lauantai 21. marraskuuta 2015

Ajattelin vähän avautua

 photo Untitled_zpssrt4swnx.jpg photo Untitled4_zpswk4fi81r.jpg
Tosiaan lupasin palata tohon masennus asiaan ja aihe selvästi herätti mielenkiintoa. Surullista oli kumminkin huomata se, että kuinka suuri määrä teitä oikeesti onkin siellä, jotka kamppailette tän sairauden kanssa. Ajattelin, että saan ehkä muutaman kommentin teidän omista kokemuksista, mutta niitä tulikin noin 80 kappaletta. Olin myös ihmeissäni, että niin monella teistä sattui olemaan/on ollut sama lääke käytössä kun mulla, vaikka masennuslääkkeitä on loputtomiin eri merkkisiä. Tosiaan oon siis sitä Voxraa syönyt nyt 5 päivää. Olin lukenut lääkkeestä paljon, että se on niin tujua tavaraa, että ei edes pysty jäämään sängyn pohjalle kun on niin paljon energiaa. No itsehän oon joka kerta Voxran jälkeen nukahtanut moneksi tunniksi, ei vaan pysty millään pitää silmiä auki. Toivon, että tää on vaan tää alkuvaihe ja että lääke alkaisi ees jossain vaiheessa antaa mulle potkua päiviin. Pari ekaa päivää oli ihan hyvä fiilis, mut eilen huomasin olevani todella turta. Tajusin, että olin tuijottanut seinää jo jonkin aikaa. En tuntenut mitään, en ajatellut mitään. Ihan kuin olisin kuollut sisältä.

Ja sen haluun sanoa, että tiedän kyllä masennuslääkkeistä kaiken mitä mun tarvitsee tietää. Teidän ei kannata tuhlaa omaa aikaanne kommentoimalla mulle, että tiedänkö ja ymmärränkö varmasti että kuurin aikana ei suositella alkoholia. Toi on mun mielestä ihan itsestäänselvyys, mutta jos juon vaikka yhden siiderin perjantain kunniaksi, ei niillä kahdella aineella oo mitään yhteisvaikutusta. Mä kävin nimittäin eilen niillä kuuluisillä yhillä, mutta en uskaltanut lisätä tilanteesta mitään kuvaa someen. Pystyin nimittäin vaan kuvittelemaan, että millanen moralisointi siitä ois syntynyt. Koska muahan moralisoitiin jo ennen kuin kerkesin ottaa yhtäkään huikkaa tai edes ajattelemaan huikkaa :D

Toinen juttu on se, että ne joilla on tämmönen masennus ei ole sairaus -asenne ja on sitä mieltä, että kaikki masentuneet on vaan ihan vitun laiskoja sossupummeja, niin ei tarvitse kommentoida ollenkaan. En myöskään kaipaa vinkkejä, tyyliin "meeppä ees kerran lenkille niin lupaan kuinka tajuut jo heti ulkona, että kaikki on oikeesti hyvin. Pienen happihyppelyn jälkeen huomaat, ettei masennusta enää ookkaan! Jos lenkki ei muka toimi, niin sulla on asenteessa vikaa, etkä sä ees halua parantua". Kaikki tän tyyliset kommentit, jättäkää pliis kirjoittamatta, en pyydä paljoa. Lopuksi en haluu sanoa mitään muuta kuin LOPUTTOMASTI VOIMIA JA JAKSAMISIA kaikille, joille masennus on valitettavasti osa jokapäiväistä elämää. Tääl on yks joka tajuu, kuinka paskaa teillä on, koska niin on mullakin. Se on ihan ok sanoa se ääneen. Pysykää vahvana, koska mäkin aijon pysyä. Mua ja mun parantumista ei voi nimittäin pysäyttää mikään.

