      ne kultakala paratkin on arvokkaampia kuin sinä

      Poista
  22. tämä oli hyvin surullista luettavaa.

    VastaaPoista
  23. Nojoo hmm onhan se väärin noi meikkijutut ja vaatteiden valmistus ynnä muut, mutta taisit kyllä mennä ihan tarkoituksen mukaisesti ja tämän tiedostaen siihen esitykseen..

    VastaaPoista
  24. noniin anonyymit, teidän räkytyksenne jenniä kohtaan eivät paranna maailmaa yhtään enempää kuin se jos jenni olisi jättänyt menemättä show'hun. tapahtui mikä tapahtui, jenni ei voi palata tästä enää ajassa taaksepäin ja jättää menemättä sinne. antakaa jo olla ja keskittykää tulevaisuuteen ja vaikkapa ihan omaan elämäänne.

    VastaaPoista
  25. Ihan turhaa pyydellä omia postauksiaan anteeksi. Bloggaaja kirjoittaa mistä haluaa ja lukeekoot ken haluaa. Omasta mielestäni edellinen postaus oli hyvä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä! En ymmärrä miks tollaset heikkohermoset ihmiset edes lukee Jennin blogia. Jennillä on rohkea ja erottuva blogi, hyvä niin! Jenni kirjottaa just tasan siitä mistä itse haluaa. Tommosille tylsimyksille löytyy kyllä pilvin pimein tylsiä blogeja joita lukea :D turhaa nää ihmiset Jenniä täällä haukkuu, ei tarvi lukea jos se on liikaa että joku oikeesti ELÄÄ tätä elämää ja kertoo siitä suoraan blogissaan. :)

      Poista
  26. Hmm, pohdiskelin pitkään jaksanko osallistua tähän keskusteluun, mutta ajattelin lopulta kuitenkin sanaisen jättää. Maailmassa tapahtuu paljon hirveyksiä ja se on fakta. On pienempiä ja suurempia ongelmia, joita voi olla hyvinkin vaikeaa ratkaista. Olen kuitenkin itse oppinut ajattelemaan siten, että yksilölläkin on mahdollisuus vaikuttaa asioihin, kuinka mahdottomalta se voikaan tuntua. Iso massakin koostuu yksilöistä ja heidän valinnoistaan, kun tarpeeksi moni tekee tietynlaisia valintoja, voi se vaikuttaa merkittävästi kokonaisuuteen - maailmassa tapahtuu muutoksia. Onko siis itse valmis tekemään sellaisia valintoja, joilla voi pidemmällä aika välillä olla ratkaiseva vaikutus parempaan, vai haluaako elää elämäänsä ajatellen, ettei voi millekään mitään, asioita vain tapahtuu?

    Vaikka maailma on monessa mielessä paha ja täynnä kauheuksia, haluaisin yhä uskoa, että meillä on mahdollisuus myös parempaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aamen! Ja jenni, sulla on blogi jota lukee tuhannet ihmiset, eikä kaikki lue välttämättä näitä paskamyrskyjä kommenteista. Sun kirjoittamat ja julkaisemat mielipiteet voi vaikuttaa tällaisissa asioissa semisti enemmän kuin "joku yhden tai kahden turistin päätös". Ja tähän on turha vetää sitä "pidän rehellistä linjaa" lorua, koska rehellisyydellä ei tarvitse syrjäyttää järjen käyttöä...

      Poista
    2. Mustakin on kamalaa, että nyt varmaan nää nuoremmat Jennin lukijat ja ihailijat on tietenkin Jennin puolella koska jee Jenni! Ja nekin haluaa käydä katsomassa kun naiset työntää veitsiä pilluunsa. Kamalaa. Surullista. Hyi.

      Poista
    3. Hyvin ilmaistu. Olen itsekin seurannut keskustelua ja pohtinut asiaa. Katson maailmaa hyvin samalla tavalla kuin sinä. Yksilönä voi tuntua nuo pahat asiat ylitsepääsemättömiltä ja turhalta edes yrittää vaikuttaa. Me jokainen kuitenkin luomme maailmamme tässä hetkessä ja koko ajan. Voi päättää onko tekemässä siitä parempaa vai pahempaa. Olen surullinen Jenni, että päätit omalta osaltasi tukea raakaa toimintaa. Se ei tee sinusta pahaa. Maailma ei ole mustavalkoinen ja varmasti olet omalta osaltasi myös hyviä asioita. Siskot, tehdään tästä maailmastamme kauniimpi !

      Poista
  27. hei ihan naurettavaa että täällä on ihmiset ruvennu oikeesti tunkee niitä herneitä perseeseen, koska veikkaan et suurinta osaa niistä jotka täällä on nuoria (tyyliin alle 25v) kiinnostais mennä kattomaan tollasia paljon huhuttuja ja puhuttuja pilluesityksiä :D itekkin menisin! se on vaa aina niin helvetin helppo olla ihan vitun tekopyhä kun ite ei oo käyny ja joku toine on. varsinki jos se joku toine kertoo avoimesti ja rehellisesti omasta kokemuksestaan. huhhuh ja heihei :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. AHAHAH tää on niin totta!!! Muakin rupes naurattaa toi ihmisten jauhaminen ihmiskaupasta (okei se on totta) mut hei pliis tää on yks postaus.... Jenni on tyyliin ainoo blogaaja joka kertoo asioiden kääntöpuolenkin. Olkaa onnellisia siitä.

      Poista
    2. Minulla ainakin on ollut mahdollisuuksia päästä katsomaan noita, mutta en tue ihmiskauppaa. Ja jos kertoo avoimesti tuollaisesta kokemuksesta, niin sekö tekee siitä hyväksyttävää? Oikeasti ihmiset ottakaaa selvää, suurin osa noissa baareisa työskentelevät naiset on ihmiskaupan uhreja.

      Poista
    3. No tolla kommentillas ois väärin käydä baarissa thaimaan matkalla? Eiku kyltti käteen ja kukkahattu päähän ja vantaan lentoasemalle mieltä osottamaan :D urpå

      Poista
    4. Itseäni ei ainakaan kiinnosta nähdä tuollaista... ehkä siksi, että ajattelen muutakin kuin omaa napaani. Työnnä se partaterä sinne omaan pilluun jos kiinnostaa!

