lauantai 16. kesäkuuta 2012

Oh yeeeees!

slkIMG_8297 Vihdoin stressi ja panikointi on ohi! Mä pääsin just siihen kouluun mihin mä kaikista eniten halusin ja johon melkeen vuosi sitten päätin että haen :) 1316 haki ja 422 pääsi, tätä on melkein pakko juhlia edes vähän viikonloppuna.. :D
Haluaisin kumminkin nyt tehdä muutamat faktat selviksi ja jakaa myös omia mielipiteitäni. Oon saanut muutamia kommentteja, joissa sanotaan että kaikki merkonomit päätyy siwan kassalle. Tämähän ei tietenkään pidä paikkaansa ja eikä tuollaista voida ikinä yleistää. Tottakai on varmasti niitäkin, jotka on käyttänyt 3 vuotta opiskeluaan hukkaan ja päätynytkin sinne kaupan kassalle. Ja sitten on niitä, jotka opiskelee tunnollisesti 3 vuotta, valitsee hyvän työharjoittelu paikan, saa sieltä hyvät suosittelut ja ehkäpä jopa itselleen työn heti valmistuttuaan. Jos olet itse mokannut omat mahdollisuutesi, älä lannista muita. Onneksi mua ei hetkauta tollaset kommentit, koska jaksan uskoa itseeni ja tehdä töitä sen eteen ettei mun tulevaisuuden ammatti ole kassaneiti. Vaikka ei niissä kassaneideissäkään mitään vikaa ole :) Merkonomikoulutus on loistava koulutus niille, jotka ei ehkä juuri nyt tällä hetkellä tiedä mitä haluavat. Merkonomissa on valehtelematta monta sataa erilaista alaa, eli valinnan varaa riittää ja koulutus avaa monia ovia. Joskus aikoinaan kun pääsin Ravintolakoulu Perhoon, olis mulla ollu ammatti vaihtoehtona tarjoilija tai kokki. Siitä sitten valitsemaan :D Mä en vois olla onnellisempi että pääsin SLK:hon! :) IMG_6914 Suomen Liikemiesten Kauppaopistossa haastattelussa 8.5.2012 Eli tää tarkottaa nyt sitä, että lopetan työt mäkkärissä. Juuri niinkuin mä olin suunnittelut pitäväni välivuoden miettiessä mitä tulevaisuudeltani haluan, tehdä duunia sillä aikaa ja syksyllä mennä taas opiskelemaan. Ja ei v.. että mulla kiehuu päässä tänkin asian suhteen :D Oon saanut paljon kommentteja, kuinka luuseri oon kun työskentelen siellä eikä musta koskaan tule mitään. Yritin monta kertaa sanoa, että olen siellä vain vuoden ja menen taas kouluun. Mutta vittu kun ei mennyt perille sitten millään! Tultiin taas vaan aukomaan että "et sä sieltä pääse pois, sinne sä jäät" :D Ja käskettiin häpeämään kun oon mäkkärissä ja muut opiskelee hienoissa kouluissa. Tarkotushan ei ollutkaan ettiä vuodeks mitään unelmaduunia, jos se duuni ois tosi kivaa ois tietenkin vaikeempaa lähtee takas koulunpenkille. Mutta siitäs saitte, mun suunnitelmat meni nappiin! Onneks teistä 99% on niitä jotka on aina jaksanu kannustaa mua, mitä ikinä teenkin. Mulla on maailman ihanimmat lukijat ja haluun kiittää teitä kaikesta tuesta mitä ootte antanut <3

152 kommenttia:

  1. Älä välitä niistä jotka kritisoi sua sen perusteella mitä tänne kirjotat, elät omaa elämääs ja jotkut eivät vaan ole tyytyväisiä omaansa, ovat kateellisia kun matkustelet ja sul on/oli ees joku työpaikka (työn saaminen on ihan helvetin vaikeeta). Mutta mistä toi laukku on mikä sul on tossa haastattelu kuvassa? :) Pidä kiva kesä ja tsemppii opiskeluihin syksyllä! <3

    VastaaPoista
  2. Tää oli oikeesti ihana postaus!:-) JA ONNEA ONNEA!!!!!!
    täyttä asiaa, että muka kaupan kassalle joutuis. Ihmiset vaan jaksaa puhuu paskaa.
    t. tuleva merkonomi

    VastaaPoista
  3. XD katoin et tos lopus luki pusuja jennille.. hahaha

    mut onnnnittelut♥ ps. muistelen kauhulla jotain huolintaan ja tullijuttuihin liittyviä tunteja.. ja kaikki rahtijutut :D wää

    VastaaPoista
  4. onnee tosi paljon (: , mä en päässy mihinkään että ei voi sen enempää v*ttaa sen eilisen kaikki vältteli vääriä sanoja mun kohdalla :DD

    VastaaPoista
  5. Hyvä Jenni! Usein kuulen itse kanssa, että minun yo-merkonomi paperit ovat aliarvostetuimmat "koko" maailmassa:) Jaksamisia syksyn opiskeluihin :)

    VastaaPoista
  6. Onnea ihan hirveesti! :)


    Inhottaa vaan tollaset ihmiset, jotka tulee heti päteen ilkeesti. Mua niiiiin suututtaa! Mut onneks oot kuitenkin ite noin positiivisella mielellä, vaikka paskaakin on satanu niskaan jonkin verran :)

    VastaaPoista
  7. Ite opiskelin 2 vuotta HBC:ssä ja vika vuosi menikin sitten jo SLK:n puolella, opiskelin 2 vikaa vuotta erikoistumista taloushallinnon merkonomiksi ja sillehän siis pääsi vähemmän opiskelijoita. Ei merkonomin ammattia pitäisi oikeasti vähätellä, ite oon ylpeä siitä mihin itteni opiskelin ja sitä ammattia mä myöskin harjoitan. :) Tsemppiä opintoihin ja suosittelen ottamaan kaikki ilo irti tosta koulusta, sillä noilla on niin paljon tarjottavaa mitä monessa muussa koulussa ei ole! :)

    VastaaPoista
  8. paljon sulla oli KA kun pääsit Perhoon? mimmoset pääsykokeet ja miten vakuutit haaastiksessa?

    Oot kaunis, ihana ja symppis bloggaaja, keep going, you rock,girl!

