sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Ajatuksia suomalaisesta vankilasysteemistä

vankila
Tässä on sellainen aihe josta teki mieli kirjottaa ja joka on mulle itselle ajankohtainen. Ne jotka ei oo mun blogia lukeneet kauhean pitkään, niin valotan tähän alkuun hieman mun omaa taustaa. Tosiaan mun entinen poikaystävä istuu tällä hetkellä 7 vuoden tuomiota ja joutui siis vankilaan syksyllä 2013. Vaikka puhutaankin eksästä, oon nää viimeset 2 vuotta käynyt todella tiheesti tapaamisissa, lähes joka viikko. Joskus montakin kertaa viikossa. Mutta ollaan vaan kavereita.

Mun eksä on onnekseen ensikertalainen, eli istuu tuomiostaan puolet: 3,5 vuotta. Ja nyt kun tuomiosta on istuttu suurinosa, oli viikko sitten mahdollisuus siirtyä avovankilaan. Ollaan nyt joka päivä puhuttu puhelimessa monta tuntia ja oon saanut pyöritellä silmiä kuunnellessani näitä avovankilan hienouksia. Aloitetaan vaikka siitä, että vangeilla on tosiaan oma kännykkä. Sillä saa tekstaa ja soitella rajattomasti aamusta iltaan joka päivä. Alueella ei ole muureja, kameroita tai vartijoita. Paikka muistuttaa opiskelijoiden soluasuntoloita. Vangit pääsee pari kertaa viikossa Prismaan ja saavat ostaa sieltä mitä haluavat, paitsi esimerkiksi alkoholi on tietenkin kielletty. Päivät kuluu muunmuassa salilla treenatessa, saunoen, kokaten ja muuten vaan chillatessa. Jotkut käy koulussa tai töissä. Mun eksällä alkaa kohta työt, jossa palkka on noin 6€/h. Hei, mulla oli joskus mäkkärissä vähän reilu 7 euroa! Meillä on ens viikolla perhetapaaminen ja saan jäädä sinne yöksi. Me saadaan vuorokaudeksi käyttöön oma kämppä jossa on makkari, olkkari, keittiö ja kylppäri. Saadaan myös käyttää rannassa olevaa saunaa. Voidaan uida, grillata, käydä lenkillä.. Voidaan tehdä alueella oikeestaan mitä vaan. Seuraavalla kerralla saan olla kaksi yötä.

vankila2
Vaikka mä olen enemmän kuin onnellinen näistä mahdollisuuksista ja että mun läheisellä on hyvä olla, niin herää mulla silti päässä kysymys, että mitä vittua? Edellä mainitut asiat ei mun mielestä todellakaan ehkäise uusia rikoksia. Luin erästä artikkelia jossa Suomen vankiloita kuvaillaan "5 tähden hotelleiksi". Siinä kirjoitettiin myös, että suomalainen vankila ei todellakaan ole pelote ja esimerkiksi itärajan takaa tulevia rikollisia ei vähäänkään haittaa joutua kaltereiden taakse täällä. Keravan vankilassa joku venäläinen oli kuitannut itelleen 2300 euron liksan. Palkka on enemmäin kuin alottelevan vanginvartijan. Kuulemma työn saaminen vankilassa voi olla jopa helpompaa, kuin normaalin ihmisen vapaudessa. Myös toisessa artikkelissa vangit itse kuvailevat avovankilaa jopa "liian mukavaksi". Joku tässä systeemissä mättää. Mitä te ootte mieltä?

60 kommenttia:

  1. Olihan se jo tiedossa, että suomen vankilat on tosi lepsuja.... Mutta mitä vittua - pääsevät oikein itekseen kauppaan ja voivat vielä tienatakin vankilassa :o

    VastaaPoista
  2. Miten teillä on perhetapaamisia jos ootte vaan kavereita?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä!! Vitun kapinen lutka haluut vaan viedä "egiltä" makuurahat suihinotollas. Häpeä. Edgar on väkivaltahomo ja ylpeä siitä että peppuneitsyys sai rukkaset jo tulo-osastolla.