37 kommenttia:

  1. Kirjotus täyttä asiaa! Olet mahtava <3

    VastaaPoista
  2. Toivon että sulla on ystäviä ympärillä? Ymmärsin et ainakin Silja tais sut feidata? :/ Paljon jaksamisia sulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei Silja oo mua feidannut? Silja muutti Porvooseen niin tuli välimatkaa vähän. Tää on tosi harmi tilanne kun tarvitsisin Siljaa nyt <3 Mut joo onneks mulla on Siljan lisäks ystäviä sekä kavereita, ikinä ei tarvii olla yksin jos ei haluu. Aina saa jeesiä ja aina on puhelinsoiton päässä :)

      Poista
    2. porvooseen kestää bussi 30min-1h...

      Poista
  3. Tosi hyvä postaus, ihan asiaa!!

    VastaaPoista
  4. mulla itelläni todettiin masennus 2012 keväällä, enkä oo siihen mitään lääkkeitä syönyt. uskon siihen että parhaiten pääsen taas kiinni elämään käsittelemällä asioita alan ammattilaisten kanssa. oon kans niiin paljon kuullu tota masennus ei ole sairaus- hokemaa ihmisiltä jotka ei oo itse masennusta sairastanut. "se on kaikki sun päässä, älä ajattele niitä asioita nii paranet". eihän kukaa mee sanoo ihmiselle jolla on jalka murtunu että kävele sillä, ei se niin kipee voi olla.

    VastaaPoista
  5. Hyvä postaus ja ihan täyttä asiaa. Masennus ei ole mikään pikku juttu, joka lähtee pois sormia napsauttamalla. Tahdonvoimaa sulla näyttäis olevan parantumisen suhteen, ja se on ihan huippu juttu! Mä lähetän miljoonasti sulle voimia ja energiaa kamppailuun masennuksen kanssa! ♥

    VastaaPoista
  6. Moikka Jenni.
    Itselleni on todettu vakava masennus. Ekaksi olin lääkkeitö vastaan, mutta tilanteessani ei ollut muita vaihtoehtoja. Tällä hekellä käytän escitalopram nimistä lääkettä ja nyt, neljän kuukauden jälkeen voin paremmin ja näyttää pitkästä aikaa siltä, että elämä on edessä. Toivon kaikkea hyvää ja jaksamista sulle Jenni. Mielenterveykaistä sairautena ei ole puhuttu tarpeeksi, mutta kiitos että tuot asiaan näkyvyyttä. Älä välitä muitten mielipiteistä. Se on tärkein:) jaksamisia!

    VastaaPoista
  7. Vakavasta masennuksesta, traumasta, selvinneenä voin vain lähettää suuren suuret tsemppihalit sulle Jenni - anna vain lääkkeelle aikaa, puhu tai kirjoita, itke tai naura, puhu tai ole hiljaa, olet ihana ihminen, sä selviät, tiedän sen. Vielä kerran, paljon paljon haleja, hyvät päivät ovat tulossa, aivan varmasti. <3

    VastaaPoista
  8. Lääkkeillä voi mennä n kuukaus et ne alkaa oikeesti vaikuttaa, aluks voi tulla sivuoireita mut ne menee ajan kanssa ohi, esim toi väsymys. Tsemppiä :)

    VastaaPoista
  9. Jenni... <3 Paljon voimia, kiitos kun jaat elämäsi kaikkine kipukohtineen näin avoimesti meidän lukijoiden kanssa. Juuri tän takia me susta niin välitetään, oot niin samaistuttava ja aito! Ihana nuori nainen.

    VastaaPoista
  10. Paljon tsemppiä sulle Jenni ♥ Itse en ole masennusta sairastanut, mutta oma isi on ollut masentunut ja ollut muutenkin henkisesti välillä todella sairas. Sitä on ollut surullista ja jopa pelottavaa seurata sivusta lapsena, avuttomana, joka ei pysty mitenkään vaikuttaa asiaan muuten kuin olla vain läsnä. Nyt asiat on onneksi jo PALJON paremmin.

