R.I.P

Nää seuraavat asiat joita tuun tähän kirjoittamaan, ei ehkä kuuluisi blogin puolelle. Mutta mä haluan. Mä haluan vähän kertoa mun elämästä ja tiedän että siellä ruudun takana on varmasti monia, jotka käy läpi samoja asioita kun minä.

Kävin eilen ottamassa neljännen tatuointini. Hyvin yksinkertasen ja kauniin ristin, johon oon niin tyytyväinen, että tekisi miei vaan katella sitä kokoajan! Tatuoija oli ihan huippu. Kävin Kampin Flame Tattoosissa, jossa oon ollut aijemminkin ja en keksi paikasta mitään huonoa sanottavaa. Otin siis muistotatuoinnin, koska 2 kuukautta sitten mun mamma (tarkotan mummia, mutta kaikki kutsu mammaksi) kuoli haimasyöpään. Se on yksi pahimmista syövistä maailmassa, sillä 97,5% potilaista kuolee siihen muutaman vuoden sisällä. Siihen sairastuu Suomessa 700 ihmistä vuodessa ja päässä vaan miettii, että miten se voi osua juuri omalle läheiselle. Juuri mun mammalle, joka oli niin elämää täynnä, nuorekas, halusi kokea ja nähdä. Jolla olisi ollut vielä niin monia monia ihania vuosia edessä.

Ja niinkuin oon joskus aikaisemmin maininnut, mamma oli mun ainoa sukulainen äitin lisäksi kenen kanssa olin tekemisissä. Mun isän puolelta mummi ja ukki laitto välit poikki mun ja äitin kanssa vuonna 2009, syyttäen meitä mun isän itsemurhasta. Se on jotain niin sairasta, mitä en tuu koskaan tajuumaan. Mamma oli myös ainoa, joka ei koskaan sanonut mitään pahaa mun biseksuaalisuudesta. Melkein kaikille muille mun läheisille se on jollain tapaa ollut ongelma.

Mä en oo itkenyt kun kerran tän 2 kuukauden aikana ja nyt, kun kirjotan tätä tekstiä. Mamma ja isi, mä ajattelen teitä kokoajan! ♥ En voi sanoin kuvailla kuinka järkyttävä ikävä mulla on..