      Poista
  28. Iha mielenkiinnosta kysyn: kuinka moni teistä, jotka on sitä mieltä että ei ollu mitään pahaa mennä kattoon showta, olisi edelleen sitä mieltä jos naisten tilalla olisi ollut koiranpentuja? Sekin olisi pyörinyt vaikka Jenni ei sinne olisi mennyt. Olisko edelleen "ollut hei siisti kokemus ja totta kai menet ku kerran siellä asti olet?" En ymmärrä, miksi yhtäkkiä on turhaa jeesustelua että me hyvinvointivaltion naiset halutaan parantaa muiden naisten asemaa lisäämällä tietoisuutta tällaisista asioista. Ei se ole mikään mielipidekysymys onko tuollaisen esityksen katsominen väärin. Se on yhtä väärin kuin se että Jenni olis käynyt läpällä katsomassa esityksen, jossa pahoinpideltäisiin niitä koiranpentuja. Ne naiset ei ole siellä omasta vapaasta tahdosta, joten siihen on turha vedota. Ottakaa asioista selvää. Kaikkea väärää ja pahaa tässä maailmassa ei tosiaan voi välttää varmasti kukaan, mutta tällaisen ihmiskaupan tukematta jättämiseen on tosi helppo ratkaisu - jättää menemättä. Ette te varmaan menis kattomaan sitä koiranpieksämistäkään vaan siksi, että se tapahtuu kuitenkin. Jokainen meistä on vastuussa omista valinnoistaan, eikä tällaisissa asioissa voi vedota siihen, että niin tapahtuu kuitenkin. Menemällä showhun tukee ihmiskauppaa, se on fakta eikä mikään näkemys. Virheitä voi ja saa tehdä, mutta toivottavasti niistä edes oppisi jotain ja ne voisi myöntää. Uskon että tästäkin aiheen pinnalle nousemisesta on ollu paljon hyötyä; moni varmaan kuulee tästä ensimmäisen kerran ja osaa välttää tämmösiä tulevaisuudessa kun tietää että se on ihmiskauppaa. Joten ei tämä ole mitään turhaa jeesustelua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vertasit sitten naisia eläimiin... erittäin fiksua.

      Poista
    2. Tämä! Mielestäni tällainen osoittaa sen, että edes naiset eivät arvosta toisia naisia eivätkä oikeastaan itseäänkään. Naiset oppivat jo nuorina näkemään itsensä ja muut naiset objekteina, joita saa arvostella, kohdella miten vain, jopa ahdistella seksuaalisesti ja käyttää tällaiseen irvokkaaseen show'hun. Mielestäni kukaan tervejärkinen ja itseään ja muita kunnioittava nainen ei koskaan menisi katsomaan moista.

      Poista
    3. "Anonyymi30. tammikuuta 2015 17.21
      Vertasit sitten naisia eläimiin... erittäin fiksua."

      Ja eikö oo käsittämätöntä, että tottakai ihmiset paheksuisivat ja järkyttyisivät enemmän, jos kyseessä olisi koirat? Ei sillä, ettäkö koirat olisivat arvottomampia kuin naiset, mutta sinun kommentistasi huokuu oma mielipiteesi siihen...
      T. eri ano

      Poista
    4. Jos jotenkin sait tästä irti ainoastaan sen, että naiset ja koirat samalle viivalle niin varmaan edes turha yrittää selventää.. Pointti oli nimenomaan se minkä ylemmät anot tuolta osasi todella vaikean takaa kaivaa, että edes toiset naiset ei osaa antaa arvoa toisille naisille. Jos naisia riistetään lavalla niin se on "hyvä kokemus", mutta koiranpennun pahoinpitelyä ei varmaan kovin moni suomalainen nainen menis kattomaan. Eli en verrannut naista ja koiraa, vaan nimenomaan alleviivasin sitä eroa, että toisen hyvinvointi aiheuttaa suurempaa meteliä kuin toisen. Hoksasitko nyt vai oliko vieläki liian erittäin fiksua?

      Poista
  29. Hohhoi! Nämä ihmiset jotka täällä haukkuvat Jenniä törkeästi, taitavat olla HYVIN yksinkertaisia ihmisiä:D Tuskin kukaan lukijoista on sitä mieltä täällä että ihmiskauppa yms. olisi oikein tai väheksyttävä asia, mutta suurin osa ihmisistä pystyy ajattelemaan kuitenkin vähän pitemmälle...

    Tuskin Jenninkään mielestä ihmiskauppa on oikein, mutta mitäs helvettiä se semmoinen on että bloggaajan, joka vieläpä erottuu edukseen muista kertomalla asioista suhteellinen rehellisesti, tuomitaan täällä "epäesimerkillisestä" käytöksestä?

    C'moooon ei kukaan voi lähteä yhden naisen sotaa tätä ikiaikaista ongelmaa vastaan! Ja Jennikään ei välttämättä edes tiennyt että naiset on saatettu kyseiseen hommaan pakottaa.

    ps. Kertokaa toki maailmanparantajat siellä ruutujen takaa mitäs te olette viimeaikoina tehneet ihmiskaupan/orjatyövoiman vähentämiseksi? :) Shoppailleet kivoi vaatteitta? Naureskelleet thaihierontapaikoille? Ostaneet kebua siitä lähipaikasta jonka kokki ei ikinä hymyile?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkoitatko muun muassa itseäsi, kun kerrot että "suurin osa ihmisistä pystyy ajattelemaan kuitenkin vähän pitemmälle" ja jos tarkoitat niin haluaisin kuulla miten tämä pitemälle ajattelu ilmenee sinussa? Kommentistasi se kun ei ainakaan näy vaikka kuinka etsisi. Hauska on myös lausahduksesi "Jennikään ei välttämättä tiennyt että naiset on saatettu kyseiseen hommaan pakottaa", jep eihän nyt toki. Jos kyseistä asiaa ei tiedosta niin täytyy olla sivistymätön tai muuten vain tyhmä. Ainahan toki löytyy kommentteja puolesta ja vastaan, mutta esimerkiksi kommenttisi oli niin paskasti argumentoitu, että et anna itsestäsi sen fiksumpaa kuvaa kuin nämä haukkujatkaan. Pidin erityisesti lopun retorisista kysymyksistä, joissa ei ole päätä eikä häntää.

      Poista
    2. Ai kun Jenni kertoo rehellisesti asiasta, niin sekö tekee ihmiskaupan tukemisesta hyväksyttävää? Mitä vittua?
      No itse en osta rättejä enkä syö mitään paskakebua. Enkä naura, enkä käy thaihierontapaikoissa.
      Ok tuolla sinun asenteellahan minäkin voisin alkaa käyttämään turkiksia koska caamooon ei yhden naisen sota hyödytä mitään.