    VastaaPoista
  11. jos tuntuu ettei lääke ala piristää niikun pitäisi, niin kannattaa kysyä lääkäriltä että voiko sen ottoajankohdan siirtää iltaan! Itellä oli sellanen lääke, joka normaalisti otetaan illalla, mut mula se teki päinvastoin, eli piristi siihen kuntoon et vielä 2 yölläki tuntu että vois valvoo vielä pari tuntia. sai sitten vaihtaa aamulla otettavaksi:)

    Voimia sulle ♥

    VastaaPoista
  12. Tsemppiä sinulle:) terv. vakavasta masennuksesta sekä anorektisesta bulimiasta paraneva! muista että sulla on tarkotus täällä maanpäällä:)

    VastaaPoista
  13. Oikea asenne! Kyllä sä sen selätät, paljon on omasta tahdosta kiinni mutta ei se sormia napsauttamalla tapahdu...
    Ja mä olin kanssa ollut siinä luulossa että se piristäisi koska se on jonkin sortin amfetamiini, mutta mieto. Eipä piristänyt, mutta mulla onkin adhd tms. Epäily joten voi olla että siksi vaikuttaa väärällä tavalla. Söin sitä joku puol vuotta putkeen enkä huomannut muuta kun havahduin siihen että kaikki on tasapaksun harmaata ollut. Mitään muuta muutosta en huomannut. Unenlahjat säilyivät entisellään mutta kauhee mulkvisti musta tosiaan tuli.
    Alotin sen nyt uudestaan koska mulkvisteilla on helpompaa varsinkin jos sitä ei itse tajua, heh...

    Ja en näe että lääkinnällisen käytön kanssa alkoholi olis kauheen suuri riski kumminkaan. Sen kun ottaa aamulla, niin vaikka se on kuinka depotti(tunnustan puraisevani sen aina palasiksi vaikka se on kiellettyä... en mä rupee venailee) niin sitä on illalla kuitenkin niin vähäinen määrä elimistössä enää että siitä realistista vaaraa olis.
    Eri asia on ne jotka tarkotuksella viihteilee niillä ja alkolla, nimittäin siinä voi olla aamulla ihmettelemistä. Tai ehkä viikon päästä aamulla...

    Jos jotain noita nyt on syötävä, niin voxra anytime kaiken ssri, snri, mao-paskan sijasta. Sen sijaan jos voxra ei sinusta tunnu sopivalta niin kysy lääkäriltäsi mitä hän olisi mieltä lääkkeestä nimeltä Triptyl. Vanha lääke, monta käyttötarkoitusta, edes lääkärit eivät tarkkaan tiedä miten se toimii mutta se toimii. Olen kuullut raportteja siitä että ihmisistä on tullut onnellisempia sumuisen sijasta. Se myös parantaa unen laatua mutta ei varsinaisesti väsytä ja nostaa kipukynnystä joten sitä määrätään myös kipulääkkeeksi. Ei ole kolmiolääke ja tietääkseni ei reagoi alkon kanssa.
    Wait... ehkä mun pitäs ittekin pyytää sitä kokeiluun.

    Terveisin: kyökkinuppitohtori, erikoistumisala: lääkkeet. Kysy vaan jos haluat välttää sudenkuopat.

    VastaaPoista
  14. Niin ja mulla tosiaan ei ole masennusta sairautena vaan kamppailen yksityiselämän ongelmien kanssa jo ihan tarpeeksi pitkän aikaa ja voimat alkaa loppua mutta se asia pitää vaan sivuuttaa. Siksi tiedän vaan lääkkeistä koska mun tapauksessa ammattilaisen kanssa puhuminen ei auta. Kauheen moni ammattilainen ei ole tässä tilanteessa ja asioista puhuminen vieraan kanssa ei auta hittojakaan kun se ei muuta asioita. Ongelma ei ole se miten koen asian tai miltä se minusta tuntuu ynnä muuta paskaa, se on vaan mitä on.