    VastaaPoista
  9. Onnea ja pakko sanoa et oot oikeesti asenne muija kun oot kuitenkin kestänyt jo pitkään ns "paska"hommissa! ♥ Turhaan porukka vinkuu, sillä nolompaa olisi olla työtön kuten esimerkiksi minä :D

    VastaaPoista
  10. paljo onnea! hyvä napautus noille inisijöille! :)

    VastaaPoista
  11. onnee paljon! :) joo ja tuohon kassajuttuun, että ei oo kukaan tainnu tulla ajatelleeksi, ettei se kaupan kassa ole aina se mihin ne elämässä epäonnistuneet "joutuu". Jonkunhan seki työ on tehtävä ja joku jopa saattaa haluta kyseiseen työhön niin mun mielestä ainakin tuntuu aika v*tun turhalta tulla kellekkään aukomaan päätään tuommosesta asiasta. Naurettavaa :D Mut hyvä Jenni, duunia se mäkkärissäki on, ne vinkujat tekee ne hampurilaisensa sit ite.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. minä kävin vuoden lukiota ja nyt vaihdan kauppikseen KOSKA HALUAN nimenomaan kaupan kassalle! :) oon nyt kesätöissä jossa oon asiakaspalvelussa ja kassalla ja awww se on just sitä mitä haluan tehdä. uskon että on muitakin jotka on kaupan kassalla sen vuoksi, että haluaa olla, eikä joudu. miksi aliarvioida toisten unelmia.
      en ole edes tiennyt, että mäkkärissä tai hesessä työskentelyä pidettäis paskaduunina, itse olen pitänyt just kivana, ja oon kateellisena aatellu niitä jotka pääsee niihin kesätöihin :D

      Poista
  12. Hei vähän kiva että pääsit sinne minne haluisit! Mäkin pääsin, mut en tiiä enää haluunks:D

    VastaaPoista
  13. Mutta edelleen suurinosa merkonomeista työllistyy sinne kaupan kassalle, koska se on selvä fakta, että ilman kaupan kassatyöntekijöitä et säkään sais safkojas kaupasta. Ja toisia se kaupan kassa vaan kiinnostaa enemmän, kun päivät pitkät istuminen jossain pankin konttorissa selkä rutussa tietokoneen ääressä. Ei mua ainakaan kiinnostais istua 24/7 50 vuoden ajan tietokoneella, ehei. Ennemmin työtä jossa on edes joku osa ruumiillista. Onnee vaa selkävaivoilles sit ku oot istunu 50 vuotta tietokoneella huonossa asennossa ym.

    Ei, en ole merkonomi, enkä edes opiskele sitä, mutta silti työskentelen kaupan kassalla ja tykkään työstäni enemmän kun alasta jota opiskelen samalla. Ja tienaan paremmin kun mun oma äiti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. miks just tietokoneella? jos bisnesalalle menee nii matkustellaan aikapaljon..jote fuck off..onks jenni sanonu istuvansa 50vuotta koneella?

      Poista
    2. Jos sä et halua istua koneella päiviä, niin älä istu. Ehkä joku toinen nauttii siitä, sillä meitähän on moneen. Jos kiinnostaa kaupan kassalla olo, that's fine, mutta miksei Jenni nyt saisi uskoa unelmiinsa? Miksi tuut lyttäämään heti taas.

      Poista
    3. Valmistuin ite merkonomiks vuos sitten ja sain heti töitä tilitoimistosta. Vaikkei se ollukaa ehkä omin ala niin sain vuoden kokemuksen siitä heti opiskelujen jälkeen ja varmasti parempaa palkkaa ku ne siwan kassat. Merkonomit tekee myös huippuduuneja:) Ja mielummin ite istuu toimistossa kun yrittää hymyillä kakkamaisille asiakkaille.

      Poista
    4. Just, sinähän tiedätkin paljon me tienataan kassalla. Voipi olla, että yllättyisit jos saisit tietää. Mielestäni aika helvetin hyvin siihen tuntityömäärään nähden ((:

      Suurin osa asiakkaistakin on mukavia, hyvä huudella siellä kun ei tiedä millaista se duuni loppujen lopuls on! Hauskaa kesänjatkoa :)

      Poista
    5. Ano, sattumoisin melkeempä poikkeuksetta jokasessa kaupassa maksetaan palkka TES:in mukaan, ja se ei ole todellakaan helvetin hyvin :)

      Poista
  14. Onnea tosi paljon! :) Oot kyllä ihan oikeassa ettei kaikki merkonomit kassalle päädy sillä tuttuni on saman koulutuksen jäljiltä toimitusjohtajana ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No en tolla toimitusjohtajalla leveilisi, on vähän eri asia olla jonkun Applen tai Rovion CEO, kun Matin pölkky ja paneli Oy toimitusjohtaja. Eli vähän ehkä parempaa argumenttia kehiin. :D Merkonomit työllistyy avustaviin tehtäviin yrityksiin tai sitten just myyntitehtäviin (aka. kaupankassa, myyjä). Tietenkin tosta on sit hyvä jatkaa tradenomiksi (tosin niilläkin aika huono työllisyystilanne, kun KTM vie rahat).

      Poista
  15. onnea hurjasti! :D minkäköhänlainen luuseri mä oon ku oon nyt ollu neljättä vuotta lukion jälkeen "välivuodella" subissa ja miettiny että mitä hittoo sitä tekis? niin kauan siinä kesti että hiffas mitä tahtoo tehdä, kouluun haen vuoden sisällä :D onneks meidän ei tarvii moisista välittää, tsemppiä! <3

    VastaaPoista
  16. oot ihana, kun jaksat vetää täysil vaik paskaa tuleeki niskaa ! ♥ enkä tajuu noit ihmisii, mitä vikaa on merkonomeis? :o ei mitää! :) + ja mäkki on just täydellinen paikka nuorille, nuorethan sitä koko hommaa oikestaa pyörittää, ei siel montaa kovin vanhaa työntekijää näy :)

    VastaaPoista
  17. Way to go Jenni! Those who say you can't, are afraid that you will!!!
    Älä välitä mitä muut sanoo, usko ittees and you'll be fine! :)

    VastaaPoista
  18. älä kuuntele semmosia latistavia kommentteja ihmisiltä, ketkä eivät uskalla sanoa niitä edes omalla nimellään. nykypäivänä on niin vaikeaa saada töitä, mäkkiinkin on iso kynnys päästä töihin. kateelliset siitä jauhavat, että mäkki sitä tätä jne..
    ja onnee koulupaikan johdosta!! helsingissä on tosi vaikea päästä opiskelee. mun sielä oleva kaveri joutu kympille, kun ei päässyt. ja sisko ja monia kavereita on hakenu kanssa helsinkiin opiskelee, eivät päässeet, vaikka ka hipo 9.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. onnittelut jennille opiskelupaikasta ! :)) mutta sen verran haluaisin oikaista tätä kommentin kirjoittajaa että mäkkiin ei ole tosiaankaan vaikea päästä töihin, oikeastaan ihmeen helpolla sinne pääsee. Enkä siis tällä mitenkään dissaa mäkin työntekijöitä !