      Idiootti.

      Poista
    3. "mutta mitäs helvettiä se semmoinen on että bloggaajan, joka vieläpä erottuu edukseen muista kertomalla asioista suhteellinen rehellisesti, tuomitaan täällä "epäesimerkillisestä" käytöksestä?"

      NYT HEI CAMOON!!!!!! Minkä ikäisiä ihmisiä täällä pyörii? Ei oo ainakaan järjellä pilattu

      Poista
    4. Miten lähikebulassa käynti liittyy tähän?

      Poista
    5. "ps. Kertokaa toki maailmanparantajat siellä ruutujen takaa mitäs te olette viimeaikoina tehneet ihmiskaupan/orjatyövoiman vähentämiseksi?"

      No ehkä sitä, etteivät mene katsomaan pilluesityksiä ja syydä niihin rahaa kute te!

      Poista
  30. Mistä tiedät, että joku muu asiakas ei laittanut niitä tyrmästippoja?

    VastaaPoista
  31. Hieman naiivi ja välinpitämätön/tietämätön asenne tällä Jennillä kyllä on, minkä osittain voi pistää iän (ja ihan vaan rehellisen tyhmyyden..) piikkiin. On typerää puolustaa arveluttavia tekojaan/valintojaan sanomalla, että "moni muukin tekee niin" - sama kuin mies raiskaisi naisen ja selittäisi tekoaan sillä, että muutkin miehet raiskaavat. Ei se siitä yhtään sen hyväksyttävämpää tee. Nää kommentit täällä on kuitenkin turhia, koska tämä blogin kirjoittaja ei niistä kuitenkaan onkeensa ota eikä muuta käyttäytymistään yhtään millään tavalla. :)

    VastaaPoista
  32. "Hohhoi! Nämä ihmiset jotka täällä haukkuvat Jenniä törkeästi, taitavat olla HYVIN yksinkertaisia ihmisiä:D Tuskin kukaan lukijoista on sitä mieltä täällä että ihmiskauppa yms. olisi oikein tai väheksyttävä asia, mutta suurin osa ihmisistä pystyy ajattelemaan kuitenkin vähän pitemmälle...

    Tuskin Jenninkään mielestä ihmiskauppa on oikein, mutta mitäs helvettiä se semmoinen on että bloggaajan, joka vieläpä erottuu edukseen muista kertomalla asioista suhteellinen rehellisesti, tuomitaan täällä "epäesimerkillisestä" käytöksestä? "


    Huh huh lueppa tekstisi uudelleen. Taidat itse olla vähän yksinkertainen.
    Ok, eli jos joku bloggaaja kertoo rehellisesti vaikka että pahoinpiteli ihmisen, niin häntä ei saa tuomita, koska kertoi asiasta avoimesti? Mitä vittua?

    "Tuskin kukaan lukijoista on sitä mieltä täällä että ihmiskauppa yms. olisi oikein tai väheksyttävä asia, mutta suurin osa ihmisistä pystyy ajattelemaan kuitenkin vähän pitemmälle... "
    Jos oikeasti on sitä mieltä että ihmiskauppa on väärin, niin sitä ei silloin tue.
    Minä en ainakaan yhtään pidemmälle miettimällä saa päähäni miksi ihmiskauppaa vastustavana menisin sitä tukemaan.

    Ja ne jotka tuosta asiasta ei oikeasti mitään tiedä, menevät noihin esityksiin. Jos oikeasti tietäisi, niin ei menisi. Paitsi jos on jotenkin empatiakyvytön vatipää.
    Eli Jennikään tuskin asiaan loppujen lopuksi on hirveästi perehtynyt vaikka muuta väittääkin.

    VastaaPoista
  33. Se ei tee kenestäkää teistä ANOT yhtään sen parempia, vaikka täällä jaksatte Jenniä haukkua ja häntä mollata sen takia että kävi YHDEN ainoan kerran jossain esityksessä. Se olis tosiaa ollut siellä vaikkei Jenni olis sinne mennyt. Ihme nillitystä joka asiasta, menkää itkemään niille maailmanparannus sivustoillenne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sit saa mollata kun on käynyt toisen kerran?

      Poista
    2. Ja taas jälleen niin fiksu kommentti Heltsulta. Mene sinä itse hieman sivistämään itseäsi ja tule sen jälkeen huutelemaan miten täällä "haukutaan" jenniä. Suuri osa täällä on todella hyvin argumentein kertoneet MIKSI tällaista toimintaa ei pitäisi tukea. Sitten on pieni osa teitä,jotka huutelevat vain ilman mitään perusteluita miten täällä hyökätään Jennin kimppuun. "Se olis tosiaan sielä ollut vaikkei Jenni olis sinne mennyt". Luitko keskustelua? Vaikka jokin asia olisi jo olemassa,ei sitä tarvitse tukea,jos se yksinkertaisesti on ihmisarvoa alentavaa,selkeää ihmisten hyväksikäyttöä ja tässä tapauksessa ihmiskauppaa tukevaa. Oletteko oikeasti Jenni ja Heltsu sitä mieltä,että tällaisen toiminnan tukeminen on ok?

      Poista
    3. Mitä se hyödyttää se mollaaminen? Jenninä menisin sata kertaa niihin esityksiin, ihan vaan teidän kiusaks :D

      Poista
    4. Hohoho, tuen ihmiskauppaa koska se aiheuttaa pahennusta. Hoho otanpa orjankin kun sitä katsoo ihmiset pahalla. heh. Heh.

      Poista
  34. Tosi hyvä vastine ilkeilyihin!!!! Pakko kommentoida ja kehua vaikken ikinä muuten jaksa koomentoida. sullon hyvä blogi! :)

    VastaaPoista
  35. itsekös puolustelet täällä kommenteissa anonyyminä itseäs?

    VastaaPoista
  36. Oot hiukan yksinkertainen tyttönen, eli ymmärrän täysin mielipiteesi. Jos jokainen ihminen kykenisi ajattelemaan rationaalisesti, ei ilmiöitä pahuus ja vääryys olisi edes olemassa. Valitettavasti ei voi kauhalla pyytää, jos on lusikalla annettu...

