perjantai 19. lokakuuta 2012

The cruise

IMG_7855IMG_7846IMG_78593
IMG_7834IMG_7838
 IMG_7875IMG_78605IMG_7864IMG_7872
IMG_7870IMG_78675IMG_7887IMG_7902
IMG_7904IMG_7894
Miksi ihmeessä vikassa kuvassa ei ole esimerkiksi yhtä ainuttakaan Bershkan kassia?? No mä kerron.. :D Aamuhan lähti käyntiin sillä, että mun rakas piiloblondi Catsu unohti passin kotiin, eli aivan perus. Meidän laiva olisi lähtenyt kello 13:30, kun kello 12:40 Catsu ei ollut vielä edes Helsingissä, mutta tällöin oli sentään passi kourassa :D Vaihtoehtona olisi ollut tottakai taksi, mutta siellä-nimeltä-mainitsemattomassa-paikassa-missä-Catsu-asuu, ei ollut ainuttakaan taksia sillä hetkellä. Mullakin oli omat ongelmani juuri ennen laivan lähtöä ja plussana kauhea kiire, stressi, tukka sekaisin ja ilman meikkiä.. Päätettiin siis ihan suosiolla mennä myöhemmällä laivalla :D

Se laiva oli niinkin myöhäinen, että oltiin Tallinassa vasta vähän ennen seittemää. Siitä sitten taksi Kristiineen, parit kaupat läpi ja takaisin keskustaan. Mutta miten mä en voinut muistaa, että Bershkat sun muut menee kello 20:00 kiinni.. Ei ollut todellista, kello oli ehkä 10 yli ja me masennuttiin :D Mutta ajateltiin että minkäs sille voi, jäi ainakin ylimääräistä rahaa :) Päätettiin sitten ottaa meijän minireissusta kaikki irti ja oh hoh.. Mulla ei oo ollut pitkään aikaan niin hauskaa! Jotenkin me vielä saatiin paluumatkalla ilmainen hytti ja oli ihana päästä lepuuttelemaan jalkoja. Päätettiin kumminkin pitää pikku pirskeet ja lähdettiin muuten aika nopeesti ennenkuin siivoja tuli.. :D♥

Erittäin köyhää ostospostausta kumminkin tulossa!

73 kommenttia:

  1. Onks sulla omat hiukset tässä postauksessa? Tosi ihanat jos on!

    VastaaPoista
  2. tee videolla ostosten esittely

    VastaaPoista
  3. hyi tupakkaa >:( oot upee ja blogis on lemppari mutta miksi tupakoit upea nainen? mutta kiva että teillä oli superkiva reissu, pääsispä itsekkin bilettään laivalle! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paha tapa, tiedän :( Mutta kiva että tykkäät lukea! :)

      Poista
  4. Missäpäin New Yorker on? Onks satamasta ihan kävelymatka sinne? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nykyäänhän sellanen löytyy myös Hyvinkäältä!:)

      Poista
    2. kätevämpää helsinkiläisen on silti tallinnassa käydä kuin hyvinkäällä :D edelleenkin.

      Poista
    3. Satamasta taksilla noin 10 minuuttia :)

      Poista
  5. sun hiukset on tosiaan kasvanu ja tuuheutunu! Ootko syöny jotain biotiinia vai ihan luonnollisesti kasvanu? Aivan ihanat, tota menoa sulla on kohta taas sellanen pitkä ja paksu upea tukka niinku oli sillon tummanaki :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En oo syöny minkäänlaisia lisäravinteita, ihmettelin itsekkin miten ne kasvanu näin :)

      Poista
  6. Sä et muuten enää edes tarvi pidennyksiä! Noi on tosi hyvät nyt :)

    VastaaPoista
  7. Ihana että kävit Tallinnassa :) Ite asun täällä Talsussa ja tulee kyllä käytyä juurikin noissa liikkeissä aina silloin tällöin!:)

    VastaaPoista
  8. Paljonko tommonen matka maksaa et menee virossa käymään :)? (Siiis ilman ostoksii)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riippuu iästä, minä päivänä ja mihin kellon aikaan, n. 13€-40€ :)

      Poista
  9. Miten sen ns. lihotuskuurin kanssa on onnistunut? kun näytät vaan entisestään laihentuvan vai huijaako kuvat?:/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Salille kasvattamaan lihasta hei! Ei oo mitään järkeä vaan lipittää jotain protskujuomia...