      Poista
  3. tuli mieleen tosta venäläisen tekemästä palkasta: venäjällä keskipalkka normaalilla työssäkäyvällä aikuisella on 300-500 euroa euroa, esim. lakimiehet, pankkiirit ja tilintarkastajat tienaavat 1000 euroa. jos venäjällä kuulisivat tuon juorun, niin tuonne vankilaa olisi jonoa päästä istumaan :D

    VastaaPoista

  4. Tutkimusten mukaan huonot olot vankilassa eivät ehkäise vankeja tekemästä rikoksia tulevaisuudessa, päin vastoin. Suomessa keskitytään myös siihen, että vankien olisi mahdollisimman helppo päästä kiinni normaalielämään sitten, kun he vapautuvat - ja siihen toki auttaa mm. tuo töissäkäynti/opiskelu.
    Oon samaa mieltä siitä, että vähempikin varmasti riittäisi. En todellakaan suhtaudu rikollisiin myönteisesti, enkä todellakaan toivo kellekään raiskaripaskalle mukavia oloja, kuten ei varmaan kukaan. Se on inhimillinen reaktio, mutta sen takia onkin ihan hyvä muistaa, että tässä on jokin idea. Mitä nopeammin ne vapauduttuaan pääsee töihin, sitä nopeammin niistä on yhteiskunnalle jotain hyötyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta siinähän se vika piileekin, ettei yhteiskunta hyödy siitä yhtään mitään, että jengi uusii rikoksiaan, koska tietää pääsevänsä näin mukaviin oloihin kerta toisensa jälkeen - vaan päinvastoin.

      Musta meidän koko oikeussysteemi on ihan raivostuttava, eikä ongelma tosiaan piile pelkästään vankilaoloissa. Musta on surullista, että juurikin esimerkiks vangit elää helvetisti letkeempää elämää tälläsissä rennoissa ja hyvissä oloissa, kun taas vaikka yksinäiset, apua tarvitsevat vanhukset makaa likasissa vaipoissaan päiväkausia, syöden paskaa ruokaa, jos mitään edes saavat, ja itkee yksinäisyyttä sänkyyn kahlittuna, koska "ei oo resurseja". Mutta tollaseen vankilasirkukseen sit kuitenki syydetään rahaa ilmeisemmin mitä uskomattomampia määriä, jos jengillä on omat puhelimet rajattomalla puheajalla ja vapauksia vaikka muille jakaa. Naurettavaa. On tän maan prioriteetit kyllä helvetin hukassa.

      Poista
    2. Totta monet pointit, ja kuten sanottu, myös mun mielestä nuo hienoudet mistä avovangit pääsee nauttimaan on todellakin liikaa. Yritin avata sitä ideaa, mikä tässä on taustalla - joskin tuo vankien paapominen tuntuu menneen hieman överiksi.
      Mä uskon, että vankilassa olo sinällään on kuitenkin hyvin yksinäistä, ja tieto siitä, että muut elää ulkomaailmassa normaalia elämää, on kamalaa. Kyllä vapaus on ihmiselle tärkeää, eikä kukaan sinne huvikseen mene lusimaan. Suomessa yhä harvempi vanki palaa vankilaan vapauduttuaan, ja Suomen vankiluku on todella pieni verrattuna muihin maihin. Kertoo siitä, että jotain tehdään oikein. Harva varmaan ihan oikeasti tekee rikoksen ajatellen, että vankilassa on kuitenkin ihan kivaa.
      Tarkoitukseni ei oo väittää, ettei mitään epäkohtia tässä asiassa olisi. Asioissa on vaan aina monta puolta.

      Poista
    3. "Kyllä vapaus on ihmiselle tärkeää, eikä kukaan sinne huvikseen mene lusimaan." Pitäisköhän sitä sit miettiä ennen ku sortuu rikoksiin?

      Poista
    4. Öö, no totta kai? Enhän mä tässä mitään rikollisia puolusta? En tajua miten sä et ymmärtänyt tota lausetta - vai luitko tekstiä muuten lainkaan? Tarkoitin nimenomaan sitä, että en usko vankiloiden hyvien olojen vaikuttavan rikosten tekoon millään lailla. Tyyliin 'ryöstänpäs kultaliikkeen kun se on hauskaa ja vankilassakin on ihan nastaa'.