    VastaaPoista
  37. Iljettävää, että tuet ihmiskauppaa. Se ei todellakaan ole mikään peruste, että maailmassa tapahtuu pahempiakin asioita. Itse pyrin elämään niin että en tue mitään riistoa, en osta eläimillä testattuja meikkejä, en osta halpafirmojen vaatteita, pyrin kaikessa toiminnassani eettisyyteen. Sinullakin on ihmisenä sama velvollisuus, mutta laiminlöit sitä oman uteliasuutesi vuoksi. Häpeä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no sinussa ainakin ilmenee jo narsismin piirteitä. "Minäminäminä", nostat itsesi jalustalle, niinkuin olisit jotenkin parempi kuin muut. Ketään ei kiinnosta, mihin sinä pyrit - jokainen pyrkii siihen mihin itse haluaa.
      En väitä että ihmiskauppa olisi oikein, mutta pidätkö itseäsi korkeampi arvoisena kun toimit eettisesti? Ja eihän se ole eettisesti oikein, että haukut täällä muita. Häpeä!

      Poista
    2. Kyllä on eettisesti oikein ohjata myös muita toimimaan eettisesti. Jokaisella ihmisellä on velvollisuus toimia eettisesti ja jokaisella ihmisillä on velvollisuus pyrkiä AINA eettiseen toimintaan. Häpeäisit! Rikot velvollisuuttasi ihmisenä.

      Poista
    3. Ensimmäinen ano on siis narsisti, koska ei tue ihmiskauppaa. Onhan toi oikeesti vaan yks sama anonyymi joka trollaa? :DD

      Poista
    4. Ano 17.18 osaatko lukea?

      Poista
    5. Kyllä - eettisesti oikein toimivat ovat korkeammassa asemassa. Itse asiassa muista voisi päästä eroon.

      Poista
  38. Jos ottaa selvää asioista niin sillon myös tajuaa mitä yrityksiä/asioita kannattaa tukee ja mitä ei. Ihan vaa noihin "tänä päivän ei voi tietää missä käytetää eläinkokeita yms". Koska jos asia oikeesti minkää noiden asioiden kannalta kiinnostais - ettis tietoo eri vaatefirmoista, meikeistä yms. jutuista ni saattais tajuta et valinnoillaan on merkitystä. Ihan vaa yleisesti :) Joten kyllä ihminen voi muuttaa tapojaan mutta sen täytyy lähtee itestä.

    VastaaPoista
  39. Tätä säkin tuet:
    http://pulitzercenter.org/blog/untold-stories/price-sexual-torture-usd-181month

    HÄPEÄ!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hei, tuohan meni ihan ite noihin hommiin, ei siis mitään väärää mennä katsomaan niitä!!!!11

      Ei mutta oikeasti, teki ihan pahaa lukea tuota. Jotenki pelottavaa miten paljon täälläkin on ihmisiä joita ei etes kiinnosta yrittää omilla tekemisillään tehdä hyvää. Joo, ei se yksi ihminen vielä muutosta tee, mutta kohta niitä yhtiä ihmisiä voisi ollla sata, kohta tuhat. Jos vaan jokainen ymmärtäisi jättää ajatusmallin "en minä yksin tätä hommaa lopeta" niin maailma ois todella paljon parempi paikka.

      Poista
  40. Tsemppistä Jenni! :)

    Rehellinen ja kaunis ihminen olet.

    Eipähän tartte kiikkustuolissa katua elämätöntä elämää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuskin siihen ikään edes pääsee tuolla elämäntyylillä :) viimeistään sitten taivaanporteilla kaduttaa.

      Poista
  41. Mun on nyt aivan pakko kommentoida! Että te anonyymit olette TYHMIÄ!! Ite oon reissannu elämäni aikana tosi paljon ja olen myös käynyt thaimaas useampaan otteeseen! Ellette sattuneet tietämään moni suomalainen jotka reissaavat paljon tahtovat nähdä kaikkea erilaista eikä vaan maata hotellin altaalla koko reissus ja olla poistumatta hotellin alueelta! Me oltiin perheen kanssa Thaimaas kiertämässä ja mekin käytiin kattomassa kaikkii transu esityksiä yms okei tämmöisen missä Jenni kävi ei päädytty koska yksi seurassamme ollut oli viel ala aste ikäinen mutta kumminkin mitä väärää Jenni on tehnyt mennessään kattomaan esitystä. EI MITÄÄN. Jenni juuri sanoi että hän ei kannata ihmiskauppaa!! Hän oli vain katsomassa yhtä esitystä mitä väliä sillä on !!! Tietenkin jos reissaat haluut nähä kaikkea erilaista mitä Suomessa ei todellakaan tule vastaan! Te perus suomalaiset juntit jotka nyt olette sitä mieltä että Jennin pitäisi pyytää anteeksi ja sanoa tehneensä väärin mennessään kattomaan esitystä nii suoraansanottuna ootte NAURETTAVIA! Avartakaa vähän katsomuksianne! KIITOS JA AAMEN!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli susta on ok matkaillessa lisätä kärsimystä maailmaan? Ajatteletko koskaan mitään muuta kuin sitä, että mistä sinä saat seuraavan elämyksen? Vaikka muut kärsisivät elämyksesi takia, ei mitään väliä, sinullahan on oikeus. Mitä pahaa sulle on tapahtunut kun et kykene empatiaan?

      Poista
    2. Hienoa Mona, sait julkisesti nolata itsesi. Miltä nyt tuntuu?

      Poista
    3. Että sinä olet TYHMÄ!!! Ylpeydellä kerrot kuinka olette koko perhe itsekeskeisiä pässejä... ja ala-aste on yhdyssana. Pfht...

      Poista
    4. Hirvein kommentti mitä oon luultavasti ikinä lukenu. Sä et tuu elämässäs pitkälle pötkii... Häpeän sun ja sun vanhempien puolesta

      Poista
    5. Ei jumalauta :Dddddddddd Eli olet nyt niin maailmaa nähnyt ihminen kun olet poistunut hotellialueelta ihmiskauppaa rahoittavaan esitykseen?

      Muut olemme suomalaisia juntteja kun emme tuollaisiin mene. Jos oikeasti haluat rikastuttaa maailmankuvaasi matkaillessa sä vierailet näiden ihmisten asuinalueilla/kodeissa.

      Tuskin menisit Pohjois-Korean reissullasi tappamaan kehitysvammaisia, koska täällä ei sellaista nää ja siellä se on jokapäiväistä?