    En tiedä miksi jaan tätä osaksi offtopiccina tässä, ehkä siksi että sinusta ei tuntuisi siltä että muiden elämä on kuin ruusuilla tanssimista vaan hymyjen taakse voi kätkeytyä kaikenlaista.
    Jos lukeminen kiinnostaa niin blogistani voit lukea kuinka meikäläinen on aina ongelmissa vaikka yritän kuinka normaalia elämää elää. Alkaen viime vuoden lokakuu.

    Riiadejaneiro.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. samaistun 100%. Itse "masentunut" ja itsetuhoinen, kaikki alkoi raiskauksen jälkeen :( ja olen käynyt 2,5 v terapiassa, eikä se auta koska en ole perinteisesti "masentunut" vaan minulla on ihan oikea syy, miksi olen alakuloinen(lievästi sanottuna kun en parempaa sanaa keksi). Eli "yksityiselämän ongelma" syynä sille miksen halua elää. Eihän tuo tapahtunut siitä muutu, vaikka kuinka yrittävät puhua juuri tuosta miten koen asian ja mitä suunnitelen tulevaisuutta varten yms. Eivät vaan tajua mitään. Taas esim. yksi tyttö joka masentui poikakaverista eron vuoksi, sai apua terapiasta ja parantui heti löydettyä uuden poikakaverin. Ei nuo hoitohenkilökunta tajua, etten esimerkiksi minä ole sairas tai minulla ei ole mitään mielenterveysongelmaa, onko muka joku joka jatkaisi vain onnellisena elämää heti tuollaisen tapahtuman jälkeen? Mielenterveydessä olisi ongelma, mikäli ei "masentuisi" tuosta. Ei ne tajua mitään, niille ei ole itelle ollut koskaan mitään vastoinkäymistä vaan kaikki mennyt aina täydellisesti ja kuvittelevat että joku jolta suunnilleen tapettu koko perhe ja lapset jne. pitäisi vaan jatkaa elämää heti samana päivänä. Jatkaiskohan nuo terapeutit itse samallain vaan elämää ja pitäisivätkö itseään mielenterveysongelmaisena jos heitä kohdeltaisiin väärin. Eiköhän se uhri ole se terve, ja se pahantekijä se mielenterveysongelmainen kenen pitäisi käydä jossain hoidossa. Tajuaisivat itsekin tuon jos niille jotain itselle tapahtuis että uhrina oloa ei valita, jos toinen vaan käy päälle, eikä kaikkien ihmisten masennusta voi verrata kun kaikilla ei ole siihen edes ns. syytä ja näin ollen voivat "parantua" kun oppivat ajattelemaan positiivisesti. He voivat muuttaa asioita. Taas jos jotain pahaa jollekin tehdään, sitä pahaa ei pysty pyyhkiin pois. Joku jolle ei ole ikinä tapahtunut mitään kovin pahaa, sen ei tarttekaan pyyhkiä mitään pois. Ei ne hyväosaiset tajua mitään tällaisia loogisia ja järkeviä tosiasioita.

      Poista
  15. Tulikohan mun pitkä kommentti perille minkä kirjotin sulle yöllä? Tai onko se vahingossa voinu mennä roskapostiin? Tiivistetysti voisin nyt toistaa mitä laitoin eli ensinnäkin toivotin sulle paljon voimia ja kerroin ymmärtäväni edes jotenkuten mitä käyt läpi, sillä kamppailen ite masennuksen ja paniikkihäiriön kanssa. Jos jossakin asiassa oot tosi onnekas niin siinä et sulla on ystäviä ympärillä, tukiverkosto on niin tärkee asia. Ite oon tuntenu pitkään olevani niin yksin tän kaiken kanssa kun ainoa ystävä kuka todella välitti, ymmärsi ja tuki aina kaikessa teki itsemurhan viime vuonna. Ja psykologilla käyn, mut ei se vaan oo sama asia kuitenkaan. Toiseks toivotin sulle kaikkee hyvää ja lähetin virtuaalisia halauksia <3 Mä en tunne sua, mut pitkäaikasena lukijana oikeesti koen silti ihan vilpittömästi sellasta pientä huolta susta ja yhtä vilpittömästi siis toivon sun olon helpottavan pian. Kokonaisprosessi voi viedä aikaa, mut tärkeintä on mennä eteenpäin vaikka pieninkin askelin. Se on oikee suunta ja se antaa itellekkin toivoo paremmasta tulevasta. Sen avulla mäkin koitan vaan jaksaa taistella vaikka välillä tuntuu et mä en pysty tähän enää (ystävän itsemurhan myötä tää on pahentunu sen verran kun on tuskaa ja ikävää ja kaikkee ja vieläpä just se yksinäisyyden fiilis siihen päälle). Mut hei ei luovuteta kumpikaan, otti kuinka koville tahansa niin ollaan me vielä kovempia! Ja kolmanneks jutuks tähän loppuun iso hatunnosto aitoudesta, rohkeudesta ja rehellisyydestä. Se tekee sun blogista niin erityisen. Oot mieletön mimmi Jenni! <3

