tiistai 13. tammikuuta 2015

The city that never sleeps

bangkoknightIMG_3482pink
Me alotettiin meidän bileilta Bangkokin yössä 33 kerroksisessa kattoterassissa sivistyneesti siemailen yhdet drinkit. Okei, mä tilasin myös shotin. Vaikka kerroksia oli vaan 33 (kun meidän seuraavassa hotellissa ens viikolla on 88) oli näky jotenkin niin epätodellinen ja mä vaan tuijotin hiljaa Bangkokin mystiseen yöhön.

Me oltiin päätetty jo aikoja sitten, että mennään yökerhoon nimeltä Glow. Se on aika underground ja siellä soi tech housea, deep housea, minimalia jne. Eli ihan meidän mesta. Otettiin taksi, ajettiin Glown eteen noin kello 01:30 ja paikka oli mennyt jo kiinni. Täällä poliisit ratsaa paikkoja tosi tarkasti, joten nopeesti pääteltynä siellä oli tapahtunut jotain. Me ollaan kumminkin niin turisteja, että kysyttiin sitten vaan taksikuskilta, että no, mikä klubi on auki. Kuulemma joku Spicy oli kuuteen asti aamulla auki. Kuski kerto myös, että siellä on lähiaikoina tapahtunut paljon puukotuksia. Me hullut mentiin kumminkin sinne.

IMG_3496IMG_3530IMG_3524pepitdiscobangkokIMG_3562
Spicyssa oli kaks eri puolta, house ja hip hop. Varmaan vaikee arvata kumpi valittiin. Taho halus välttämättä aamuyöllä mennä taksilla baarista hotellille. Huoh, booring! Mutta mä sain tottakai tahtoni läpi ja mentiin tuk tukilla varmaan yli satasta tukka hulmuten. Päästiin kumminkin turvallisesti meidän hotellin kadulle, kunnes joku alko tyyliin 5 metriä meistä ammuskelemaan. Onneks ei osunut meihin :D

käännettyIMG_3460
toppi ja laukku Khaosan Road nahkahame MBK korkkarit Primark 

Tänään lennettiin Phukettiin ja ollaan täällä viikko, eli valkosta hiekkaa ja turkoosia merta ♥ Sit taas ens viikolla takas Bangkokin syövereihin. Palaillaan!

52 kommenttia:

  1. Kauan te oikeen ootte siellä :D

    VastaaPoista
  2. Huhhuh mitä menoa! :) Ainakin on tapahtumarikasta ja paljon muisteltavaa jälkikäteen! Oon aika kateellinen teiän reissusta :D

    Hauskaa lomanjatkoa, pitäkää itsestänne ja toisistanne huolta!! :D

    VastaaPoista
  3. No niin minä täällä taas joka valitin kuvista, nyt on hienoja kuvia, ei näytä enää instasta pöllityiltä ;D hauskaa lomaa, toivottavssti Phuketissa on rauhallisempaa :)

    VastaaPoista
  4. Onko sulla itseruskettavaa vai miten oot noin ruskea?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin. Ei varmaan käynyt mielessä se kaikkein todennäköisin vaihtoehto kuin itse auringonotto. Jos oot yhtään lukenut blogia niin tiedät että Jenni on Thaimaassa. :-D

      Poista
    2. Jos just on ollut canarialla ja heti perään thaimaassa niin mitenköhän?

      Poista
    3. Jenni on myös blogissaan kertonut ettei rusketu juuri ollenkaan :)

      Poista
    4. Mä taas muistelisin et se just on sanonu et ruskettuu helposti

      Poista
    5. Mä sain Kanarialta aika hyvän pohjavärin ja oon syönyt viimeset 2 vuotta aurinkokapseleita. Rusketun hyvin, enkä pala ja oon talvisinkin ihan ookoo sävynen. Ennen kun en syönyt niitä paloin aina ja olin vitivalkonen.