      Poista
    6. hahahah voi vittu mikä kommentti, mona jos siinä ei ole kerta mitään väärää ni hankimppa seuraavalla kesälomallas sieltä mukava kesätyöpaikka :)

      Poista
    7. Varmasti olet maailmaa matkannut, oikein ELÄMÄN_KOULUN käynyt ja ylpeä siit ;)

      Itse matkustelen hyvinkin paljon mieheni työni vuoksi, enkä koe että olen makoillut vain rantatuolissa, kun en ole osallistunut mihinkään sairaisiin ihmiskauppatapahtumiin. Sen sijaan olen kierrellyt ympäriinsä, harrastanut aktiviteetteja sekä tutustunut paikallisiin.

      Voin sanoa 101% varmuudella, että olet noin 16-vuotias teini, joka vain ihannoi jenniä täällä, ei muuta. Suosittelisin sinuakin hakemaan kouluihin ja rakentamaan KUNNON elämän, ehkä siinä samalla opit arvoista jotakin.

      Poista
    8. Monan kommentti sattuu mun aivoihin. Olen juntti, koska en tue ihmiskauppaa. Selvä. Hyvää loppu elämää sulle Mona

      Poista
  42. Mun mielestä tässä, että Jenni nyt erehtyi showhun menemään oli loppujen lopuksi jotain hyvääkin. Nimittäin tämä keskustelu.Varmastikaan kaikki Jennin lukijat eivät olleet tulleet ajatelleeksikaan tällaista asiaa kuin ihmiskauppa. On tottakai todella naiivia ajatella, että miksi ei menisi showhun, kun se pidetään siellä meni sinne tai ei. Sama kuin ajattelisi holokaustista, että sama se jos minäkin näitä juutalaisia poltan, kun tapahtuisi tämä muutenkin. Ei tapahtuisi, jos kaikki muut ei ajattelisi kuten sinä. Jokainen bhati enenemmän shown pitäjälle on aina shown ylläpitämistä. Jenni on vielä nuori ja varmasti tai toivottavasti oppi jotain itsekin näiden kommenttien kautta. Virheitä sattuu kaikille.
    Jatkakaa keskustelua, ajatelkaa kriittisesti, tehkää parempia valintoja joka päivä. Demokratia perustuu keskenäiselle kunnioitukselle ja sille, että ymmärretään toinen itsensä kaltaiseksi ihmisolennoksi. Haluaisitko itse vetää alapäästäsi kyyhkysiä nälkäpalkalla muiden katsoessa?

    VastaaPoista
  43. Olen aivan varma että maailmasta on nyt tullut piirun verran parempi paikka kun olette tapelleet näistä asioista.

    VastaaPoista
  44. Olisi aika huvittavaa nähdä nämä Jennin puolustelijat jossain Ylen tv-ohjelmassa keskustelemassa kyseisestä aiheesta hienojen argumenttiensa kanssa.

    Muutenkin mun mielestä ei ollut maailmanloppu se showssa käyminen, mutta siitä puhuminen hilpeähköön sävyyn oli pohjanoteeraus. Ja toi puolustelu... Kun sen sijaan olisit voinut ottaa opiksesi ja valistaa lukijoita aiheesta.

    Taidan kai olla sitten vain niin herkkä, kun tämän postauksen kommentit on saanut mut ennennäkemättömän vihaiseksi ja surulliseksi. Aika itsekästä ja moraalitonta settiä.

    VastaaPoista
  45. Aika jännä et löytyy tosi paljon anonyymejä jotka on varmasti ostanu siitä asti kun syntyi pelkkiä reilunkaupan banaaneja ja syöneet vain eettisesti kasvatettujen eläinten lihaa ja käyttäneet vain reilusti tehtyjä vaatteita eli ei ginan tai h&m :)


    Makeeta että on vielä joki blogaaja joka kirjottaa mitä oikeesti tekee eikä mitä muut haluu että tekee.Toivottavasti oli tota huumausjuttua lukuunottamatta muuten onnistunut reissu !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän tästä nyt siitä ole kyse, "kuka on ostanut reilun kaupan banaaneja jo synnyttyään", tyhmäkö olet? :)

      On hieman eri asia mennä tietoisesti katsomaan ihmisten kidutusta, kun syödä vauvana vaikka rainbowin banaanin :o

      En ymmärrä, kuinka kehtaat omalla naamallasi tulla laukomaan näinkin typeriä kommentteja. Tuskin kovin korkeasti oletkaan kouluttautunut. Et näköjään kykene "think outside of the box" ja ymmärrä, että kommenttisi löytyvät netistä AINA, jopa silloin, kun mahdollinen tuleva työnantaja etsii sinusta tietoa?

      Poista
    2. Voin ihan kirkkain silmin sanoa, että on eri asia ostaa banaaneja kaupasta kuin käydä lomamatkalla katsomassa miten naiset työntää rapuja pillusta.

      Poista
  46. "Ehkä oli väärin että mentiin kattomaan sitä esitystä, koska mä en halua kellekkään mitään pahaa, mutta olihan se nyt myös ihan törkeän väärin huumata meidät viattomat turistit siellä tyrmäystipoilla. "

    Voi teitä viattomia turisteja, tehän vain tuitte ihmiskauppaa ettekä halunneet kellekkään pahaa, miksi teille nyt niin tehtiin? :(

    VastaaPoista
  47. Jotenkin huvittavaa tuo asenne. minä menin maksoin sisään ostin juomia jätin tippiä,mutta ei en missään nimessä tue ihmiskauppaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Sanat on ihan tyhjiä kun teot puhuu niitä vastaan.

      Poista
  48. Massakato lukijoissa. Kukaan täysijärkinen lue tällaista kuraa.

    VastaaPoista
  49. Nyt on pakko sanoo et voi helvetti näitä kommentoijia :DDD jennille rispektit

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasva aikuiseksi. Oksettavaa millaisia ihmisiä täällä oikein liikkuu. Joko tyhmiä jotka ei asiasta mitään tiedä tai sitten välinpitämättömiä, itsekkäitä ja ilkeitä.

      Poista
    2. samaa mieltä "kasva aikuiseksi" kommentin kanssa

      Poista
    3. Minä en yksinkertaisesti ymmärrä mikä ELÄMYS tai KOKEMUS tai mitä hauskaa siinä on, että pääsee katsomaan ku naiset vetää pillustaan jotain romua. Siis nautitteko sen katsomisesta

      Poista
  50. Ihmiskauppa on väärin ja Jenni teki väärin menemällä sinne, mutta toivottavasti oppii.