      Poista
    5. Sit oot ilmeisen ymmärtämätön jos luulet ettei ihmiset tee rikoksia muuten vaan :D

      Poista
    6. Hah, millä perusteella? :D riippuu tietysti, miten haluat määritellä käsitteen 'muuten vaan'? Varmaan eri tavalla kuin minä, ainakin nyt..
      Mä näen sen niin, että muutenvaan-tehty rikos on sellainen, johon ei ole muuta kimmoketta kuin paikka vankilassa. Koska siellä vankilassa on niin 'helppoa ja kivaa' (lol). Ei siis perinteisiä rikokseen ajavia tekijöitä, kuten vaikka ihan vaan typeryys, ajattelemattomuus, syrjäytyneisyys, johonkin asemaan pääseminen, rahantarve tms. En todellakaan jaksa uskoa että fiksu, tervejärkinen suomalainen ihminen tekisi rikosta vain päästäkseen vankilaan. Ymmärtänet pointin, dear. Sulla tais vaan loppua sanat.

      Poista
  5. Mä kirjotin äsken iha sikapitkän (luultavasti) kivan kommentin mut ei onnistunu julkaista... mut kuitenki Jenni oon nii onnellinen sun puolesta että saat olla ja nähdä Edgaria! :)

    VastaaPoista
  6. Moikka, kun et näköjään vastaile edellisen postauksen kommentteihin, niin kysyn tässä vielä että miks poistit sen videon? :/ en harmikseni ehtiny kattoa sitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastasin itseasiassa tähän jo, mutta siis en vaan ite ollut täysin tyytyväinen siihen videoon. Oon niin tarkka ja vähän liian kriittinen itteeni kohtaan välillä! :D

      Poista
    2. se kouluvideo oli sun paras video. ehkä et ollut mielestäsi sitten oma itsesi siinä

      Poista
  7. Oon samaa mieltä sun kanssas. Suomessa pitäis olla vankiloissa todellakin paljon kurjemmat olosuhteet ja esim. murhista yms pitäis tulla PALJON pidemmät tuomiot!! aivan naurettavia nää nykyset tuomiot ja tää ''elinkautinen''.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos syytetty tuomitaan murhasta, on rangaistuksena elinkautinen. Elinkautinen on aina elinkautinen, siihen ei mitään ensikertalaisalennuksia tai varttihullu-vähennyksiä saa. Yleisestä harhaluulosta poiketen elinkautinen ei ole mikään 12-14 -vuoden tuomio, vaan vangin on istuttava vähintään 12 vuotta ennen kuin voi hakea armahdusta.

      Vaikka ek-vankeja armahdetaankin, istuu silti tuolla vankiloissa vankeja, jotka siellä tulevat istumaan ihan hamaan loppuun asti. Lause "murhista pitäis tulla paljon pidemmät tuomiot" oli vähän koominen, koska murhasta tulee aina elinkautinen, joka on Suomen oikeusjärjestelmässä ankarin mahdollinen tuomio. :D

      Toki tuomioita tapoista, raiskauksista, kuolemantuottamuksista jne. pitäisi koventaa ja jättää ensikertalaisalennukset veke.

      Poista
    2. "Vaikka ek-vankeja armahdetaankin, istuu silti tuolla vankiloissa vankeja, jotka siellä tulevat istumaan ihan hamaan loppuun asti. Lause "murhista pitäis tulla paljon pidemmät tuomiot" oli vähän koominen, koska murhasta tulee aina elinkautinen, joka on Suomen oikeusjärjestelmässä ankarin mahdollinen tuomio. :D"

      Et ole vissii paljoa asiaa tutkinut?
      Suomessa pisimmän tuomion 25v on istunut kolmoismurhaaja Vilho Huovinen joka sai tuomion jo 40-luvulla, Mika Muranen ja Nikita Fouganthine (entinen Juha Valjakkala) istuivat 20 vuotta.
      Kyllä kaikki elinkautisvangit pääsee pois vankilasta ellei kuole siihen mennessä jostain syytä vankilassa.
      Keskiverto elinkautisvanki istuu 17 vuotta ennen armahdusta. Paljon riippuu presidentistä kuinka paljon se armahtaa vankeja, riippuu myös paljon vangin käytöksestä, katumuksesta ja mistä on tuomion saanut.

      Poista
    3. "istuu silti tuolla vankiloissa vankeja, jotka siellä tulevat istumaan ihan hamaan loppuun asti."