      Poista
  19. Paljon onnee opiskelupaikasta !! :))

    VastaaPoista
  20. Höpön löpön kaikki Siwa-selitykset! Kuten sanoit, näitäkin löytyy, mutta se on ihan tapauskohtaista. Enemmän todennäköistä on se, että lukiosta valmistunut päätyy kassalle - tietenkin, mitä muuta työtä sitä tekiskään... :D

    Mun kaveri esimerkiksi, valmistuu nyt HBC:stä ja sai vuoden alusta loppu(?)harjoittelupaikan eräästä pankist täällä stadissa (itse ymmärsin, että harvoja harjoittelijoita pankit ottavat ja pitää olla tosi positiivinen suosittelija) ja nyt saa virallisenkin työpaikkansa valmistuttuaan koulusta! Että se on ihan itsestään kiinni, tekeekö ne koulutyöt ja harjoittelut hyvin + näyttääkö ulospäin siltä, että haluaa vähän haastavampaakin työtä kuin SIWAN KASSA! ;)

    Tosi paljon onnea, toi on niiiiin helpottunut ja superhyvä tunne kun hyväksytty kirje tipahtaa postiin! <3

    VastaaPoista
  21. Ihana postaus ja ihan stiljoonasti onnea Jenni! Ihanaa että sä pääsit <3

    VastaaPoista
  22. Ongelma on lähinnä siinä, että kaupalliselta puolelta valmistuu hirveästi ihmisiä. Avainasia on työkokemus eli oman alan töihin (toimistotyöt) jo heti opintojen alussa! Se, että on kaupan kassalla tai mäkissä opintojen ohella ei nosta sua isojen hakijajoukkojen ohi.

    Muuten olet aivan tyhjän päällä kun valmistut, koska merkonomeja valmistuu valtavan paljon. Nykyään kun koulutustaso on Suomessa noussut niin suurimpaan osaan vaativimmista töistä vaaditaan KTM tai tradenomin tutkintoa. Merkonomin papereilla on vaikea saada haastavampia töitä eli työkokemusta on oltava. Jos päätä riittää niin kannattaisi ehdottomasti lukea viereisessä rakennuksessa HAAGA-HELIASSA tradenomiksi niin mahdollisuudet paranisi heti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ai mennääks sitä noin vaan opiskelemaa tradenomiksi? mä ku luulin et ensin pitäis opiskella liiketalouden perustutkinto (eli merkonomi). Ja justhan Jenni sano et tää avaa ovia, tosta on mahdollista lähteä opiskelemaan myöhemmin tradenomiksikin JOS sitä haluaa. Ja Jennihän on sanonu et työskenteleminen pankissa kiinnostais, joten oot Jenni just oikeella alalla!! ja toi ala tosta alasta on mahdollista edetä vaikka mihin :)

      Poista
    2. hohhoijaa... ei todellakaan tarvitse merkonomikoulutusta, että pääsee opiskelemaan tradenomiksi.

      Poista
    3. Kyllä ennen tradenomin opintoja täytyy olla joku toisen asteen koulutus. Ei sinne suoraan peruskoulusta mennä..

      Poista
    4. Tradenomi koulutus on ammattikorkeakoulu tutkinto jota ennen tulee olla käytynä lukio tai amis.

      Poista
    5. Mutta vähintään LUKIO tarvitaan:D Ei peruskoulusta suoraan lähdetä tranedomiks HUOH:D:D:D:D

      Poista
    6. Mutta toisen asteen koulutuksen tarvitsee. Jennillä ei sellasta vielä ole joten vasta merkonomikoulutuksen jälkeen hän voi hakea tradenomikoulutukseen jos haluaa.

      Poista
    7. hohhoijaa... mun pointti oli se et vaikka merkonomiks opiskeleekin ni ei se tarkota et sitte oma ammatti on vaan se merkonomi koko loppuelämän, toi liiketalous on niin hyvä pohja ja avaa ovia vaikka minkälaisiin hommiin :) ja on se helpompaa päästä tradenomiksi niin et on suorittanu jo merkonomitutkinnon, tradenomitutkinto kun on AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTO.

      Poista
    8. ja muutenki on naurettavaa et tuut tänne kertomaan mitä jennin ois pitäny alkaa opiskelemaan. Jos jenni meni opiskelemaan merkonomiksi niin sitte hän varmaankin halusi niin ja piste.

      Poista
    9. Tradenomiks opiskeluun tarvitaan vissiin pohjaks vaan ammattitutkinto. Eli ei mun mielestä oo väliä minkä alan tutkinto se on... Eli muutkin kun merkonomit voi sille alalle hakea. En oo kyllä 100% varma, korjatkaa jos tiiätte.

      Poista
    10. AMK tarvitaan toisen asteen tutkinto. Lukiokin käy. Ei ole moni täällä tainnut olla opon tunneilla kuulolla... Onnea Jenni!:)

      Poista
    11. Jep, ei tarvita merkonomitutkintoa mut joku toisen asteen koulutus kyllä. Ja onhan se tradenomikin liiketaloutta et siinä mielessä kyl toi merkonomikoulutus tai lukio on järkevät vaihtoehdot jos tradenomiksi haluaa :)

      Poista
  23. mites nyt kun meette siljan kanssa samaan kouluun? :O tehän ette ole väleissä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahha, no tuskinpa sillä on tollasen 3000 opiskelijan koulussa mitään väliä?? Tai ylipäätään muutenkaan? :D

      Poista
  24. onnittelut! (: itsekin opiskelen merkonomiks, vielä yks vuosi jäljellä ja oon ollu tyytyväinen! ja sehän on aivan itestään kiinni joutuuko sinne siwan kassalle, jos heti alkuun ottaa sen asenteen, ettei jaksa opiskella kunnolla. itekin pääsin työssäoppimispaikkani kautta nyt kesätöihin ja toivotaan, että saan jatkaa sen jälkeenkin. hyvää kesää sulle :)

    VastaaPoista
  25. Olipa kiva postaus, tuli heti paremmalle tuulelle aamuvitutuksesta huolimatta :D ja onnea tietysti!

    VastaaPoista
  26. :-) käy niin hyvä tuuri kun pääsee kouluun mihin haluaa, varsinkin välivuoden jälkeen. onnea tosi paljon!

    VastaaPoista
  27. oi vitsi, onnea!! :) Mä oon sitä mieltä että etenkään nykymaailmassa mikään ei ole varmaa, eikä tulevaisuutta voi edes suunnitella kovin pitkälle valmiiksi. Opiskelupaikkoja ja aloja vaihdellaan sitä mukaa ko siltä tuntuu, jokainen etetee omaa tahtia ja valitsee oman reitin jota kulkea.

    VastaaPoista
  28. Onnea! :) Joo mäkin pääsin just opiskeleen merkonomiksi, mullekkin ollaan sanottu ettei pääsee mihinkään töihin :D Oon kumminkin sitä mieltä että kannattaa opiskella sitä alaa mikä kiinnostaa, ei sitä millä on muka töitä.Ja eijöhän se oo itsestä kii, saako niitä töitä :) Itse olisin päässyt myös lähihoitajaksi, mutta valitsin tuon merkonomin kun se kiinnostaa paljon enemmän :)

    VastaaPoista
  29. Täysin samaa mieltä sun kanssa tosta merkonomi jutusta! Aattelin ite hakea merkonomiksi ysin jälkeen, siitä huolimatta mitä kaikki sanovat.

    VastaaPoista
  30. paljon onnea kouluun pääsystä :) nyt vaan opiskelet ahkerasti, niin susta voi tulla mitä vain !

    VastaaPoista
  31. Onnea tositosi paljon opiskelupaikasta! :)

    VastaaPoista
  32. jee onnea! :) ja tsemii!

