Meillä tosiaan alkoi Tahon kanssa maanantaina matka kohti Thaimaan Bangkokkiin. Lennettiin ensin Moskovaan, hengailtiin siellä pari tuntia ja siitä suoraan itse päämäärään. On jotenkin uskomatonta, miten 3 vuotta sitten kun oltiin yhdessä Thaimaan Phuketissa, tein videopostauksen teille ja sanoin että me päätettiin, että seuraavaks kun jonnekkin mennään, niin Bangkokkiin. Ja nyt, tasan 3 vuotta myöhemmin, me ollaan täällä! Meidän kahden välillä on näiden vuosien aikana tapahtunut niin paljon kaikkea, että voi huhheijjaa. Mutta en vois olla onnellisempi, että oon eksäni kanssa paras ystävä ja päästään näkemään maailmaa yhdessä.
Hahahah, OMG! Päätettiin et meijän on pakko testaa joku näistä :D :D
Jo parin päivän jälkeen mä olen rakastunut tähän kaupunkiin. Mä olin kuullut niin paljon huonoa monelta ihmiseltä jotka on täällä olleet, jopa asuneet, joten siks mun odotukset ei olleet korkeella. Vaikka mä oon aina luokitellut itteni rantaloma -ihmiseks, on reilu 9 miljoonan asukkaan suurkaupunki pilvenpiirtäjineen jotain aivan käsittämätonta. Mä kirjottelen teille myöhemmin lisää, koska nyt on meidän aika lähteä Bangkokin syntiseen yöhön ;)
Hahah just viikonloppuna katoin hangover 3, älä iha yhtä reilusti juhli! Tai 'bangkok saa sinut' :Dd allthetastesoflife.blogspot.fi
VastaaPoistaMe katottiin Tahon kanssa se part 2 just ennen matkaa! :D Joo iisisti iisisti.. ;)
PoistaItsellä tällä hetkellä kauhea matkakuume ja tämä ei tosiaan helpota asiaa :D!
VastaaPoistaRahaa säästöön ja reppu selkään! ;)
PoistaWau oot kyl niin upeennäkönen! :)
VastaaPoistaVoi kiitos paljon! :)
Poistaapua! näyttää ihanalta ja ah-niin-ihanan syntiseltä! kateus....
VastaaPoistaihanaa lomaa sulle ja Taholle!! nauttikaa <3
Me ei olla nähty vasta kun pääkatu, mut huomenna mennään ytimeen pilvenpiirtäjien juurille :) Kiitos paljon ja Taholta terveisiä!
PoistaBangkok on paras, päätettiin meiän tänvuotinen kuukauden pitunen Thaikku -reissu sinne! Kannattaa käydä vaikka drinksuilla Siroccossa, sieltä on parhaat näkymät Bangkokin ylle.
VastaaPoistaBangkok todellakin on p-a-r-a-s. Ja kiitos vinkeistä, niitä saa laittaa lisää! Me ollaan vasta ekaa kertaa täällä :)
PoistaMillanen hintataso thaikuissa on täl hetkel? Paljo esim tommonen jack daniels viski toppi maksaa?
VastaaPoistaBangkokissa on esim. halvempaa kun Phuketissa. Bangkokissa syö ravintolassa 2 ihmistä kunnon safkat ja drinkit yhteensä 10 euroa. Tollanen toppi maksaa 2 euroa :)
PoistaOh Bangkokkiin ei kyllästy koskaan! Oon ollu kahesti ja aina sinne kaipaa takasin. Ylipäätään Thaimaaseen - ikuinen kaipuu!
VastaaPoistaTää on vaan niin = <3
Poistamä en tykänny bangkokista.. me oltiin ihan keskustassa niiden siam centtereiden vieressä mut ei bangkokissa musta oo mitenkään kovin siisti yöelämä.. Kaikki isot clubit on siel pattayalla päin ja just toi alue missä on noita pimppi baareja on ainut baarialue ja ne on kaikki just tollasia xd..