      Olet Venla täydellinen todiste ihmisestä, joka tulee pätemään tietämättä asioista yhtikäs mitään.

      Ja Jenni kerrankin sulta asiapuhetta!!

      Poista
  8. Kiinnostaisi tietää, kuinka paljon ulkomaalaisten vankien määrä on kasvanut vuosien saatossa. On totta, että vankilat nykyään varmasti houkuttavat ihmisiä, joiden kotimaassa samasta rikoksesta joutuu ihan oikeasti kärsimään ja pitkään. En ota kantaa raiskaajiin, pedofiileihin tai murhaajiin etc oksettaviin ihmispaskoihin, vaan lähinnä "pikkurikollisiin", jotka meilläpäin saakin ne kovimmat tuomiot esim verorikoksista.
    Mun mielestä avovankilat on loistava juttu. Vangit pääsee "turvallisesti" näkemään maailman menoa, toiset kun on istunut oikeasti pitkään, ja monta juttua on muuttunut jo. Vieläkin vapautuu vankeja, joilla ei oo käsitystä miten käyttää nykypuhelimia, missä kaupassa käydä, mistä pääsee lääkäriin saatika mistä saa apua, jos oma kantti murenee ja rikos alkaa tuntua pakolliselta selviytymiskeinolta. Moni ihan tosissaan oppii linnassa arvostamaan sitä normaalia elämää, mutta kun sun kakku loppuu ja sut sysätään kadulle että hyvää loppuelämää, hyvässä lykyssä saat heti kämpän mutta tukiverkot on poissa. Siksi mun mielestä voitaisiin yleistää esim pantatuomioita ihmisillä jotka ei oo vaaraksi muille, koska sekin auttaa pääsemään jaloilleen ennen kuin tuomio on loppunut ja oot taas yksin.
    Oon ollut töissä paikassa, jossa tapasin avovankeja säännöllisesti ja jäivät mieleen äärettömän kohteliaan ja miellyttävän käytöksen takia :) heitä ei ikinä tarvinnut pelätä kuten muita asiakkaita, ja huomasi hyvin sen halun elää kuten muutkin, olivat kyllä nöyriä poikia eikä paljon vankilan mukavuuksilla kehuskeltu. Luulisin että suomalaiselle pikkurikolliselle avovankila on nimenomaan houkutin ulkoelämän vapaudesta :) paskaahan tässä onkin juuri se, että toisille se on lepokoti jossa asiat on paremmin kuin vankilassa johon "kuuluisi" istumaan kakkujaan..

    VastaaPoista
  9. Oon viime aikoina miettiny tätä systeemiä kans todella paljon kouluhommien merkeissä ja en vois olla enemmän samaa mieltä sun kanssa! Tähän tietysti pitää vielä lisää se, että vankilassa ruoka maksaa tosiaan valtiolle enemmän kuin esimerkiksi vanhainkodeissa.. Mikä on musta tosi väärin! Vankilan kun pitäis kuitenkin olla vankila, eikä mikään 5 tähden hotelli! Mahtava postaus Jenni :)

    VastaaPoista
  10. No, mä koin itsekin aika myllytyksen tossa vuosi sitten. Exäni otettiin kiinni ja mut pidätettiin vajaa 2 viikkoa siitä, mä sijaiskärsin ilman syytä kun sain exän auton sieltä kyttikseltä. Ite istuin 3vrk siellä betonikopissa.

    Tän vuoden alussa oli oikeudenkäynti jossa oli yli 10 vastaajaa. Syyttäjä vaati exälle viittä vuotta ja päätös tuli kansiasta astuen heti voimaan. Siitä asti exäni on ollut karkuteillä koska hänelle se olisi 2,5 vuotta, mutta ei kannata mennä ennen hovioikeuden päätöstä koska tuomiossa on vähän ilmaa kun tossa se menee vuosi/kilo ja viidestä kilosta ei ollut syytettä.

    No, mielipiteeni pohdintaasi on se, että vapauden menetys on sen verran kova juttu että vaikka olis marmoripesuallas ja kultainen hana niin se ei asiaa muuta. Avolla ja koevapauksilla varmaan on tarkoitus saada vangin korvien väliä normalisoitumaan kun palauttaminen yhteiskunnan jäseneksi lähestyy, koska on se kovempi paikka joutua sinne ja menettää kontrolli omaan elämäänsä täysin mitä ne yrittää esittää.