    VastaaPoista
  33. oi vähän kiva, onnea :)! mäki pääsin opiskelee merkonomiks, vaikka valmistuinkin lähihoitajaks nii hain merkonomiks koska must tuntuu et se on enemmän mun juttu!

    VastaaPoista
  34. Onnea Jenni koulupaikan johdosta :)Nyt on juhlan paikka ehdottomasti! :3
    onneksi sinulla oikea asenne noita anonyymeja kohtaan eli toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos!
    En jaksa edes uskoa että nämä jotka haukkuvat työpaikkaasi mäkkärillä ovat itsekkään kovin kummosessa paikassa hommissa? :D
    Mielummin tekee duunia sen "välivuoden" kun makaa himassa tekemättä mitään, tuo on minun mielipide ja pidän siittä kiinni :D

    VastaaPoista
  35. Tosi hienoa että sait unelmiesi opiskelupaikan! Onnittelut! =) Ja nimenomaan, kaupallinen ala on laaja ja avaa mahiksia moniin aloihin ja voi työskennellä melkeinpä missä vaan. Ei sitä voi noin nuorena tai vanhempanakaan välttämättä tietää että mikä on se oma ala ja nykyisin on kuitenkin aika yleistä että hankitaan useampi tutkinto ja vaihdellaan aloja. Kannattaa harkita myös sitten tulevaisuudessa että jatkaa tosta tradenomiksi koska no Suomi on vähän tällainen korkeakoulutusyhteiskunta ja avaa ehkä ovia parempiin työpaikkoihin ja pääsee etenemään kun on korkeampi koulutus (näin yleistettynä). Siis jos nyt etenemistä haluaa edes uralla.

    VastaaPoista
  36. Onnee tosi paljon Jenni! :) mä hain myös merkonomiks, mut en päässy mihinkään niistä kouluista ja nyt oon sit vailla opiskelupaikkaa :/ ois se kiva tehdä noin kun sä, eli vuodeks töihin ja sit taas hakee uudestaan kouluun, mut ei niitt töitä niin helposti saa. Sulla kävi kyl hyvin ..:)

    VastaaPoista
  37. En haluu kysyy tätä millään pahalla, itse opiskelen merkonomiksi ja työskentelen mäkissä :D mutta aijotko aloittaa opiskeluiden ohessa jonkun duunin (vuokranmaksu jne ) :)) oot ihana <3

    VastaaPoista
  38. Onnea :):) ittellä jäi kahesta pisteestä kii et olisin pääsyt merkolle ja nyt harmittaa :(

    VastaaPoista
  39. Mua ärsyttää toi niin paljon ku esim meille lukiolaisille sanotaan koko ajan, että meistä ei tuu mitään ja päädytään Siwan kassalle. Tietenkin meistä moni lukion päätyttyä menee kassalle töihin esim vuodeksi, että voi muuttaa omaan kotiin ja miettiä tulevia opintoja. Eihän meillä ole ammattia lukiosta päädyttyä joten emme pääsekään muualle kun "hanttihommiin". Mutta välivuoden pidettyämme menemme opiskelemaan pidemmälle ja meistä tulee lääkäreitä, lentäjiä yms mistä nämä jotka lukiolaisia arvostelee niin voi vaan uneksia! Joten onnea sinulle ja nyt sinulla on monta työpaikka vaihtoehtoa ja alaa, joten vallitse harkiten ja opiskele ahkerasti! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ystäväni valmistui pari vuotta sitten ammattikoulusta LÄHIHOITAJAKSI. Syksyllä hän aloittaa opiskelut lääkiksessä, eli kyllä ilman lukiotaustaakin voi päästä lääkäriksi, lentäjäksi tai mitä vaan. Se on ihan itsestä kiinni miten paljon sitä haluaa (:

      Poista
  40. Onnea Jenni, sä olet ihan tosissaan ansainnu ton koulupaikan! :-)

    VastaaPoista
  41. lukiolaisetkin kuulemma loppujen lopuks päätyy kassalle loppuelämäks :D nauran aina tollasille kommenteille, riippuu ihan ihmisestä minne päätyy :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tohon "kuulemma" on aina hyvä vedota...eiköhän ihan samalla tavalla tarvita merkonomeja kuin myös korkeakoulun käyneitä. Ei lukio anna ammattia mutta se ei sulje mitään pois :)

      Poista
    2. Määki tääl naureskelen samaa asiaa. Kaikille tiedoksi lukio-opetus tähtää ammattikorkee ja yliopisto-opintoihin joista työllistyminen on PALJON suurempi kuin toisella-asteella. Mä arvostan amiksia siinä missä tohtoreitakin mut mun pointti oli se että lukiossakin riippuu ihan siitä mitä siel tekee että mihin päätyy :) Onnea Jennille että tietää mitä haluaa ja sai opiskelupaikan!

      Poista
    3. Ei, lukio ei anna heti varmaa ammattia joten luultavasti ensi alkuun olet siwan kassalla. Mutta lukion jälkeen voit opiskella aika lailla mitä vain - kunhan on motivoitunut ja innokas. Lukio avaa monia ovia muttei sulje mitään vaihtoehoja pois. Lukiosta lähtökohtaisesti mennään korkeakouluopintoihin eikä duunariksi. Meitä on moneen junaan ja ihan yhtälailla kaikki duunit on tärkeitä. Yhtälailla merkonomeja ja ylioppilaita tarvitaan.Ehkä nyt mitään yksittäistä kouluttautumista tarvitse nostaa jalustalle ja toista lytätä... Juuri niinhän se on että ihan ihmisestä se riippuu mihin päätyy, koskien myös meitä lukiolaisia :)

      Poista
  42. Siljakin pääsi SLK:hon :D hahhah voi ei

    VastaaPoista
  43. Onnee sulle tosi paljon! Ite täällä kateellisena ja vuoden jo lukiossa opiskelleena mietin että voi vitsit ois pitänyt sittenkin hakee SLK:hon. Mä ja varmasti tosi monet muut on ylpeitä susta kun pääsit just siihen kouluun mihin halusit ja sä oikeesti pidit vaan sen välivuoden etkä jääny lusmuilemaan. Onnee opiskeluihin ja muutenki elämään, oot ihan upee tyttö!:)

    VastaaPoista
  44. ite olen opiskellu ny vuoden merkoo ja mäki oon saanu niit kommenttei et päätyy Siwan kassalle ja näin. niiku sä just sanoit et jos opiskelee kunnolla ja työssäoppipaikat on hyvii ni siitä voi saada vaikka kunnon työpaikan ! itellä on ollut jo suunnilleen kaks vuotta selvää et mä haluun merkoks koska sieltä sä pääset melkein minne vaan töihin. siitä sun on helppo lähtee opiskelee mitä alaa tahansa ammattikorkeekoulus (: ite en ainakaa oo katunu sitä et hain merkolle ! onnee tosta opiskelupaikasta tosi paljon ! (:

    VastaaPoista
  45. itekki olen merkonomiksi opiskelemassa koska en todellakaa tiedä mitä haluan tehdä myöhemmin. Koulu on hyvä pohja kaikille! onnea sinulle:)

    VastaaPoista
  46. Onnea paljon kouluunpääsystä! :)

    VastaaPoista
  47. Mikä sun unelma-ammattis niinkun on?:) Ja onnea paljon!