    VastaaPoista
  16. Huh, kuulostaa tutulta toi ettei pääse sängystä ylös. Mä söin masennuslääkkeitä pari kuukautta, mutta ne vei multa elämänhalua entistä enemmän pois. Olin ihan haamu, en tuntenu mitään. En hyviä enkä huonoja fiiliksiä. Sit kliseisesti tapasin maailman ihanimman miehet joka vei jalat alta. Sen päivän jälkeen en oo syöny yhtään lääkettä, paitsi yhden kerran kun ahdisti ja uni ei tullut. Seuraavana aamuna oli todella tahmee olo ja kadutti, ihan kuin darrassa. Heitin paketin roskiin. En tiedä ootko kuunnellu Nikke Ankaran biisiä Värifilmi. Mulle tuli siitä kylmät väreet ja lopulta itku. Tsemppiä <3

    VastaaPoista
  17. Hei Jenni! Ikävää että olet sairastunut, masennus on vakava neurologinen sairaus, toivottavasti apu löytyy. Kun sanot että tiedät kaiken masennuslääkkeistä, mitä sinun tulee tietää, toivon, että ymmärrät, että nykyinen julkaistu masennuslääketietämys menee päin puuta ja kovaa. Onneksi sentään koitat NDRI:tä (vrt. esim ssri), vaikken sitäkään laske kovin hyvien vaikuttavien hoitojen joukkoon.
    Oletko lukenut tutkimuksia masennuslääkkeistä? Enkä nyt tarkoita esim. iltalehden tutkimuksia, enkä varsinkaan lääkefirmojen teettämiä/rahoittamia tutkimuksia, vaan aitoja meta-analyyseja masennuslääkkeiden käytöstä (määrä ulottuu tällä hetkellä harmikseen vain kahteen kylläkin..). Lumeella on todettu olevan samantasoinen vaikutus masennukseen kuin masennuslääkkeillä, mitä mieltä siitä olet? Lisäksi masennuslääkkeet ovat tutkitusti vahvasti riippuvuutta aiheuttavia lääkkeitä, niistä on hyvin vaikea päästä eroon, kai olet tiennyt tämän? Ymmärrän jos et, sillä tutkimukset ovat "vaikeasti saatavilla", koska lääkefirmat eivät tue (tietystikään) tutkimuksia, joilla on negatiivista sanottavaa lääkkeistä (why would..).
    Suosittelen sinua tutkailemaan Irving Kirschin julkaisuja aiheesta. Hän oli myös muutama viikko sitten vierailulla Suomessa, olisi ollut sinulle varmasti näkemisen ja kuulemisen arvoinen luento! Suosittelen myös lukemaan Aku Kopakkalan teoksen "Masennus - suuri serotoniinihuijaus"; se on melko "helppoa" tekstiä "maallikolle" (tarkoitan nyt tässä henkilöä, joka ei ole lääketieteen alaa lukenut aiemmin). Myös jos sinua kiinnostaa, suosittelen suurella kädellä käydä kuuntelemassa Helsingin yliopistolla esimerkiksi Psykiatrian hoitomuotojen luentoja; luennot ovat (yleensä) avoimia kenelle tahansa, ja siellä saa kuulla tietoa vielä julkaisemattomista tutkimuksista, joissa on kallisarvoista tietoa masennuksen hoidosta nyt ja tulevaisuudessa. Pikaista paranemista ja tsemppiä, käy myös ammattilais-psykoterapeutilla, että saat sairauden kuriin.