    Epäilen että rikoksen uusimisen riski pikemminkin kasvaa mitä kauemmin on kopitettuna ja tiukkojen rutiinien alaisena. Niihin tottuu nimittäin ja sitten kun potkastaan ulkomaailmaan niin ei osaa toimia vaan saattaa olla että tekee jotain ihan vaan päästäkseen takaisin sinne missä osaa olla, ainakin nää joilla on pitkät tuomiot ja yhä harvempi enää on jaksanut pitää yhteyttä. Silloin kaikki minkä tuntee on siellä kivensisässä.

    Rikoksen uusimisella ja vankilan mukavuudellahan ei ole mitään tekemistä keskenään elkei kyse ole ihmisestä jolla ei ole mitään muuta, ei osaa mitään muuta, ja on vaan niin leimattu ettei näe muussa enää järkeä. Rikoksen uusii jos uusii. puhun nyt vaan tämän sortin rikoksista.

    Jos sillä istutulla ajalla ja tuomion pituudella olisi jotain merkitystä jatkon suhteen, niin tuskinpa samassa oikeussalissa kanssamme olisi ollut suomen pisimmän yhtäjaksoisen vankilatuomion istunut mies ennätyksellisellä 25:den vuoden kakulla.

    Exääni muuten odottaa myös Jokela. Onneksi.

    VastaaPoista
  11. Siis 2300 josta et joudu maksamaan elämisestä? Ruoka, kämppä, sähkö yms? Hullua!!!

    VastaaPoista
  12. Katsoin hiljattain dokumentin Venäjän vankilasta. Se vasta oli karua. Suomen vankila on mielestäni kuin 5 tähden Hotelli. Ei ihmekkään että sinne haluaa palata, kun palvelu pelaa ja kaikki tehdään puolesta.

    "Suomen vankiluku on todella pieni verrattuna muihin maihin." Olisikohan että kuin Suomessa on niin vähän ihmisiä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Öhm, no totta kai tämä luku suhteutetaan väkimäärään. Haloo. Oliskohan että kun oot ilmeisen ymmärtämätön? :D

      Poista
  13. Miks oot yötä/2 yötä jopa, jos ootte vaan kavereita? Kuulostaa vähän oudolta. Vai onko sulla tapana muutenkin viettää öitä sun miespuolisten kavereiden kanssa - oletettavasti vielä samassa sängyssä?

    VastaaPoista
  14. Hyvä kirjoitus :) Tästä asiasta oon sun kanssa täysin samaa mieltä!

    VastaaPoista
  15. Vois mennä vankilaa ni ei tarvis vuokraa maksaa

    VastaaPoista
  16. Ihan naurettavaa tää suomen meininki, pitäs "pikkasen" kiristää noita tuomioita yms. Minkäs takia Edgar istuu, muiteken että olisit tästä joskus kirjottnut mutta ei tule nyt mieleen?!

    VastaaPoista
  17. Hei lue tämä artikkeli, tässä just selitetään tuota avovankila-systeemiä/syitä/tutkimustuloksia. :) http://www.pri.org/stories/2015-04-15/finlands-open-prisons-inmates-have-keys

    VastaaPoista
  18. Melko lepsulta hommalta kuulostaa, mutta toisaalta yksi vankilan tavoitteista on se, ettei enää tehdä uusia rikoksia. Ja yksi tapa estää niitä on tuollainen kuntouttava toiminta. Pikkuhiljaa kohti normaalia arkielämää, jolloin vapautuminen ei tuu sit niin suurena muutoksena. Vankilassa voi oppia sosiaalisia taitoja tai saada ammatin, joka pitää pois rikosten ääreltä. Silti kuitenkin sielä menettää vapautensa, joten tuskin kukaan sinne haluamalla haluaa.

    VastaaPoista
  19. Täysin samaa mieltä!! Mun poikaystävä oli vankilassa (kivi, ei avo) puolivuotta ja sanoo että vankilassa olo oli hänen parasta aikaa..

    VastaaPoista
  20. missä tämä avovankila sijaitsee? :)

    VastaaPoista
  21. Hyvä postaus, kiitos siitä!

