perjantai 7. syyskuuta 2012

Kynsien liukuvärjäys

IMG_6629
Mua on jo pitkään kiinnostanut kokeilla kynsien liukuvärjäystä ja tänään pääsin sitten toteuttamaan. Googletin ohjeita, mutta mun mielestä kaikki oli selitetty jotenkin tosi monimutkasesti? Liikaa kuvia ja paljon epäselvää tekstiä. Tähän postaukseen tein siis mun itse soveltamat ohjeet, kolmella kuvalla ja parilla rivillä teksiä! Hommaan tarvitaan valkoinen kynsilakka, vapaavalintainen kynsilakka ja meikkisieni. Tottakai sitten on hyvä olla asetoonia ja topseja korjailuun :) Myös jos päällyslakka löytyy nii se on pelkkää plussaa!

IMG_6602
Mun vapaavalintainen kynsilakka oli turkoosi. Ihan ensiksi siis lakataan kaikki kynnet tolla valkoisella :)

IMG_6548
Leikataan meikkisienestä pieni pala ja lakataan päätyosa vapaavalintaisella kynsilakalla.

nlogi
Sen jälkeen tuputellaan meikkisienellä kynteen niin, että kärkeen laitetaan vähän enemmän väriä ja alempana väri häivenee.

Eihän ollut vaikea? :) Tottakai tuloksesta saa näyttävämmän jos käyttää montaa eri lakkaa, esimerkiksi tummempaa turkoosia ja vaaleempaa, että se olisi kunnolla kirjaimellisesti liukuvärjätty. Mutta tälläsellä pelkistetyllä versiollakin saa mun mielestä tosi kivan lopputuloksen!

55 kommenttia:

  1. Hei kiitos tästä, oon pitkään kaipaillu jotain erikoista näiden peruslakkausten tilalle, tää vaikuttaa just sopivan yksinkertaselta mutta on kuitenki tosi kivan näkönen ! :)

    ♥ http://oodimaailmalle.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. Oon myös kuullut sellaisen version, että laittaa vaikka kolmea eri väriä suoraan meikkisieneen vierekkäin, siis ikään kuin sateenkaareksi, ja painaa vaan värit kynteen kiinni. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta tuntuu että siinä jää värien väliin aika selvät rajat, kun tossa tekniikassa ei häivytetä ollenkaan :/

      Poista
    2. onnistuu "sateenkaarivärjäys" ilman rajoja, töpötellään vaan :))
      kuten tässä: http://www.lily.fi/juttu/helpot-kynsikoristelut-osa-3-trooppinen-liukuvarjays

      Poista
    3. Tosi hienon näköistä. Kiitos Jenni ja Milla. Innostuin niin, että pian varmaa joka päivä teen niin sateenkaari liukuvärjäyksiä kuin perus. On tosi kiva löytyy blogeista hyviä vinkkejä!

      http://pihlajadeaurora.blogspot.fi/

      Poista
  3. Oi vitsi miten siisti! :) Tosi helpolta ainakin näyttää :)

    VastaaPoista
  4. Onpas nätin näkönen! :)

    VastaaPoista
  5. toi on kiva! jos koittaa monella eri värillä, tuloksesta tule tosi helposti suttusen näkönen ku joutuu sillä sienellä monee kertaa tuputtelee ja korjailee. Mä en oo ainakaa viel onnistunu saamaa siitä siistin näköistä :-D

    VastaaPoista
  6. ite oon tehny liukuvärjäyksen erilaisilla glittereillä ja eri 'normi' sävyillä ja siis kynsistä saa vaikka minkälaiset!
    noi sun on kivan simppelit ja silti näyttävät vaikkei niis ookkaa ku yht väriä!

    VastaaPoista
  7. nätit kynnet!