      Poista
    2. vittu antakaa nyt olla! antaa jennin olla mikä on, se ei ole meidän ongelma?

      Poista
    3. jos se on jennin henkkoht asia, josta pitää vaieta, miksi se lukisi täällä blogissa? :-D monia voi tuo asia kiinnostaa, vaikka meitä joitakin ei se voisi likauttaa mitenkään.
      ano 12.57 on valitettavsti kyllä' oikeassa, ano 22.42 voi mennä fanittamaan muualle tosiasioiden edeltä.

      Poista
    4. Voi huoh. Jos Jenni kertoo näistä asioista blogissa _meille_ niin silloin se saa olla meidän ongelma. Eikä noi kommentit ollu mitenkään asiattomia ensimmäisiltä anoilta? ''Vittu antakaa nyt olla'' on mun mielestä asiattomampaa :)

      Poista
    5. Mä en oo nyt muutamaan kuukauteen juonut sitä, se on niin pahan makusta että meinaan oksentaa.. :D

      Poista
    6. muutamaan kuukauteen? eli joit sitä viikon ajan, oikein teit päivityksiäkin. huhheijaa

      Poista
    7. vittu tukkikaa turpanne saatanan nulikat ja antakaa jennin olla. helevetti

      Poista
  10. ihanat saappaat :) mistä ne on?

    VastaaPoista
  11. Pistä kuvii, mitä ostit! :)

    VastaaPoista
  12. Nyt on Hyvinkäällä new yorker, sinne siis vaan shoppaa ni ei tarvii viroon asti matkustaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei viro kaukana helsingistä oo :D ja vaikka newyorker onki suomessa ni onhan virossa edelleenki paljo sellasia kauppoja joita suomesta ei löydy.

      Poista
    2. hyvinkää on perseestä, ois se new yorker tullu ees tänne pääkaupunkiseudulle mielummin ku jonnekki lappiin...

      Poista
    3. Hyvinkää-helsinki junalla pääset noin 45min? Näinä hetkinä hävettää olla helsinkiläinen ku joku katkera staditeini yrittää olla hauska. Toivon siis että tää oli vaan provo.

      Poista
    4. ''ois se new yorker tullu ees tänne pääkaupunkiseudulle mielummin ku jonnekki lappiin...''

      Hyvinkää on n. 60 km Helsingistä, että Lapissapa hyvinkin...

      Poista
    5. taitaa landet täällä suuttua kun joku heittää., että hyvinkää on perse-lapissa! tarkoittaen, että se on kaukana hevonkuusessa KYLLÄ NYT JOKAINEN TAJUAA, ETTÄ HYVINKÄÄ OLI MAAILMAN OMITUISEN VALINTA TÄMÄN KAUPAN PAIKAKSI!

      Poista
    6. kuopiossaki on nyt new yorker ;);));););

      Poista
  13. Miten onnistuitte saamaan ilmaisen hytin, eikös ne oo sen pari kymppiä suunta yleensä?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joku nainen joka oli sillä laivalla töissä anto sen meille, en tiiä miksi :D Kai me näytettiin niin väsyneiltä :D

      Poista
  14. Jenni, oot ihana! En keksi tarpeeks adjektiiveja kuvailemaan sitä tunnetta mikä mulle tulee susta. Aluksi, joku pari vuotta sitten, pidin sua suoraansanottuna keskenkasvuisena teininä, mutta oh boy was i wrong or what.. Yksinkertaisesti, oot i-ha-na. Rakastan lukea sun juttujas mistä tahansa kun oot aina ihan satasella mukana. Oot kasvanu tässä parin vuoden aikana ihan tajuttoman paljon! Ja eritoten mä haluan kiittää sua siitä että jaksoit pistää aikaa niin paljon siihen että postailit juttuja sun asunnosta, kohta omaan kotiin muuttavana ne oli ihan älyttömän lohduttavaa luettavaa, tajuta ettei maailma muutukkaan ihan paskaksi mestaksi kun joutuu itse alkaa maksaa omaa vuokraansa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon, todella ihana kommentti! Kiva että sun mielipide on muuttunut ja tykkäät lukea mun juttuja :)<3

      Poista
  15. Toi catsu ja sinä ootte kaks upeutta ! Onks catsulla blogia ?