    VastaaPoista
  48. voihan olet tosi ihanan oloinen tyyppi! heti saa susta sellaisen vaikutelman että tohon haluu tutustua:)) minkä ikäinen sä olet

    VastaaPoista
  49. oon ihan 100% varma että ystävystytte uudestaan siljan kanssa, syksyllä sitten taas jenni&silja postauksia + kuvia!! :D Miten muuten kun et oo sitten enään töissä niin miten pystyt asumaan kampissa?

    VastaaPoista
  50. ONNEA ETTÄ PÄÄSIT TOHON KOULUUUN !:) PS. OOT TOSI NÄTTI (:

    VastaaPoista
  51. paljon onnee opiskelupaikan johdosta! sulla on oikee asenne :--)

    VastaaPoista
  52. voi jessus.. monet jopa yliopistossa (eikö yliopisto nyt ainakin oo hieno koulu) opiskelevat opiskeijat tekevät mäkissä töitä eikä ne tosiaan aio olla siellä loppuelämäänsä. tosi harva opiskelija pystyy elättämään itsensä pelkästään kelan tuilla eli töitä on pakko tehdä ja usein just kaupan kassat on sopivia kun töitä voi tehdä iltaisin ja viikonloppusin.
    pidä toi asenne! päätät itse mihin päädyt opiskelujesi jälkeen, ei mitkään tilastot. ties vaikka opiskelisit vielä lisää ton koulun jälkeen :) tsemppiä ensi syksyyn ja vaikka koulussa ahkerointi voi väillä tuntua paskalta niin siellä silti kannattaa käydä, ettei sitten päädy sinne kassalle ;)

    VastaaPoista
  53. Onneks olkoon Jenni!!:)<3

    VastaaPoista
  54. Työpaikka mikä työpaikka. Mitä väliä onks se mäkki vai joku muu? Ku rahaa siit kummiski jonkun verran saa:D

    VastaaPoista
  55. oi, paljon onnee opiskelupaikasta :))) x

    VastaaPoista
  56. Onnea paljon koulupaikan johdosta! :)

    VastaaPoista
  57. Voi onneksi olkoon NIIN PALJON!!:)<3
    Eipä ole mitään ihanampaa kuin unelmiensa opiskelupaikan saaminen!:)

    VastaaPoista
  58. Onnea tosi paljon! :) Minäkin tässä pidän välivuotta, töissä olen pikaruokapaikassa+kaupankassalla, ja ainahan niitä ihmisiä on, jotka tulee selittämään, että "sinne sä sit jäätkin". Niistä ei pidä välittää, itsehän me tiedetään, että meistä tulee just niitä mitä halutaan ;)
    Hei pakko vielä kysyy, että minkä ikäinen sä oot?

    VastaaPoista
  59. onnea ihan hirmusesti !
    itsehän olen merkonomi, olin ainut kaveriporukasta joka lähti 'AMIKSEE' koska lukiohan oli khuulimpi paikka. nyt mä oon ollu 1,5v töissä IHAN MUUALLA ku kaupan kassalla ja kaverit ettii opiskelupaikkaa kun lukiosta ei oikee pääse muualle ku täyttelee niitä siwan hyllyjä<3 :----------D
    voivoi noita 1% ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipäs nyt aleta yleistämään.

      T. Tämän kevään abi, joka on työskennelyt jo 1,5v lentokenttävirkailijana.
      + yksikään lukiota käynyt kaverini ei ole Siwassa töissä.

      Poista
    2. onnittelut ! oletki sitte ensimmäinen jonka tiedän päässeen noin pitkälle
      ps. tämä ei ollut vittuilua

      Poista
  60. Opiskelen itsekin merkonomiksi vaikka se ei ole ehket unelma-amattini mutta ei se tarkota ettei sen jälkeen olisi vaihtoehtoja lähteä opiskelemaan muuta ! Ne jotka sanovat merkonomien johtavan ainoastaa kaupan kassalle ei taida tietää mitään alasta tai töistä:) Itse tykkään opiskella merkonomiksi. Tsemppiä ja onnea opiskelupaikasta!

    VastaaPoista
  61. Onnee ihan sairaan paljon! Mäkin alotan syksyllä opinnot kauppiksessa ja siskoki tossa kuittaili kuinka mä joudun siwankassalle, mä aijon näyttää et musta on muuhunki ;) ja sitä paitsi; mitä vikaa siwan kassas? :D oot ihana Jenni! <3

    VastaaPoista
  62. onnee tositositosi paljon !:)

    VastaaPoista
  63. Mihin merkonomin koulutusohjelmaan hait?

    VastaaPoista
  64. Onnea Jenni! :) + hyvät noi tekstit, haha on ihana todistaa et noi haukkujat on ollu niin väärässä =)

    VastaaPoista
  65. Täällä kanssa merkonomikoulutuksen käynyt, joka on toiminut jo kolmisen vuotta koulunkäyntiavustajan tehtävissä kauppiksesta valmistumisen jälkeen. :)
    Eli, ei sitä tosiaankaan päädy aina sinne Siwan kassalle. ;)
    Onnea sinulle paljon opiskelupaikan johdosta ja tsemppiä tulevaan! :)

    VastaaPoista
  66. musta on aina niin ihana lukea sun blogia ku sulla on just niin positiivinen asenne! Et anna kenenkään inhottavien paskakommenttien lannistaa sua tai vaikuttaa sun päätöksiin, etkä mun mielestä myöskkän arvostele ketään täällä blogissa vaikka mielipiteitäs jaatkin. Mun mielestä sulla on just oikee asenne, jatka samaan malliin :)

    VastaaPoista
  67. Jenni ei kyllä kannata lannistua tollasista kommenteista. :)
    Yks siskoistani on hesessä töissä ja opiskelee samassa englannin opettajaksi.
    Toinen taas opiskeli merkonomiksi ja valmistui tänä kesänä, hän on nyt HM:ssä töissä ja aikoo vielä opiskella historian opettajaksi. :)

    VastaaPoista
  68. ihanaa , kun jaksat ottaa noi negatiiviset kommentitkin noin hyvin, etkä paskaakaan välitä mitä muut sanoo! haters gonna hate :) jatka tota! ja maailman isoimmat onnittelut sulle tosta opiskelupaikasta ja mä uskon suhun ja siihen , että saat just sen työn minkä haluat :)

    VastaaPoista
  69. Onnea opiskelupaikasta :) Tuli tosta kans mieleen, et jos merkonomeilla tosiaan avautuu ne monet ovet työmaailmoihin, ni mihin aattelit sitten erikoistua, onks sulla mitään havaintoa?

    Ja itsekkin tein töitä välivuoden pikaruokaravintolassa, ja pakko myöntää että ehkei unelmien työpaikka, mutta työkokemus! Kun pitää kiinni siitä että on siellä vaan sen vuoden, niin ei sinne kyllä jää lusmuilemaan kun tietää että parempi mahollisuus on vielä eessäpäin.