      Poista
  5. Siis mitä onko Bangkokissa oikeesti noin rauhatonta ? :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päästiin kumminkin turvallisesti meidän hotellin kadulle, kunnes joku alko tyyliin 5 metriä meistä ammuskelemaan. Onneks ei osunut meihin :D <---- niiiiiiiiin että ei tuo hirveen rauhalliselta paikalta kuulosta

      Poista
    2. Bangkok on.. Bangkok. Se vie sut mennessään jos ei oo varuillaan.

      Poista
  6. oi vitsit näytät hyvältä kun oot saanu vähän painoa :) ootko alkanu käydä kunnolla salilla vai syönyt vaan enemmän? ite haluisin vähän lisää lihasta ja ehkä rasvaakin mutta tuntuu ettei vaan "tartu" kunnolla :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! En käy salilla, enkä oikeestaan oo muuttanut mun ruokavaliota. En tiedä mitä on tapahtunut :D Mutta tyytyväinen oon itekkin :) Vaikka maha vois olla littanampi :D

      Poista
    2. Toivottavasti sulla ei oo kilpirauhasen vajaatoimintaa :D tosi yleinen ja lisää painoa kokoajan. mut jos sun paino ei oo jatkuvassa nousussa ni sit tuskin on :) ihan vaan vinkkinä, jos kerta mitään et oo muuttanut. kaunis oot joka tapauksessa! :)

      Poista
  7. Mäkin huomasin ettet ole niin luinen enään, tosi kauniisti tullut naisellista pehmeyttä. Saako kysyä miten sä vihdoin onnistuit? Kaunotar. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :) En tiiä oikeen itekkään, kai se ikä tuo niitä kiloja tullessaan :D :)

      Poista
  8. Mun kaveri oli just puolvuotta bangkokissa vaihdossa ja kerto just tosta, että baarit menee kiinni jo tyyliin puol yks. Se on nykyään siellä vaan "virallinen" käytäntö. Paitsi sit varmaan noi muutamat ug:t on auki

    VastaaPoista
  9. Mitä kamaa sä oikeen vedät siellä? Ihme settiä kirjotat tänne blogiin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annapas jennin elää ;) mä ainaki ymmärrän oikein hyvin jennin tekstiä. :)

      Poista
    2. Se taitaa olla sinä joka oot kamapäissäs jos et ymmärrä tota tekstiä? :)

      Poista
  10. Oho, onpa sulle tullut paksut reidet.. Olit niiin kaunis laihempana !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vitu provo ei vittuu mee pois täältä :D

      Poista
    2. Voi jumalauta . Hyvä just tuollasena . Itsessä ei varmaa oo mitään vikaa ?

      Poista
    3. Anteeks mitä? Mun silmiin jenni on edelleen laiha, mutta kuitenkin hieman terveemmän näkönen! Ihme kommentteja, tarkoitus varmaan vaan yrittää loukata...

      Poista
    4. Naurettava provo! Sun kroppa on ihan täydellisen näkönen just nyt, oon kade :) nauti reissailusta! Ps rakastan sun blogia <3

      Poista
    5. No tärkeintä on et itse tykkään edelleen mun jaloista :) Ja kiitos anonyymi 17.56 <3

      Poista
  11. Onneks teille ei sattunu mitään! Ja pyhpah, oot upee tommosena kun luut ei enää paista läpi :) Näytät heti paljon terveemmältä :) ja oi juku toi eka kuva! Iha käsittämätön, vaikka yleensä isommat paikat ahdistaakin niin toi on tosi upee näky :) Nauttikaa älkääkä joutuko vaikuksiin! :)
    allthetastesoflife.blogspot.fi

    VastaaPoista
  12. Sun pitäis varmaan laittaa joku esto että kommentit joissa puhutaan lihomisesta, laihtumisestasta tai siitä että oot laiha/lihava, poistuis automaattisesti XD heh.. Mutta hei, minkä verran sun mielestä on edullinen hinta 2 viikon matkalle Thaimaahan? Mä en oo koskaan käynyt Thaimaassa, niin olis mielenkiintosta tietää, että mikä hinta on edullinen. Onko 1500e susta halpa jos siihen kuuluu lennot+majoitus+eläminen yms ? Kuumottais niin paljon lähtee lomalle poikaystävän kanssa, mut se on sitä mieltä et se on niin kallista mennä sinne XD mut musta tuntuu et se on suhteessa Eurooppaan ihan saman hintasta, koska siellä paikan päällä on kuitenkin niin paljon halvempaa!!