    VastaaPoista
  18. Ei voi yleistää etteikö alkoholi ja lääkkeet olisi muka välttämättä vaarallisia. Ystävä muuttui hyvin aggressiiviseksi kun aloitti lääkityksen ja dokasi silti perjantaisin. Ihan kauheaa katottavaa :/. Ja toivottavasti turtavaiheesi menee ohi ei elämän kuulu olla turtaa lääkkeiden alla.

    VastaaPoista
  19. Mullakin oli käytössä masennuslääke. Aluksi se määrättiin aamuisin otettavaksi mutta se teki minusta todella väsyneen joten lääkärin luvalla sain alkaa ottaa sen iltaisin :) tsemppiä Jenni!

    VastaaPoista
  20. Miks koko ajan laitat sun instan epäjulkiseks?:(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin kysymässä samaa.

      Ollut kiva seurailla sieltä kautta välillä sua kun päivität sitä enemmän kun blogia. Ja mulla ei valittavast oo instaa :(

      Poista
    2. Mullakaan ei ole instaa. :(

      Poista
  21. Oon ollut teininä 12-16) myös masentunut, onneks pääsin siitä eroon. Uskon kyllä että joku päivä säkin pääset eroon masennuksesta! Tsemppiä sulle, jokaisessa päivässä on jotain hyvää vaikkei sitä itse aina huomaa tai tajua. :) Pienetkin jutut auttaa jaksamaan!

    VastaaPoista
  22. Moikka!

    Aattelin jo aikasempaan postaukseen tulla kommentoimaan, mutta jätin kuitenkin kirjottamatta kommenttipaljouden takia. Oon kanssa ollu monta vuotta masentunut enkä edelleenkään koe olevani parantunu. Mietin aina, että tuunko koskaan olemaankaan. Välillä on parempia päiviä ja välillä huonompia. Huonompina päivinä tekis mieli vaan jättäytyä sängyn pohjalle, kyyneliäkään ei enää tuu. Oon varmaan kuluttanu kyynelvarastot vuosien varrella! :D

    Oon siis saman ikänen ku sä ja nuorena kanssa sairastunut. Useempia masennuslääkkeitä ja psykoterapiassa monta vuotta käyneenä voisin sanoa, että masennus helpottaa, mutta ei välttämättä oikeesti lähe pois. Inhottaa just noi ihmiset jotka sanoo että masennus on asennevamma ja lähtee kyllä ku elämä rupee rullaamaan. Tottahan se on, että sillon kun elämässä menee paremmin nii ei oo niin masentunut olo ku rankempina aikoina. Masennus kuitenkin vaan on, mä en esimerkiks osaa jonkun kysyessä syytä edes arvata mistä mun masennus vois johtua. Osittain varmaan lapsuuden kokemukset vaikuttaa asioiden käsittelyn taitoon ja varsinkin näkyy huonona pettymyksensietokykynä itelläni, mut oikeestaan en tiedä mikä mut sairastutti aikoinaan. Meillä on suvussa aika paljon mielenterveysongelmia ja taipumusta masennukseen, joten välillä lohdutan itseäni sanomalla että tulee geeneissä! :D

    En oikeestaan tiiä minkä takia kirjotin, tässä viestissä nyt ei oikeestaan ees ollu mitään punasta lankaa mut ehkäpä vaan halusin tulla sanomaan ettet oo yksin. :) Äläkä ikinä kuuntele ihmisten ilkeitä sanoja, sellasten ihmisten puheita jotka ei ymmärrä. Siitä vaan tulee pahempi olo. Panosta hyviin kavereihin jotka ei välttämättä ymmärrä sun tunnetilaa ja pahaa oloa, mutta ymmärtää kuunnella ja olla tukena. Ja mitä ikinä tunnetkaan, muista kanssa se, että sateen jälkeen paistaa aina aurinko. Vaikeuksien kautta kasvaa vahvempi ja viisaampi ihminen.