VastaaPoistaSä et vaan tunne oikeita ihmisiä. Täällä on todella UG (underground) klubeja, joissa meno on ihan omaa luokkaansa. Meillä asuu suomalaisia kavereita täällä jotka on meitä jeesanneet löytämään ne The mestat ;)
PoistaSiel on muuten siistejä näitä oopiumluolia :D
PoistaAsuin ite vuoden bangkokissa, tykkäsin ihan sairaana kaikista katuruoista, kannattaa ehottomasti käydä jj-parkissa ja sen ihan vieressä olevassa chatuchak-viikonloppumarketissa, pääsee metrolla ja sky trainilla, jälkimmäisen pysäkki on ainaski nimeltään mo chit, sinne kannattaa mennä, vain vklp auki ja älytön alue millä myydään ihan kaikkea! Khao-san road on sitte se turistialue, siellä kaikki kalliimpaa selkeesti joten shoppaukset kannattaa hoitaa muualla, hyviä ostoskeskuksia on esim Union Mall(vaatii metrolla menon, en muista varmana pysäkkiä), ja ihan ytimessä oleva Pratunam ja Platinum ostoskeskukset, tunnistaa korkeasta rakennuksesta jossa kultainen kupoli päälläpäällä, noihin keskuksiin kyllä menis vaikka kaks päivää! Ihan ytimessä olevat Siam Center yms on kalliimpia merkkipaikkoja, kannattaa kumminki chekata niiden ruokavalikoimat, nam! Phuhh siinä vinkkiä, mahtavaa lomaa!;)
VastaaPoistaEn kans ymmärrä miks kaikki aina haukkuu Bangkokia..Mä oon mun jokaisella Thaimaan reissulla aina mennyt Bangkokiin jokskin aikaa ja joka reissun jälkeen kaipaan takaisin sinne <3 Mut kiva kuulla et te ootte Tahon kans tykänny! Hyvää lomaa teille :)
VastaaPoistaEikä! Oon aina halunnu thaimaaseen. Ota paaaaljon kuvia ja kerro sit KAIKKI mahdollinen tieto,ja etenkin bilereissuista kaikki likaiset yksityiskohdat kiiitos! ::D
VastaaPoistaUskomatonta, että naureskelette noille pussy sitä ja tätä -showlle ja aiotte jopa mennä katsomaan. Ymmärrättekö edes, että köyhässä maassa showssa esiintyvät naiset ovat todennäköisesti ihmiskaupan uhreja tai muuten pakotettuja tekemään seksityötä henkensä pitimiksi? Jos menette katsomaan, tuette ihmiskauppaa ja naisiin kohdistuvaa seksuaalista väkivaltaa.
VastaaPoistaHUOHH. Ei kaikki ole ihmiskauppaa.. Jotkut vaan tekee sitä ihan omasta tahdostaan, sellasta se on. Ootko nähnyt dokumentin whores glory? Suosittelen
PoistaJep!! Karma is a fuckin Bitch ja jenni ja taho yhdessä ansaitsee parempaa kohtelua! ;) hei nehän on olevinaan nyt niiin rikkaita ku pääsee tollaseen maltaita maksavaan eksoottiseen esitykseen ;)
Poistasiis naurettavaa :D ihanku se pillun näkeminen ois niin ihmeellistä
PoistaLässyn lässyn.. Tää ei ole mikään maailmanparannus blogi.
PoistaToi on kyllä totta...
PoistaJokainen niistä naisista/miehistä jotka työskentelee tollasessa paikassa, on itse sen tien valinneet. Ihan hyvin ne vois myydä kadulla hedelmiä, olla hotellin siivoojia, pikaruokaravintolan työntekijöitä jne. Se on eri juttu kun jossain maissa myydään 10-vuotiaita seksiorjiksi.
PoistaEn tiedä tosta paikasta, joten paha sanoo mitää mut kannattaa lukee kirja Puolikas taivasta! :) eli siis Thaimaassa tosiaan tapahtuu ihan älyttömän paljon ihmiskauppaa ja seksuaalisiin töihin pakottamista koskien myös iha aikuisia naisia. Ja nii myös niitä 14-15vuotiaita joita ei välttämättä tunnista niin nuoreksi. En siis viitannu siihe etteikö noita vois käyä kattelemassa tms. Mut aina totuus ei ole se että nää stripparit sun muut on ite valinnu sen tien:)
Poistaniin no ikävä kyllä totuus on se, että myös aikuisia siepataan ja pakotetaan tollaisiin töihin. En paheksu sitä, että kun osa valitsee itse sen työn, mutta kun kaikki eivät sitä ole itse valinneet. Ei naisia saa hyvksikäyttää sen enempää kuin lapsiakaan
Poistaja tosiaan ihmiskauppaa jos haluaa tukea niin siitä vaan...minkäpä sille muut voi
PoistaKannattaisi vähän perehtyä Jenni asiaan. Thaimaassa tosiaan on tosi tosi paljon ihmiskauppaa ja myös ihan aikuisia naisia pakotetaan työskentelemää strippiklubeilla, baareissa, prostituoituna yms. Vaikka ne näyttäis siellä olevan hymy huulilla nätteinä, niin totuus voi olla aivan toinen.. Toki on niitäkin jotka tekevät noita ihan omasta tahdosta, mutta ei läheskään aina..
PoistaEt sä Jenni voi tietää onko nuo ihmiset tuolla omasta tahdostaan vai ei.