    Mie pitkään luin eka tuota otsikkooo ''kynien värjäy'' sitte ihmettelin mikä sekin on? ;D

    VastaaPoista
  8. Sitä kynsilakkaa voi myös tiplotella paperille, ja sit tolla meikkisienellä tuputella se siitä ja sit kynsiin :) Ite oon tehnyt sillein, mut toi näyttää toimivan yhtä hyvin. Tosi kivan näköset tuli :)

    VastaaPoista
  9. No nyt tuli niin selvät ohjeet, ettei vaan voi enää mennä pieleen! Näyttää ihan super kivalta<3 Oon monesti miettinyt liukuvärjäyksen tekoa ja kiitos sun ohjeistuksen, mä uskallan nyt kokeilla sitä! :-)

    VastaaPoista
  10. https://www.facebook.com/jenni.koskinen.336

    VastaaPoista
  11. Ihanaa ku jaksoit tehä tällasen, ja upeet kynnet todellakin!!!:)

    VastaaPoista
  12. Tosi kiva että tästä oli monille apua! :)<3

    VastaaPoista
  13. mihin sun vanhimmat postaukset on kadonnU??? monen mielestä ne oli parhaita ja silloin sulla vielä oli hyvä tyyli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Poistin ne :D Oon vähän kasvanu niistä ajoista, nolotti ne postaukset!

      Poista
    2. eiiiiih :D ne oli parhaimpia

      Poista
    3. mustaki ne oli noloja :D

      Poista
  14. Heii kiitos paljon vinkistä, täytyykin päästä heti itse kokeileen (:

    VastaaPoista
  15. LOL mikä lopputulos. Miten kehtasit laittaa ton kuvan tähän? Huonosti tehty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Mun mielestä ekaksi kerraksi ihan onnistunut :)

      Poista
    2. ihana jenni! vastaat niin hyvin näihin ilkeisiin anonyymi-kommentteihin, etkä ilkeile ja "ota nokkiis" niinku monet bloggarit negatiivisista kommenteista.. oot yyber symppis tyyppi, geep on going :)

      Poista
  16. mitäköhän tein väärin,kun paloja meikkisienestä jäi mun kynteen?:o se väri ei tarttunu kynteen ollenkaan? mitä tein väärin ! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Häh miten toi on ees mahdollista! :D

      Poista
    2. huono meikkisieni :( joka imi värin itseensä ja tuhnutti vaa kynnelle?

      Poista
  17. Innostuin nii paljon tosta että meen kyllä heti kokeilee! :D Kiitos! :)

    VastaaPoista
  18. kokeilin tota just ja kyllä mulla ainaski onnistu :) laitoin hopeeta koko kynnelle ja sit pinkkiä ja tuli hienot!

    VastaaPoista
  19. haha yritin samaa, mutta lopputulos ei todellakaan ollu yhtä hieno ku sulla! :D ihan kivat tuli silti, kiitos vinkistä! <3

    VastaaPoista
  20. Oliks toi valkoinen lakka sun mielestä hyvä laatuista tai tuliks siitä siisti lopputulos vai jättikö esim rumia "raitoja" jne. Kun tossa kuvassa se ainakin näyttää hyvältä :)!

    VastaaPoista
  21. keittiösienellä tai pesusienen palallakin voi tehdä, niillä saa ehkä enemmän tota liukuefektiä koska niissä on isommat ne "ontelot". :)

    VastaaPoista
  22. Hei, voithan julkasta sun instagram tunnuksen sitte ko kehtaat!! Ois kiva seurailla sua sielä=) ja itte alotin lisäilee vasta siellä kuvia mutta nyt jo tuntuu et oon koukussa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just viime postauksessahan kerroin sen.. :) Ois kiva että mun tekstejä luetaan vähän tarkemmin! Mutta mut siis löytää Instagramista nimellä ffpjenni.

      Poista
  23. täää sun blogi on niin ihana kun tääl on nii hyvii vinkkejä ! :)

    VastaaPoista
  24. kaikista helpoin tapa tehdä liukuvärjäys ilman mitään sientä. lakkaat vaikkapa valkoisella aluksi pohjan ja ota sitten toinen kynsilakka, jossa ei ole niin paljon pigmenttiä ja laita yksi haalea kerros kerrallaan ja lisää aina uusi kerros kun vanha kuivunut. näin kynteen ei jää töpöttely jälkiä ja siitä tulee oikean liukuvärjäyksen näköinen :) toivottavasti ymmärsit, itselläni tämä on todella hyvin toiminut ja tullut siistiä jälkeä!