    VastaaPoista
  16. mikä catsun blogi on ? onko catsulla blogia ? t. todella kiinnostunut ^^

    VastaaPoista
  17. Ihana tukka täytyy sanoo :--0 Tykkään älyttömästi luonnollisesta blondista, mutta toi sun tukka on ihana tossa kuvassa♥♥

    VastaaPoista
  18. ois kiva jos tekisit sen ostospostauksen videolla!:))

    VastaaPoista
  19. mistä sun kengät on :) ja millon ostanu =)

    VastaaPoista
  20. mä haluaisin kans kovin ostospostauksen videolle! :)

    VastaaPoista
  21. mitä tossa sun kaverin tatuoinnissa lukee tuol ylempänä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en muista nyt ollenkaan, se on aika pitkä teksti :)

      Poista
    2. ootte kyllä hyviä kavereita XDDDDDDDDDDD

      Poista
  22. voi ei harmi että kävi noin, mutta onneks teillä oli kivaa! vaikeuksien kautta voittoon :D ite menossa kans viikonloppuna viroon, ihanaa päästä taas shoppailee kaikissa lempi kaupoissa :)

    VastaaPoista
  23. aivan täydelliset noi sun mustat saappaat jotka sul on jalassa! <3 mistä oot ostanu ja paljonko ne mahto maksaa?:)

    VastaaPoista
  24. miks ihmees oot tehny nii suuren virheen ja poistanu entiset postaukses..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. lukijoiden mielestä nykyiset postaukset suurin osa tylsää kuraa, vanhimmat oli parhaita ja sulla oli vielä oma tyyli

      Poista
  25. onko toi sun kamun beige tekoturkis H&M:stä? näyttää ihanalta! :)

    VastaaPoista
  26. mihin hemmettiin oot tahottimen heivannu?

    VastaaPoista
  27. Anteeksi että en oo kerenny vastaamaan teijän kommentteihin kun en oo ollut koko viikonloppuna koneella, huomenna sitten vastailen! :)

    VastaaPoista
  28. En oo ennen tosiaankaan syttynyt tekoturkiksille, mutta tämä postaus muutti mun mieltäni. Nyt.Mäkin.Haluan.Tekoturkiksen.

    VastaaPoista
  29. hei ootko ite poistanu sun vanhoja postauksia vai miksi niitä ei enää oo? :(

    VastaaPoista
  30. oho vähän maksullisen naisen stereotyyppinen lookki?

    VastaaPoista
  31. pakko tulla sanoo mut näin tahon eilen sporasta kampin edustalla ja tuijotin sitä ku hullu ja räpiköin siinä jotain ku häkellyin ja aattelin et oisitko säki siinä! :D en tiiä huomasko :) mut ihania vaatteita ja sä oot iihanan vahvan ja ihanan olonen persoona <3 :)

    VastaaPoista
  32. http://www.sub.fi/onedirection/#e/5087f781610866.58754411 pystytkö mitenkään auttamaan mua keräämään ääniä laittamalla tän vaikka postauksen loppuun? :) oisin tosi kiitollinen, oon yrittäny kaikkeni.. ymmärrän kyllä jos ei onnistu!

    VastaaPoista
  33. Mistä sun kaverin karvatakki on? :) ihana

    VastaaPoista
  34. voisiks tehä joskus jonku tallinnapostauksen! esim. parhaat shoppailupaikat, ruokapaikat ja kaikkee mis kannattaa käydä?:) ois tosi kiva!

    VastaaPoista