    Sä kirjotat mun mielestä hyvin! Good work :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thaimaahan saa pakettimatkoja eli lennot+hotelli halvimmillaan 800 eurolla. 2 ihmistä syö ravintolassa ruokineen ja juomineen suunnilleen 10 eurolla. Taksit maksaa about 5 euroa. Kojuissa myytävät paidat muutamia euroja. Mut muistakaa tinkiä kaikesta! Paitsi tietty raflassa, jonne jätetään tippiä :)

      Ja kiitos!

      Poista
  13. ootko yabaa kokeillu siel tsi onko jengi käyttäny

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yaba ei oo mitään muuta kun metamfetamiinia ja kofeiinia... Niitä saa kyl ihan Suomestakin jos välttämättä haluu kokeilla :D

      Poista
  14. kaunotar <3 nauttikaa ja pitäkää toisistanne huolta!

    Liikkuuko siellä klubeilla paljon huumeita tms...? Onko tullut vastaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thaimaassa ollaan aika tiukkoja huumeitten suhteen."Huumeiden salakuljettamisesta saa Thaimaassa kuolemantuomion. Vaikka se ulkomaalaisten kohdalla muunnetaankin lähes aina elinkautiseksi vankilassa".
      Mutta kyl niitä sielä liikkuu, jos osaa löytää oikeita ihmisiä oikeista paikoista

      Poista
    2. Kiitos <3

      Täällä näkee kaduilla paljon pusseja joissa on valkosta jauhetta, mut ne on lavastettuja juttuja. Kytät on tiputtelee niitä. Sen kun nostat ne ottaa sut samantien kiinni ja 25 vuotta tulee linnaa. Ne kytät saa siitä rahaa, että ne saa turisteja vankilaan.

      Poista
  15. oot niin kaunis ja upeekroppanen nainen mut noi meikit tekee jotenki suttusen olemuksen, mun mielestä tämmönen meikki sopii sulle kaikista parhaiten http://toimitus.indiedays.com/files/2013/05/meikki.jpg

    VastaaPoista
  16. Ei hitto näitä jotain kommentteja :'D :'D mut joo sitä piti että ihanat maisemat, kivoja kuvia ja oot upee <3

    VastaaPoista
  17. hui eiks sulle tullut yhtään paniikki tossa ammuskelussa o ;

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottakai säikähdin, mut ne oli vaan muutamia laukauksia. Kumminkin ihan hullua..

      Poista
  18. Näytätpä hyvältä! Ole varovainen bangkokissa, sillä siellä tapahtuu juuri esim ryöstöjä paljon turisteja kohtaan.

    Lähdetään juuri miehen kanssa Barcelonaan matkalle. Oon niin innoissani ku pääsee kiertelee paikallisia kauppoja ja kattomaan nähtävyyksiä. Toivottavasti on edes kohtuullinen sää!
    Kerrankin ei tarvi huolehtia rahasta ja saa hieman lomailla..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Barcelonassa haluisin itsekkin käydä, pitäkää ihana loma :)

      Poista
  19. oon lukenu sun blogia miljoonavuotta mutta nyt on pakko kommentoida, koska mä RAKASTAN sun sääriä. niissä on niin kaunis muoto just nyt kun sun kroppa on muuttunu, että itken verta kateudesta! Kuittaan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon vähän söpö kommentti! :D<3 Piristi kyllä päivää :)

      Poista