    VastaaPoista
  25. Neiti hyvä, lue tää!:) Kun joku kommentoi täällä, että proteiinijuoma aamupalaksi=et tuu lihoo, ja sä vaan otit siitä nokkiisi,niin......
    http://www.pakkotoisto.com/aloittelijoiden-osio/87308-alipainoinen/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en edes ottanut nokkiini, mutta miltä susta tuntuis kun olisit esimerkiksi juuri alkanut laihduttamaan ja joku tulisi sanomaan "et tuu laihtuu". Mieti välillä itseäsi muiden tilassa! Ja mikä sun pointti oli tossa linkitetyssä jutussa? Ihankun mä en tiedä sitä, että mun pitää protskun lisäksi syödä? Mä syön 5 kertaa päivässä..

      Poista
  26. Kiitos tästä, hieno idea! :))

    http://ruusukerotta.blogspot.com

    VastaaPoista
  27. Kiitos tästä ideasta! Tälläset postaukset on kivoja!

    VastaaPoista
  28. ois ihan mahtavaa jos jaksaisit auttaa tässä asiassa! oon menossa viroon noin viikon päästä, ja se on vissiin toka kerta 5 vuoden jälkeen, eikä mulla ole hajuakaan minne mennä :( voisitko siis kertoa hyviä ja halpoja kauppoja/keskuksia?

    VastaaPoista
  29. eihän siinä oo pakko olla valkosta kynsilakkaa..

    VastaaPoista
  30. Haluaisitko auttaa ja kertoa miten saan ihastukseni 'itselleni' ollaan kavereita mutta ikinä ei oo ollu pokkaa kertoa ku pelkään sitä mitä se vastaa jos kerron tunteistani ko en halua menettää sitte kaveri suhdettamme.. Sori jos kysyn mutta haluan saada muidenki mielipiteitä :)
    kiitos näin etukäteen

    VastaaPoista
  31. Miks oot poistanu sun kaikki videot? :o

    VastaaPoista
  32. moikka! ootko saanu painoos yhtään ylös päi niiillä juomilla mitä joit? Onko sulla jokin tavoite, esim saada kaksi kiloo tai jotain? hassua, kuinka puhutaan paljon siitä kuinka sais painoo pois mutta en mä itte ainakaan usein kuule että mistään että näin saat terveellisesti parikiloa :D

    VastaaPoista
  33. Oi miten nameja värejä :) ihanat kynnet!

    VastaaPoista
  34. ihana tuo turkoosi vai mikä lie lakka ;)

    http://kiisukesekene.blogspot.fi/ käy ihmeessä kattomassa mun blogi, jos kiinnostut :)

    VastaaPoista
  35. http://dessiblogi.blogspot.fi/ täält löytyy jotain sun kuvia !!

    VastaaPoista
  36. ihan pakko kysyä Jenni vaikkei tämä mitenkään tähän liity, että muistatko yhtään mikä se linkki oli jossa se nainen makoili ja ja tanssi siellä uima-altaalla? :D olit joskus tänne linkittäny sen, viime vuoden puolella paljonkin tosin..

    VastaaPoista
  37. Tosi kivat kynnet!

    http://siniabc.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  38. woooow! these nails are gorgeous. i want em!
    xx the cookies
    share the feeling
    samecookiesdifferent.blogspot.com
    visit <3

    VastaaPoista
  39. miten sie saat nuista liukuvärjäyksistä noin hyvät?! oon yrittäny vähintää 100 kertaa ja aina mennee perseellee..

    ootko ikinä toivonu että sulla ois sisaruksia vai ootko tyytyväinen että oot ainut lapsi:)?

    VastaaPoista
  40. Heiii mahtavaa että teit tälläset pikku ohjeet tähän! Täytyykin väsäillä vastaavanlaiset kynnet seuraavalla kynsienlaittokerralla : D

    VastaaPoista
  41. Sulla oli kyllä hyvät ja simppelit ohjeet! Mullaki meni ohjeet vähä pitkiks ku tein niin monet erilaiset, ennenku tykkäsin.. Täs mun postaus tosta sienituputtelu -kunsistä!
    http://little-cravings.blogspot.fi/2012/07/kynsia.html

    VastaaPoista