    Loppukevennys: Näin sut tänään Kampissa, olit niin nättinä taas liikkeellä! :)

    VastaaPoista
  23. Voi Jenni <3 kiitos kun olet kirjoittanut masennuksesta, se on vielä nykypäivänä kaikesta "avoimesta ilmapiiristä" huolimatta aikamoinen tabu edelleen. Sun kirjotukset tsemppaavat monia ja voivat saada aikaan sen että joku siellä ruudun takana uskaltautuu myös hakeutumaan avun piiriin
    .
    Itse olen 27v, keskivaikeasti masentunut, kamppaillut masennuksen kanssa noin 13-vuotiaasta asti. Kauan kesti saada itseä niskasta kiinni ja hakea apua. Nyt psykoterapiaa takana useampi vuosi, myös kausia kun olen syönyt lääkkeitä mutta tällähetkellä olen lääkkeistä vapaa. Terapiaa en uskalla lopettaa, kun mieli on niin pirun hatara että tarvitsen terapeuttiani välillä enemmän kun ketään.
    Tsemppiä Jenni, paraneminen voi olla pitkä mutta sitäkin tärkeämpi matka <3

    VastaaPoista
  24. Täällä on myös yksi pitkäaikainen masennuspotilas (yli kymmenen vuotta pitkän matkan joka n. Puolet elämästä tällä hetkellä) mulla myös ollu lääkitys, mut oikeesti paras tapa helpottaa oloa on just toi kävely ollu xD kesällä varsinkin on kiva mennä jonnekkin rauhaisaan paikkaan chillaa ja ottaa vaikka huikka viiniä ja mansikoita ja vaan olla rauhassa :) toivon sulle paljon tsemppiä <3 yritä tehdä paljon positiivisia juttuja, trust me se auttaa vähän.

    VastaaPoista
  25. Jenni, mä lähetän virtuaalihalin sulle, oot ihana <3

    VastaaPoista
  26. Naiivia käytöstä. Sulla kun ei ole kokemusta näistä lääkkeistä vielä ollenkaan, niin sinuna kuuntelisin kyllä kokemuksen ääntä näiltä ihmisitä, jotka todella TIETÄVÄT eivätkä vain kuulopuheiden perusteella kommentoi :-) Ja kritiikkia tulet varmasti saamaan, kun tälläisiä juttuja postailet julkisuuteen. Ja itsepähän pyysit ihmisiä kertomaan sulle kokemuksia? Älä sitten inise kun saat mitä halusit.

    VastaaPoista
  27. Voimia parantumiseen! Masennuksen tie voi olla pitkä, mutta valoisampien päivien eteen kannattaa tehdä töitä. Uskomalla itseeni ja lääkkeisiin sain kuuden vuoden kamppailun tuloksena itseni takaisin. Sairastuin masennukseen niin nuorena etten edes tiennyt onko hyviä tunteita edes olemassa. Suosittelen ettet käytä alkoholia ensimmäiseen puoleen vuoteen, sillä se voi vaikuttaa lääketasoihin negatiivisella tavalla ja näin ollen pidentää sivuvaikutuksia.

    VastaaPoista
  28. Itsellä koira, jota täytyy ulkoiluttaa säännölisesti, se ei tuo minulle hyvää oloa - sillä kerroit masennuksesta samanlailla, se on sairaus. Ne jotka siitä ei ole kärsinyt, ei voi tietää. Toki monilla on eri keinot siihen, mutta mä toivotan sinulle Jenni paljon tsemppiä. T. Masentunut nainen.

    VastaaPoista