    Surullista on se, miten te eettiset ihmiset pystytte haukkumaan muita. Eettisesti oikein on avartaa muiden maailmankatsomusta mutta sen voi tehdä vähän kauniimminkin? Haukkumalla "tietämättömät" tyhmiksi/idiooteiksi/vastenmielisiksi tai muuten vajaa-älyiseksi on väärin.

    Ymmärrän että on "raivostuttavaa" kuinka jotkut puolustelevat Jenniä, mutta te ketkä haukutte muita törkeästi, tekee teistä yhtä epäeettisiä. Esimerkiksi se miten yhden nettikatkelman voi sanoa että omat vanhemmatkin varmaan häpeävät, vaikka ei edes tiedä kyseistä henkilöä.

    Anonyymimaskin takaa tapahtuu ihmeitä, miten ilkeitä ihmiset toisilleen ovat - kunhan oma henkilöllisyys ei paljastu. En tiedä saako ihmismieli toiselle ilkeilystä jotakin mielihyvää?

    VastaaPoista
  51. "Ostat meikkejä jotka on testattu viattomilla eläimillä, jopa koirilla. Ostat vaatteita jotka tehdään lapsityövoimalla, joissa jotkut lapset eivät saa ollenkaan ruokaa ja kuolevat yksinkertaisesti nälkiintymiseen. "

    Minä kyllä ostan eläinkokeettomia meikkejä ja ostan miltei kaikki vaatteet kirpputorilla joissa kärsimy on jo tapahtunut, muutaman vaatteen ostan uutena vuodessa jotka tehty varmasti ilman kärsimystä (teetän ne siis käsityöläisystävilläni, ja ei ei ole kallista, havempaa entä se 50 HM rätin ostaminen, ihminen voi itse päättää mitä haluaa, ilman tekosyitä

    VastaaPoista
  52. ei se että sulle on tehty jotain oikeuta sen tekemiseen muille. Eli että jos joku tekee pahaa, ei tarkoita että oma pahan tekeminen ei haittaisi tai olisi oikeutettu. Ihan vaan kaikille musitutuksena.

    "mutta olihan se nyt myös ihan törkeän väärin huumata meidät viattomat turistit siellä tyrmäystipoilla. Ihan mitä vaan järkyttävää olis voinut tapahtua. Me vielä kaveerattiin siellä todella monen työntekijän kanssa ja annettiin ystävällisesti reilusti tippiä. Miksi ne sitten halusi meille pahaa, kun me oltiin niitä kohtaan niin mukavia?"

    VastaaPoista
  53. no hyvänen aika, niilä ylimääräisillä tipeillä ja juomille tuitte asiaa entistä enemmän

    VastaaPoista
  54. en varmaan pystyis elään itteni kanssa jos tietäisin et oon ollut osallisena naisten hyväksikäytössä :( pahinta maailmassa

    VastaaPoista
  55. Ei hätää kielletään ihmiskauppa! :-)

    VastaaPoista
  56. Oho, ompahan paljon maailmanparantajia samassa paikassa! :o

    Valitettavasti maailma ei ole niin mustavalkoista kun suurin osa tänkin kommenttiosion kauhistelijoista. Sen sijaan että jengi tekopyhänä kauhistelee täällä, vois ihmiset vaikka ensin alottaa sen maailmanparantamisen vaikka ihan täältä kotisuomesta. Luovuttakaa vaikka verta (ja kantasoluja!), menkää vapaaehtoiseksi vanhustyöhön, tehkää ruokalahjoituksia vähävaraisille ja olkaa läsnä ennenkaikkea läheisillenne jotka joskus saattaa myös kaivata apua. Näitä asioita te tietysti ette välttämättä netissä meuhkaamiseltanne edes huomaa.

    Valitettavasti homma ei toimi niin että yksi tai kaksia turistia jättää menemättä näihin esityksiin ja maailma paranee ja ihmiskauppa katoaa. Homma ei toimi edes niin että saataisiin nää esityksen loppumaan ja ihmiskauppa katoaisi. Ihmiskauppa on ja pysyy, vain sen muoto muuttuu. Vertauksena esimerkiksi se että kun ihmiset kuvittelee että jos lapsityövoimassa käytetyt muksut ei olis niissä tehtaissa töissä ne saisi jotenkin viettää onnellista lapsuutta ja perhe-elämää.. as if. Jos ne lapset ei työskentelis niissä tehtaissa niin niiden vanhemmat myisi niitä kaduilla. Itse ääriolosuhteissa kuitenkin laittaisin oman lapseni mielummin tehtaaseen töihin kun myisin hänet seksiorjaksi.

    Muistakaa että asiat on moniulotteisempia kuin mitä aina ensinäkemältä ajattelisi. Peace out.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi vittu, ei tarvi olla maailmanparantaja ollakseen tavallinen, empaattinen ihminen. Sinäkö et välitä, jos näät pahoinpidellyn koiran kuvan? Pitää olla "maailmanparantaja" välittääkseen tai edes tunteakseen jonkinasteisia säälin tunteita?

      Kukaan ei ole luullut, että ihmiskauppa olisi loppunut tai sitä ei olisi, jos Jenni ei olisi mennyt sinne. Tässä on nyt pointtina Jennin asenne ja se, miten hän kertoo asiasta tuhansille (myös nuoremmille) lukijoilleen. Ihmiskauppa EI ole hyväksyttävää, vaikka ihq-Jenni sen niin esittäisi.

      Poista
  57. Oot tietoinen siitä, että käyttämiesi meikkien ja vaatteiden alkuperä on todella hämärä ja ikävä.

    "Mutta meidän ihmisten on välillä lähes mahdotonta välttää tukemasta jotain pahaa. Ostat meikkejä jotka on testattu viattomilla eläimillä, jopa koirilla. Ostat vaatteita jotka tehdään lapsityövoimalla, joissa jotkut lapset eivät saa ollenkaan ruokaa ja kuolevat yksinkertaisesti nälkiintymiseen. Ja siis näitä esimerkkejähän on loputtomiin. Mutta se on tottakai fakta, että mä olisin myös voinut olla menemättä koko paikkaan."

    Ei ole lähes mahdotonta välttää tukemasta jotain pahaa. Oikeastaan näiden meikkien ja vaatteiden kohdalla se on todella helppoa. Ei vaan OSTA niitä asioita.

    Hyvää talven jatkoa!