    Olenkin aina miettinyt, miksi vankilassa noin "mukavaa" on. Ja koska siellä on mukavaa, olen myös miettinyt, miksi jotkut tulevat vangit vetoaa syyntakeettomuuteen. Koska..

    Vankilassa saat käyttää puhelinta. Psykiatrisessa sairaalassa todennäköisesti et.(Avo)vankilassa saat käydä Prismassa, psyk.osastolla tuskin saat poistua aidattua pihaa pidemmälle, kaupasta puhumattakaan. Vankilasa saat kuntoilla, harrastaa ja jopa tienata juurikin tuota rahaa. Psyk.sairaalassa aika moni asia on pakkoa, mukaanlukien pakkolääkitys.. Kova sellainen. Vankilahuoneet vaikuttaa lähestulkoon kenen tahansa oleskeluhuoneilta, ehkä hieman karummassa muodossa. Sairaalahuoneessa sinulla on vain sänky. Ehkä myös pöytä. Vartijoita vankiloissa on, mutta psyk.osastolla niitä on lähestulkoon joka paikassa. Hoitajat käyvät semmoisissa paikoissa jo vartijoista. Ja osastolla et saa tehdä MITÄÄN kysymättä hoitajilta.

    Jos minä tekisin rikoksen, menisin mielelläni vankilaan. En edes yrittäisi vedota syyntakeettomuuteen. Onneksi pyrin elämään siivosti.

    Ja, kun puhun psyk.sairaalasta, en tarkoita mitään mielialahäiriöiden avoimia kuntoutusosastoja, vaan ihan vanhan liiton termiä, mielisairaala. Suljettua sellaista. Ja Suomessa niitä on tasan kaksi. Mietin vain miettimisen vuoksi..

    T: mielisairaanhoitaja 30v

    VastaaPoista
  22. Olen uusia lukija ja utelias kun olen niin haluisin kysyä että miksi Edgar istuu? :o

    VastaaPoista
  23. Suomen vankiloiden ei ole tarkoitus olla ns. rangaistuslaitoksia vaan kuntoutuslaitoksia. Vangit pyritään pitämään elämästä, rutiineista ja normaalista arjesta kiinni. Laitostuneet vangit tuskin ovat kovin yhteiskuntakelpoisia tai ainakin sopeutuminen takaisin on erittäin vaikeaa jos on vankila-ajan joutunut viettämään virikkeettömästi.

    Jo monet tutkimukset ovat osoittaneet, että kovemmat rangaistukset ja kurjemmat vankilaolot eivät laske rikollisuutta, sillä rikokset tehdään siitä näkökulmasta ettei jäädä kiinni. Päinvastoin kovemmat rangaistukset lisäävät rikollisuutta, sillä rikoksien uusimisprosentti nousee.

    Suosittelen hieman tutustumaan kriminaalipsykologiaan ennen tällaisia kirjotuksia...

    VastaaPoista
  24. Ja me maksetaan verorahoilla tää asuminen noille. Kyllä ne ketkä istuu tuolla ihan oikeista rikoksista, kuten tapoista, väkivaltaisuudesta tahi raiskauksista, kuuluu sellaseen paikkaan että sinne ei todellakaan haluu joutua.

    VastaaPoista
  25. Vangeista pidetään parempaa huolta kuin vanhuksista vanhainkodeissa. Ei paljoa naurata enää kun oma suku/perhe/itse on vanhus joskus.

    VastaaPoista
  26. Norjalaista Bastöyn saaren paratiisiksikin tituleerattua vankilaa pidetään Euroopan tehokkaimpana, mitä tulee rikosten uusimisprosenttiin. Ja kyllähän se siltä vaikuttaa, että siellä, missä tuomiot ovatpisimpiä ja/tai olot karuimpia onkin eniten rikollisuutta.

    VastaaPoista
  27. häiritseekö sua se että somessa pyörii nyt tieto siitä miksi edgar istuu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perus vauva.fi, siellä on joku linkannu kuvanki missä "sä" oot kun edgar on maassa poliisien kanssa....