PoistaIhan vaan pikku vinkkinä, kannattaa pysyä poissa noista pingpong showista.. Huijaavat juurikin tuommoisia tietämättömia tolloturisteja. Sanovat, että show maksaa 100bht, juomat ilmaiset ja kun kuvotusmittarisi tulee täyteen kyseisessä paikassa ja haluat lähteä odottaa yllätys: lasku on monta tonnia. Eivätkä päästä ulos ennen kuin maksa.
PoistaMä olen ollut Thaimaassa 4 kertaa eli tiedän kyllä jotain, mutta joo, ehkä hieman yleistin. Kaikki ei pääse työtänsä valitsemaan, mutta on mahdollisuuksia (näin karkeesti sanottuna) muuhunki kuin huoraamiseen.
PoistaHarvalla siellä on mahdollisuuksia jouduttuaan ihmiskaupan pelinappuloiksi.
PoistaKun sinäkin oot sinkku ja vissiin taho myös. Niin onko teillä suhteen jälkeen ollu pelkkää kaveruutta pienillä eduilla ;) vai pelkkää kaveruutta
VastaaPoistaHih, en ole ainoa ketä kiinnostaa :D Toki Jennin oma asia, mutta olisi hauska kuulla, onko heillä sutinaa vai ihan frendipohjalta :)
Poista.. ;) Mutta sinkkuja ollaan!
PoistaOi ihanan näköstä! Voitko laittaa videopostausta sieltä? :)
VastaaPoistaJoo laitan! :)
PoistaVitsi miten kivalta näyttää 😍 Ja on niin kauhee matkakuumekin.. :D mistä muuten noi ihanat biksut on? :)
VastaaPoistaBiksut on Bangkokista :)
Poistahauska toi bikini kuva siis oikeesti hyvällä mielellä :D Paljonko makso lennot ? minkä firman koneilla menitte venäjältä ? minkä tason hotellissa yövytte ? :)
VastaaPoistaKiitos! :D Mentiin Venäjältä Aeroflotilla. Bangkokissa oltiin ihan perus hotellissa jossa löyty kumminkin uima-allas katolta jne, yks yö tais olla 30€. Phuketissa 50€ yö, vähän tasokkaampi. Ja pariks viimeseks päiväks varattiin Bangkokista 88 kerroksesta sviitti, yks yö 90€. Ja nää hinnat on siis 2 henkilöltä :) Eli todella edullista verrattuna Suomeen.
PoistaVautsi jenni, näytät niin upeelta ja hyvin voivalta<3 sä jos kuka oot ton loman ansainnu, tsemppiä ja kaikkea hyvää sulle!
VastaaPoistaKiitos ihana kommentti! <3
PoistaNäytät nykyään niin hyvälle! :) sun kroppa näyttää jotenkin paljo muodokkaammalle ja tervemmälle ku koskaan, mun mielestä oikein hehkut :) huippu juttu! :))
VastaaPoistaKiitos! :) Oon lihonnut 12 kiloa xD
Poistapaljo sä painat nykyään ja paljo ennen oli? mä oisin ite veikannu kyl sulle painoo joku 4-5kg enemmän... ei todellakaan näytä et oisit lihonnu 12kg XD oon ite saman pitunen ku sä ja painan 53-54kg, näytät mun mielestä mua hoikemmalta :D
PoistaMitkä noi sun kengät on?:) ihanat!
VastaaPoistaMäki tykkään niistä sikana! Primarkista, 13 euroa :)
PoistaHaha tätä just tarkotin. Nuo kuvat voi olla ihan kene tahansa ottamia :D tuokin jossa oot kadulla nii ihan ku sut ois photoshopattu siihen. Ja bikinikuvassakin voi olla kuka vaan.
VastaaPoistaEn siis tarkoita olla ilkeä, mutta en tykkää näitten kuvien tyylistä. Voitko ees kokeilla eri tyylisiä kuvia..
En jaksa ees vastaa tähän mitään :D
Poista"... hengailtiin siellä pari tuntia ja siitä suoraan itse päämäärään"
VastaaPoistaTarkotitko "määränpäähän", eikä "päämäärään"? :D Vai kuulostaako toi vaan mun mielestä oudolta. Kivoja kuvia!
No joo en oo kielitaidollisesti ihan priimaluokkaa :D Kiitos!
PoistaMist noi noi bikinit?:)
VastaaPoistaBangkokista, ihan turistikadulta vaan :)
PoistaMietin ihan samaa, mistä on noi bikinit ja toi tankini? Ois reissuun aika passelit.
VastaaPoistaBiksut on Bangkokin Khaosan Roadilta ja toi korallinpinkki toppi (jos sitä meinaat) on ihan vaan Gina Tricotista :)
Poista