    VastaaPoista
  58. Oon menossa enskuussa thaikkuihin ja aiotaan kavereiden kanssa ehdottomasti katsomassa kyseistä showta, ihan vaan koska kiinnostaa nähdä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja hymiö vielä perään, vittu että päähän ihan sattuu tommonen. Onnea ihmiskaupan tukijoille, toivottavasti tulee hyvä mieli kun katsotte esitystä.

      Poista
    2. No jos niin paljon kiinnostaa ja haluat tukea tämmöistä toimintaa, niin meneppäs itse esiintymään ja mieti kuinka kivaa se on :)

      Poista
  59. Voi jeesus mitä kommentteja :DD täälä on näitä "periaatteen" ihmisii.. Olisko naisilla paree olla jos jenni ei olis menny sinne?? Olisiko yksi ihminen voinut pelastaa nämä ihmiskaupalta jos olis ollut menemättä?? Vissiin jooo. Sehän on varmaa Jennin vika että ne on joutunut sinne..

    Valitettavaa ettei asiat oo jokapaikas kuin täälä. Kehitysmaissa on terveyshuoltopuutteellista ja nälkää nähdään. Sotaa pukkaa. Terrorismiä yms. Jokainen lusikallinen ruokaa mitä suuhun laittaa pitäis ajatella niitä kehitysmaiden lapsia ja lopettaa syöminen, että oltais tasa-arvossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, go Jenni, the ihmiskaupan edelläkävijä! Se on oikein.

      Poista
  60. Vau mitä settii joka suunnasta, onks tän blogin aihe nykyään vaan ihmiskauppa? Antakaahan jo asioiden olla.

    VastaaPoista
  61. vitsi et ihmiset jaksaa jauhaa:D minäkin olen samanlaisen esityksen eräällä thaimaan reissulla käynyt katsomassa, vaikka mielestäni ihmiskauppa on järkyttävän paska asia ja maailma on niin epäreilu paikka että jos sitä jäis murehtimaan niin ei mitään muuta kerkeiskään elämällään tekemään. Minä oon ainakin sitä mieltä, että vasta kun itse näkee tai kokee jotain tollasta niin ymmärtää millasta se oikeesti on. Osaa arvostaa enemmän niitä asioita mitä jokainen anonyymikin täällä pitää ihan täysin itsestäänselvyytenä.

    VastaaPoista
  62. En oikein tiedä mikä kauhistutti eniten, se, että tuollaisia esityksiä on vai se, että joku menee niitä katsomaan viihtyäkseen. Vai se, että kirjoittaja kauhisteli vain ja ainoastaan sitä, että hän itse sai tyrmäystippoja. Olihan se väärin, tietysti se on väärin, mutta tuo asenne, "ei sen niin väliä mitä minä itse teen, mutta kun minulle tehdään".
    Thaimaa elää turismista ja - valitettavasti seksiturismista. Ei kukaan tuollaisissa esityksissä 'esiintyvä' ihminen tee sitä innosta ja riemusta. En edes uskalla ajatella, mitä ei-julkisten seinien sisällä tapahtuu. Thaimaassa voi ihmisen ostaa käyttöönsä rahalla, aikuisen, nuoren tai lapsen. Sen takia siellä sitä niin paljon on, länsituristit rahoittavat sitä käymällä tällaisissa paikoissa, ja ostamalla ihmisen käyttöönsä hetkeksi omia sairaita haluja tyydyttääkseen. Ei ihmistä kuulu saada ostaa.
    En usko Jenni että olet paha ihminen. Voi olla, ettet oikein ole ajatellut asioita. Toivon todella, että seuraavilla matkoillasi vähän mietit. Minusta on kummallista, kun lomalla rentoudutaan katsomalla tällaista kieroutunutta 'viihdettä. Mitä se kertoo ihmisistä?

    VastaaPoista
  63. Siitä on pieni hetki kun olen viimeksi käynyt lukemassa sun blogia. Jatka sä Jenni vaan rehellistä linjaa. Jos ei joku tykkää, ei ole pakko lukeakaan, eiks niin. Ehkä tää on lapsellinen kommentti, mutta toi homma pyörisi, vaikka sä et ois siellä käynykään. Ihan turha hurskastella yhden ihmisen valinnasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokainen joka sitä käy katsomassa tukee ihmiskauppaa ja orjuutta. Ne jotka eivät käy eivät myöskään tue niitä. Valinta on jokaisen oma.

      Poista
  64. Mäkin oon käynyt kattoo kyseisen show'n .

    VastaaPoista
  65. Oon kauan miettinyt, että ketä sä muistutat, mutta tänään duunimatkalla sen tajusin: olet aivan samannäköinen kuin näyttelijä Laura Birn. Lisäksi tykkään, et sulla on tosi hyviä mielipiteitä ja maailmankatsomus on oikein monipuolinen. Olet fiksu ihminen Jenni ja menetetyt läheisesi olisivat varmasti saavutuksistasi ylpeitä.
    Rakkautta ja kaikkea valoa kevääseesi! Muista tehdä asioita joista itse sinä nautit, joskus on oikeus olla itsekäs!

    VastaaPoista
  66. Voi huhhuh mitä porukkaa... :D Itseä pelkkä ajatus ko. esityksestä oksettaa, mutta pistää aina vituttamaan nämä ihmiset ketkä kokevat olevansa jotenkin parempia ihmisiä kun eivät tue X asiaa ja ovat sitä vastaan. Sitten näppäimistö sauhuten kirjoitellaan argumentteja netissä ja sen jälkeen tulee hyvä olo kun ollaanhan sitä nyt niin paljon parempia ihmisiä kuin muut!
    Tehtyä ei saa tekemättömäksi, Jenni kävi katsomassa ko. esitystä ja sille ei enää voi mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onko näistä joku sanonut että on parempia kuin muut? Jos ei hyväksy ihmiskauppaa eikä tajua miksi sitä joku haluaa tukea, niin sekö tarkoittaa heti että pitää itseään parempana?

      Poista
  67. Varmaan suurin osa niistä muista sadoista turisteista ajattelee niinkuin sä "mitäs se nyt haittaa jos kerran siellä käy". Ihan sama asia kuin että heittää roskan maahan, ja ajattelee "mitäs tää nyt haittaa kun kerran vaan mä heitän". Ja kaikki kun ajattelee niin, kaupunki on täynnä roskaa.