    VastaaPoista
  70. mun mielestä sun ei kandeis ees lopettaa siellä mäkissä. tiiätkö paljon opiskelijat saa rahaa?

    VastaaPoista
  71. Moikka! En ikinä kommentoi mihinkää mut nyt oli ihan pakko! :D Oon siis ite lopettanu SLK:n kesken, 2,5 vuoden jälkee ja nyt oon ollu vuoden tyhjän päällä nyhjöttämässä äipän nurkissa. Tän vuoden aikana oon tajunnu et se että lopetin siellä saatto olla mun elmän suurin virhe, niin paljo kun mä SLK:ta vihasinki. Tajusin tässä vast vähän aikaa sitte et mä valitsin siellä vaan väärän erikoistumisen, jos mä oisin heti menny sinne taloushallinnon puolelle ni oisin saattanu jatkaakki ja nyt istuisin tässä tyytyväisenä merkonomipaperit kädessä enkä luultavasti sulle mitään kommentoiskaa. Ei helvetti että oisin siinä vaiheessa ylpee itestäni! :D Mut takas asiaan, eli täs yhteishaussa mä yritin päästä takas kauppikseen, en SLK:hon koska päätin että mä en siellä enää pärstääni näytä, mut muihin. Noh, empä päässy ja nyt ei vois enempää ärsyttää. Nyt jos mä pääsisin takas niille SLK:n puuduttaville tunnteille ni mä oisin vaan onnellinen! Tietäisin et vielä joku päivä mulla ois tutkinto, nyt mun tulevaisuus on ihan auki, töitä en saa koska ei oo työkokemusta eikä tutkintoo. Jos oisin jatkanu SLK:ssa ni oisin tänä keväänä valmistunu eikä näitä huolia ees olis. Ei mul oikeestaa muuta ollukkaa, halusin vaa jakaa mun ajatuksii siitä koulusta (ihan positiivisella mielellä).
    Onnea ja menestystä, älä tee samaa virhettä ku mä! :)

    VastaaPoista
  72. Oot -95, "joskus aikoinaan" tais olla vuos sitten...

    VastaaPoista
  73. itse olen huomannut parhaaksi antaa ihmisten - jotka kuvittelevat että kaikista merkonomeista tulee pelkkiä alepan kassoja - pysyä tyhminä. kyllä nekin joskus sitten tajuavat, ja jos eivät niin omapa on häpeänsä. siksi aina kun joku kysyy multa että mitä opiskelen ja kerrottuani saan kommentin ''ai susta tulee joku kaupan kassa vai?'', tyydyn vastaamaan että joo, toki hieman säälivän ja sarkastisen katseen kera - kuitenkaan sen enempää selittämättä. mikäli joku haluaa (niinkuin ilmeisesti moni sun blogia lukeva) osoittaa oman typeryytensä ilmaisemalla sen pätemisellä asiasta josta ei tiedä pätkän vertaa, suotakoon me merkonomit tämä ilo näille puupäille! :)

    ja tähän vielä ettei joku tästä vedä sitä koko kasvimaata nenäänsä, ei ole väärin kysyä mitä merkonomi tekee tai millaisia töitä voi saada - on väärin olla tietävinään ja latistaa toista, kun selvästi ei tiedä.

    - vuoden päästä merkonomi

    VastaaPoista
  74. etkös sä päässy roihikseen viime vuonna ?? :---D

    VastaaPoista
  75. "Ja pääsin siis yhteishaussa Roihuvuoren koulutusyksikköön Hotelli, ravintola ja catering -alalle.. Ei oikeen nappaa! Mutta en jäänyt sentään ilman koulua niinkuin jotkut :(
    LÄHETTÄNYT JENNI KLO 13:09"

    oli iha pakko jopa kaivaa tää

    VastaaPoista
  76. Paljon onnea Jenni!! Ja voihan ton merkonomi-koulutuksen jälkeen opiskella vielä lisääkin tota alaa jos haluaa ammattia varten tosi hyvän pohjan, ettei se oo niin et jos ton koulutuksen hakee nii päätyy siwan kassalle vaan se on se oma asenne mikä ratkasee! :)

    VastaaPoista
  77. Asiallinen postaus! Tää on just vähän sama ku se, että aika monet amislaiset sanoo usein että 'lukiosta päätyy siwan kassalle' ja että lukiosta ei oo miten hyötyy kun et saa siitä ammattia, mutta haloo, eiköhän lukioon mennä sen takia, että se avaa lisää ovia, eikä sillä tarkoituksella et heti lukion jälkeen mentäisiin töihin.. Mielummin opiskelen kauan ja saan sellaisen hyvän ammatin ittellei minkä haluun, ku että heti menisin 3vuoden opiskelun jälkeen töihin.. Ja sitä paitsi eiköhän jokainen ihminen ehdi sitä työtä tukeen elämässään han tarpeeksi, about 40 vuotta, joten opiskelu kunniaan! Monet vaan ei tunnu tajuavan sItä, että esim lukiolaisille ei oo kiire heti lukion jälkeen töihin, vaan ne haluu opiskella lisää.

    Saatan kuulostaa nyt kauheeta lukion puolustajalta, mutta mun mielestä kyllä kaikki kouluttautuminen on vaan hyvästä!
    Terv. 2. Vuotta parturikampaajaksi amiksesta opiskeleva

    VastaaPoista
  78. ootko sä miettinyt mitä haluaisit tehdä merkonomiopiskelujen jälkeen? mun mielestä sun kannattaisi ehdottomasti hakea tradenomiksi! AMK-koulutus on muutenkin parempi vaihtoehto,kuin pelkkä merkonomi.: >
    Ja onnea paljon opiskelupaikan johdosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. miten perustelet amk:n paremmaksi? yhtälailla kaupallisten alojen ihmiset saavat kenkää perseeseen ja tyypit lakkoilee vähän väliä.

      Poista
    2. ^ no tottakai korkeampi koulututus on aina eduksi..

      Poista
    3. niin sitä tässä hainkin ;'> itse valmistuin juuri lukiosta ja tarkoitus olisi pyrkiä ammattikorkeeseen ihan vain sen takia,koska mitä korkeammalle kouluttautuu,sitä enemmän ovia aukeaa työelämässäkin! En todellakaan vähättele merkonomeja,vaan ajattelin tradenomikoulutuksen sopivan hyvin jennille ( :

      Poista
  79. superisti onnea kouluunpääsystä ja jatka samaan malliin oot ihan älyttömän upee tytsy:)!

    VastaaPoista
  80. uijui onnee paljon jenni!:))

    VastaaPoista
  81. Mun mielestä se vaan on hienoo, että nuorelta löytyy työpaikka ja että töitä jaksaa oikeesti tehdä! Oli se sitten mäkki tai siwan kassa.. Propsit sulle ja onnea kouluun!! :))

    VastaaPoista
  82. onneaonnea:)! en tajua miks joillekin on niin elämää suurempi asia, kun joku bloggari viettää vuoden tehden töitä mäkissä... Parempihan se on just tehä töitä eikä jäädä kotiin makaamaan. Mutta nyt sit vaan opiskeluintoa sulle :D:D!