    VastaaPoista
  68. Haluan todellakin kompata aiempaa kommentoijaa joka kirjoitti meidän valinnoista yksilöinä. Esimerkiksi koe-eläin kosmetiikalle on vaihtoehtona täysin eläinkokeeton kosmetiikka josta löytyy netistä mielettömästi tietoa.
    turkistarhauksen lopettamiseksi voit olla ostamatta aitoa Turkista. Voit olla tulematta lihateollisuuden ja syödä kasvista jos et voi niin voit edes vähentää lihansyöntiä ja ostaa vain luomua tai ainakin edes kotimaista. Voit myöskin valita mistä ostat vaatteesi ja olla ostamatta niitä lapsi-ja orjatyö voimalla tehtyjä vaatteita. Voit myöskin olla tukematta prostituutiota ja ihmiskauppaa ja olla käymättä ko paikoissa edes "mielenkiinnosta" uskomatonta miten te nuoret ihmiset ajattelette että "maailmassa on kaikkea pahaa enkä voi vaikuttaa joten ihan sama"? Pois silmistä, pois mielestä? Tämäkö on meidän tulevaisuus? Ja voin puhtaalla omallatunnolla sanoa vastustavani jokaista edellämainitsemaani asiaa sekä toimin omien ohjeideni mukaisesti. Enkä koe olevani "tekopyhä". Nyt järki käteen ja tee ratkaisuja joista jää hyvä mieli ja puhdas omatunto!

    VastaaPoista
  69. Hilpeetä, että jengi ottaa tän jotenki kiusaamishyökkäyksenä Jenniä kohtaan vaikka suurinosa kritiikistä paljon asiallisempaa ku puolustajien kommentit:DD

    ja kaiken lisäks, vaikka kuvitelkaiski että ping pong mikä onkaan olis sallittua nii KUKA HELVETTI HALUU KATELLA TOLLASTA:DDDDDDD ei saatana

    VastaaPoista
  70. Jenniä puolustelevat vaikuttavat todella lapsilta, mikä kyllä toisaalta kauhistuttaa, niin järkyttäviä puolustusargumentteja täällä näkee, välinpitämätöntä, vailla empatiaa, minä-minä-suhtautumista. Mihin maailma on menossa jos ei yhtään välitetä muusta kuin omasta peilikuvasta ja että vain minulla on hyvin.

    Mun mielestä täällä on erittäin paljon asiallisia ja kiihkottomia kommentteja moisesta järkystä showsta. Se on aina hyvää, herättelevää keskustelua. Jennille täydet pointsit, että julkaisee niitä, koska tää on kyllä aihe, josta on syytäkin keskustella.

    Mä puolestani toivon, ettei kenenkään tarvitsisi tällä pallolla tehdä tuonkaltaisia asioita eikä muutakaan, mihin joku pakottaa vasten tahtoa. Valitettavasti maailmaa ei muuteta päivässä, mutta kyllä se niin on, että valinnoilla, asenteilla, tiedolla voidaan parantaa maailmaa. Ei orjuus ja muut vastaavat olisi loppuneet, jos sitä vastaan ei olisi käännytty ja taisteltu, mutta se vaatii ihmisiltä sitä hyvää tahtoa ja toivoa paremmasta. Toivottavasti tuo asenne "ei me voida sille mitään" saataisiin kitkettyä. Mä ihan pelästyin kuinka nuoret ihmiset täällä suhtautuvat asioihin noin. Aina voi jokainen tehdä, aina voi vaikuttaa!

    Hyvää päivän jatkoa sulle Jenni! :)

    VastaaPoista
  71. Jos yhtään englantia osaatte niin lukekaapa tuosta: http://pulitzercenter.org/blog/untold-stories/price-sexual-torture-usd-181month ja miettikää sen jälkeen kuinka paljon haluatte puolustella Jenniä ja sen täysin ignoranttia "en kannata ihmiskauppaa, menen kuitenkin katsomaan todella mautonta esitystä jossa "esiintyy" ihmiskaupan uhrit"-ajattelutapaa.

    VastaaPoista
  72. Kaikki tämä yhden postauksen takia? Ei jessus. Tsempit Jenni :D<3 nää kommentoijat ei vaan ymmärrä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerro mullekkin mitä pitäis ymmärtää?

      Poista
    2. Millaista on olla 10v jenni-fani joka on autuaan tietämätön mistään oikeista ongelmista

      Poista
    3. Mun mielestä on naurettavaa nostaa tällanen haloo siitä, että bloggaaja on mennyt hetken mielijohteesta katsomaan jonkun shown lomallaan. Oikeesti. Nyt ihmiset laittaa täällä sanoja Jennin suuhun ja aatteita sen päähän! Tota showta on verrattu ihan kamaliin juttuihin. Ei se tee Jennistä mitenkään kamalaa tai moraalitonta ihmistä. Mun mielestä tää juttu on paisunut ihan naurettaviin sfääreihin. Toivoo ano 19.07

      Poista
  73. Yrittäkää nyt kaikki muistaa että jenni on vasta lapsi eikä ymmärrä tekojensa/puheidensa seurauksia. Nuorena ollaan tyhmiä ja tehdään hölmöjä asioita piste. Varmasti uskon että kun jenni aikuistuu ymmärtää hän nämä asiat paremmin mikäli ottaa virheistä opikseen. Tästä asiasta paasaaminen 19v jennille on sama kuin yrittäisit teini ikäistä estää menemästä koulun diskoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei 19v ole lapsi enää, nuori aikuinen kyllä, aivotkin jo siinä pisteessä kehitystä, että ei lähelläkään lasta enää mikäli on normaalisti kehittynyt. Suosittelen luemaan aivojen kehityksestä, ei 20v ole lapsi joka muuttuu aikuiseksi yhtäkkiä parin vuoden päästä, ei edes aivojen kehityksen kannalt vaikka pieniä muutoksia tapahtuukin. 20-vuotiaana aivot ovat mm kaikkein vastaanottavaisimmillaan perheen perustamiseen., sopeutuvaiset ja muutoksiin valmiimmat kuin yli 25-vuotiaalla, siksi hedelmällisin ikä ajoittuu noille vuosille ja siksi tällaisissa osissa tapahtuu vielä (hyvin pientä) kehitystä.

      Ei sillä että minusta Jenni mitään kamalaa olisi tehnytkään, tartuin vaan tähän lapsikohtaan. Nykyään kun on niin muodikasta olla tampio kun "mähän oon vasta lapsi" kolmekymppiseksi. :D

      Poista
  74. Love this! ♥
    Want all the pieces too!
    You are making me jealous, pretty!

    adoorablee.blogspot.com

    VastaaPoista