    VastaaPoista
  83. kuin pitkä / painava oot? O;

    VastaaPoista
  84. ihmiset, merkonomi ei ole ammatti.... se on tutkinto-nimike. ja kaikille omaa alaansa/opiskelu valintaansa henkeen ja vereen puolustaville, jokaisesta koulutuksesta voi saada paskat paperit tai helvetin hyvät paperit. ei joku jolla on siinä-ja-siinä-merkonomin paperit ole parempi kuin joku hyvät kirjoittanut lukiolainen, mutta ei ole toisinpäinkään.

    lukio on kuitenki - vaikka mitä sanottaisiin - yleis sivistävää, eikä se valmista ammatilliselle pohjalle, toisinkuin merkonomi. tärkeintä ei ole se MITÄ teet, vaan se MITEN teet.

    annetaan ihmisten opiskella vaikka paskan lapioimista jos siltä tuntuu, ja vertaillaan vasta sitten kiikkutuolissa vanhainkodissa että kuka pärjäsi ja kuka ei.

    - peace out, maria

    VastaaPoista
  85. Onnee (::
    Mun sisko ei päässy sinne, :(

    VastaaPoista
  86. sulla on ihana blogi :)!! ja noi hiukses<3

    VastaaPoista
  87. Eikö ihmiset oo kuullu JATKOKOULUTTAUTUMISESTA? Kai sitä päätyy Siwan kassalle, jos on laiska ja typerä, ihan sama valmistuuko lukiosta vai amiksesta vai onko käyny koulua ollenkaan. Pitää myös muistaa, että ei sinne Siwan kassallekaan pääse ihan jokainen. Ärsyttää..

    VastaaPoista
  88. Mun on nyt ihan pakko ottaa kantaa näihin asioihin koska alko itteeni kypsyttämään niin sietämättömästi et miten tietämättömiä ja urpoja ihmiset on! :D Kuinka moni näistä jotka kommentoi et mäkkäri on säälittävä työpaikka yms ylipäänsä käy ite töissä? :D Ehkä hienointa nuoren ihmisen elämässä on saada työpaikka, TYÖKOKEMUSTA, joka katsotaan aina eduks, oli se sitte kassatyöskentelyä tai jotain assistentin virkaa jossain huipputoimistossa.. Tää jälkimmäinen on kyllä todella epätodennäkönen, joten tottakai nuori ihminen tarttuu jokaseen työtilaisuuteen mitä tarjolla on! kuinka moni tienaa itse omat käyttörahansa ja kuinka moni näistä kyyhöttää porukoitten nurkissa ja vinkuu rahaa aina kun tarvii.. Että Jennille iso hatunnosto siitä että on viitsinyt käydä töissä noinkin nuorena, eikä elä muiden siivellä!

    Sitten tää merkonomi juttu :D Itelläni oli yläasteen jälkeen myös ihan hukassa et mitä teen, menin merkonomilinjalle. Sain 3 vuotta lisäaikaa miettiä et mitä oikeesti haluan! Ja koska tän alan työt on oikeesti niin laajalta alueelta, että sä voit just olla siellä kassatätinä, tai sitten päästä johonkin toimistoon. Valmistuin nyt keväänä merkonomiksi ja suoritin samalla ylioppilastutkinnon, ja en voisi olla tyytyväisempi valintaani! Tsemppiä sulle Jenni kouluun ! <3

    VastaaPoista
  89. Oiiii, onnea opiskelupaikasta :) itse teen paluun koulunpenkille neljän vuoden jälkeen.. mun piti vain pitää yks välivuos ja työskennellää. mut hups..

    VastaaPoista
  90. Oon täysin samaa mieltä sun kanssa! Itse oon saman ikänen kun sä ja meen nyt toiselle vuodelle kauppaopistossa. Ja asiahan ei todellakaan oo niin että päätyis Siwan kassalle. Jos sieltä päätyis kaupan kassalle niin tuskin keskiarvorajat ja hakijat olis niin korkeella.. Siellä on tietysti ainakin meillä monta eri linjaa mitkä voi valita eli asiakaspalvelu,toimistotyöt, retailmerkonomi yms. Ihmisten kannattais ottaa ensiksi selvää tosta koulusta ennen ku rupee selittää tommosia juttuja täällä. Ja itsestähän se on kiinni miten sen koulun hoitaa. Lisäks jos käy sen jälkeen kauppakorkeen tai tradenomikoulun niin on todella hyvät valmiudet jatkaa eteenpäin. :)

    VastaaPoista
  91. Pakkoa sanoa tähän väliin, että tuollaisten tyhmien kommenttien heittäjät ovat todella tietämättömiä/naiiveja/nuoria, sillä väite, että mäkkärissä työskentely on säälittävää, on täysin naurettava. Tässä iässä ilman sen suurempaa koulutusta mäkkärissä työskentelykin on todellinen onnen potkaisu. Jostain on aloitettava.
    Itse vietän nyt lukion jälkeistä toista välivuotta kassalla, enkä näe siinä mitään pahaa. Ihan sama oletko mäkin kassalla vai vaatekaupassa duunissa, olen onnellinen että on töitä. Tässä iässä on hyvä tehdä kaikenlaista duunia, sillä "pohjalta" on hyvä nousta ja jokainen joutuu aloittamaan aina jostain :)
    Suomessa on paljon työttömiä nuoria, joille kelpaisi mikä tahansa duuni, mutta niitä on vaikea saada. Miettikää espanjalaisia ja heidän talouttaan. Moni nuori on työttömänä.
    Ja kyllä jonkun pitää nämä "paskaduunitkin" tehdä. Ne kasvattavat ja voinpahan sanoa että moni yliopisto opiskelija ystäväni tekee ihan samanlaista paskaduunia ;) Myös merkonomi paperit ovat hyvät, asenne ratkaisee!:) ihan samanlailla lukiosta kirjoittanut voi jäädä mäkkärin kassalle, se on ihan oma päätös. Ja mitä vikaa on edes mäkkiduunissa? jos siellä viihtyy, nii olkoon siellä vaikka lopun ikäänsä:D
    Älä lannistu noista perättömistä väitteistä. Veikkanpa, että puolet noista väitteistä on teini-ikäisten nuorten kirjoittamia, jotka eivät tiedä vielä elämästä mitään.
    Onnea opiskelupaikkaan :)
    Terveisin,
    kaksi kertaa valtsikkaan hakenut, vieläkin koulupaikkaa odotellessa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oon sun kans ihan samaa mieltä, mielummi mä ite olisin mäkin kassalla töissä ku istuisin jossain vitun insinööri kokoukses suunnittelemas jotain vitun markkinointi paskaa..duunilla ei oo välii kunha pitää siitä:)

      Poista
    2. Mun mielestä tämäkin oli aika naurettava kommentti. Insinöörit ei ensinnäkään suunnittele markkinointeja ja siihen ammattiin pääseminen vaatii paljon älyä ja panostusta. Monille nuorille Mäkki on ihan hyvä työpaikka vaikka koulunkin ohella, mutta tuskin sitä kukaan koko elämäänsä mielummin tekee kun esimerkiksi just insinöörin töitä.

      Poista
    3. taitaa vastaaja ite olla insinööri tai jotai muuta yhtä typerää mut toi markkinointi juttu oli vaa esimerkki sillä insinöörit ei tee mitää järkevää ja vaikka niiten ammatti vaatii älyy ja panostusta voin kokemuksella sanoo et jokku insinöörit on arkipäivän asioissa niin saatanan tyhmii ja avuttomia! ja mä arvostan enemmä duunareita ku insinöörejä..

      Poista
  92. KIITOS PALJON KAIKILLE IHANISTA KOMMENTEISTA! :)<3

    VastaaPoista
  93. Onneks olkoon koulupaikasta! Älä välitä sellasista ihmisistä, jotka vaa haukkuu ja mollaa. Ne on vaan kateellisia! Oot hyvä just sellasena ku oot!

    VastaaPoista
  94. Ite oottelen vielä opiskelupaikkaa, jännittää ihan pirusti miten käy.. :S mutta hirmusesti onnea sulle! :D saat nyt levollisin mielin oottaa syksyä :D

    VastaaPoista
  95. Samassa veneessä... matkailualan opiskelija ja töissä opiskelun ohella Hesburgerissa. Eikö kukaan tajua et ei unelmiensa duuniin pääse sekunnissa? Ja eikä ole parempi saada työkokemusta monesta eri paikasta?
    "Ois kannattanu käydä koulut ni ei tarvis tehdä tollast paskaduunii " (tätä kuulee usein asiakkailta) <- mistä lähtien ihmiset tietää minkälainen tausta mulla on ja mitä teen?
    Minullakin tällä hetkellä koulut kesken, joten hain duunia, jotta saan katon pään päälleni. JA KAIKEN LISÄKSI ihmiset aliarvioivat pikaruokaladuunit: ainakin meillä Hesessä välillä on todella rankkaa! Palkka suhteessa työmäärään on mitätön! Mutta onneksi on kivat työkaverit jotka helpottavat vähän :)
    Tsemppiä Jenni ja älä lannistu! Mäkään en oo vielä ;)

    VastaaPoista
  96. musta on ihan oikein et sä teet mikä susta itestä tuntuu oikeella eikä mäkin työssä todellakaa oo mitää valittamista! hienoo että pääsit opiskelee ja kuten varmaa monet on huomautellu sua sun valinnoista älä välitä niistä niillä itellä vaa on asiat huonosti ku sua haukkuu. tsemppii jatkoon mitä ikinä sit teetkin:)

    VastaaPoista
  97. Onnee vaan kouluun pääsystä! :) hyvä ettet anna tommosten typerien kommentien lannistaa itseäsi :)

    VastaaPoista
  98. Onnea superisti kouluun pääsystä! Toivottavasti mullakin kävisi nyt hyvä tuuri ton koulupaikan kanssa!
    Ja joo, oon itse myös mäkkiduunari ja voi kuinka sitä kuuleekaan paljon paskapuhetta siitä, että sillä duunilla ei elä ja sinne jää ikuisiksi ajoiksi. Pyh sanon minä, hyvin pärjää ja rahaa jää vielä säästöönkin ;)
    Mäkki on mitä mainioin duunipaikka. Saa itte vaikuttaa siihen kuinka paljon työtä tekee ja mihin kellonaikaan sitä haluaa tehdä.
    Ps. Sun blogi on mah-ta-va! Ihan superhyvä!

    VastaaPoista
  99. Kauheen moni dissaaja tuntuu elävän siinä käsityksessä, että opiskelumahdollisuuksia on vain yksi ja jokaiselta alalta vain yhteen paikkaan on mahdollista päästä töihin.
    Liian usein kuulee mm. lähihoitajista "menee pesemään vanhuksien perseitä" ja merkonomeista "ollaan kaupan kassalla" ja lukiolaisista "no eihän niistä tuu mitään".

    Nyt puhutaan TOISEN ASTEEN TUTKINNOSTA. On olemassa sen lisäksi korkeakouluja ja lähtökohtaisesti jokainen valitsee itse oman tulevaisuutensa. Ja entä sitten jos haluaakin pestä niitä peppuja tai olla kaupan kassalla? Jokainen tehkööt mitä haluaa!

    Terveisin nysvä, joka haluaa opiskella vasta vanhempana. Pelkällä peruskoulutaustalla töistä käteen jää 1900e/kk. Joo, ei mikään unelmapalkka, mutta siitä onkin helppo säästää opiskeluja varten ja sitten lähteä opiskelun avulla tavoittelemaan enemmänkin unelmaduunia ja parempaa palkkaa :)

    VastaaPoista
  100. Tottakai on varmasti niitäkin, jotka on käyttänyt 3 vuotta opiskeluaan hukkaan ja päätynytkin sinne kaupan kassalle <- Mitä vikaa on kaupan kassassa? Monet varmasti tykkää olla kaupan kassalla ja pitää siitä työstä. Ei se opiskelu mielestäni mene hukkaan jos työskentelee kaupassa. Onko tommosen hienoperseen pakko "avautua" jos taso on noin alhaalla, kasva aikuiseksi! Itke sitten taas täällä blogissasi kun "joudut" sinne kassalle, eihän sinunlaisesi voi kun sylkeä myyjiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Onneksi mua ei hetkauta tollaset kommentit, koska jaksan uskoa itseeni ja tehdä töitä sen eteen ettei mun tulevaisuuden ammatti ole kassaneiti. Vaikka ei niissä kassaneideissäkään mitään vikaa ole :)" << Oletko sokea vai etkö vaan yksinkertaisesti osaa lukea? Edelleen, mun mielestä kassatyöskentelyssä ei ole mitään vikaa. Ja mitä tarkoitat syljen myyjiä kun olen itse työskennellyt viimeisen vuoden mäkkärin kassalla :D Sitä duunia ei moni kestä, joten mä en todellakaan ole hienoperse :) Mua vaan mietityttää että etkö sä osaa oikeesti lukea? Vai etkö ymmärrä asioita mitä luet? :D

      Poista
  101. Jenni, sinulla on aivan huippuhyvä asenne..merkonomikoulutus antaa hyvän kaupallisen koulutuksen moneen eri työhön, pitää myös muistaa että "varsinainen" työ opetetaan vasta työpaikalla.

    Aika paljon on itsestä kiinni mihin työhön sijoittuu merkonomina, se voi olla se paljon puhuttu Siwan kassa, se voi olla pankki tai se voi olla toimitusjohtaja isossakin yrityksessä (esimerkiksi Harri Koponen oli toimjoht. Sonerassa ja varatoimjoht TeliaSonerassa)

    VastaaPoista
  102. minkä merkkinen ja mitä mallia sinun kamera on? (::

    VastaaPoista
  103. voi onneksolkoon paljon jenni! :)

    VastaaPoista