      Poista
  28. En ymmärrä miksi Suomessa vankilat on kuin jotain lepokoteja. Monethan tekee rikoksia varmasti siksi, että pääsevät vankilaan. Esim. jos on koditon niin kyllähän se vankila on siihen verrattuna kuin hotelli. Mielestäni jos tekee rikoksen, siitä kuuluu kärsiä. Että tosiaan miettii, mitä on tullut tehtyä. Ei siellä vankilassa oleminen mitään huvia kuuluisi olla. Ja mitä pahempi rikos, sitä pahempi rangaistus. Nykyään jopa rikollisia hyysätään.

    VastaaPoista
  29. joo oon samaa mieltä ei tommonen kuulu ihan vankilaan. Ja nyt kun suomessakin eletään tiukkoja hetkiä niin voisi myös vankilaolosuhteita kurjentaa ja paljon ettei siihen käytetä niin paljon rahaa.. Turhaa menee rahaa tuollaiseenkin. Vankilan kuuluu olla opettava kokemus rikolliselle eikä mikään "paratiisi" ( no ei ehkä ihan voi paratiisiksi sanoa mutta kuitenkin).. Suomi voisi tässä ottaa hieman mallia jenkkien tai venäjän vankilan olosuhteista.

    VastaaPoista
  30. Vankilapsykologian mukaan rikosten uusimisprosentti on sitä pienempi, mitä paremmin vankeja kohdellaan. Esim. Norjassa vangit saavat vankiloissa elää lähes normaalia elämää. Siellä uusimisprosentti on vain 16%. Sen sijaan briteissä taitaa olla yli 50%!

    Monet vangit ovat eläneet tosi rankan elämän. Heitä on lapsena hakattu, hylätty, viety orpokodista toiseen yms... Tällaisia ihmisiä ei paranna todellakaan karut vankilaolot, vaan ainoastaan rakkaus. Siksi on hyvä vangeille tarjota hyvät mielenterveyspalvelut ja vaikkapa ensi kertaa elämässä mahdollisuus työhön ja opiskeluun. Kevyet keinot ei auta, ainoastaan pyyteetön rakkaus. Moni rikollinen ei ole elänyt koskaan normaalia elämää. Heille vankila voi olla ensi kertaa paikka nähdä, että voi olla normaalia arkea, jossa on rutiineja. Lisäksi vankilassa tarjotaan sosiaalityötä, hengellistä työtä ja elämänmuutosvalmennusta ja vaikka sun mitä jälkihoitoa, että saataisiin se tärkein tulos: että vangit eivät toista rikoksiaan.

    SUOMALAISTA VANKIJÄRJESTELMÄÄ EI SAISI KOSKAAN ARVOSTELLA, JOS EI OLE LUKENUT VANKILAPSYKOLOGIAA JA YHTEISKUNTAFILOSOFIAA! Myös se on todistettu, että kovat rangaistukset (edes kuolemantuomio) eivät missään yhteiskunnassa vähentäneet rikoksia. Se sen sijaan vähentää, jos rikoksesta jää hyvin todennäköisesti kiinni. Siksi pitempiin ja todella kalliisiin vankilatuomioihin ei pitäisi turhaan syytää rahaa: vaan huolehtia, että poliiseja on paljon ja että jokainen rikos saadaan selville. Mutta tosiaan, maailman paras vankilajärjestelmä on tällä hetkellä Norjassa, siitä tulisi Suomen vieläkin ottaa mallia!

    Kannattaa vielä kuunnella tähän vaikkapa Jouko Mäkilohiluoman laulu "vielä enemmän kuin muita". Se kertoo juurikin siitä, miten sitä kaikkein vähäisintä, kaikkein ilkeintä tulee rakastaa kaikista eniten.
    Hän tulee juhliin kutsumatta
    Pelkkää riitaa haastamaan
    Kaikki toisten hyvät jutut
    Hän pilaa tahallaan
    Hän iskee katoon vanhan naisen
    Lapsen tikkarin hän syö
    Ja jos käännät toisen posken, myös siihenkin hän sua lyö

    Jos hänet kutsut aamuteelle
    Ja asuntosi tyhjenee
    Hän puree luuhun asti kättä joka häntä hyväilee
    Yksi sanoo jalka on rauta
    Toinen silmukkaan sen pää
    Mutta keinot kevyet ei auta
    Se ainut keino jää

    Vielä enemmän kuin muita
    Häntä täytyy rakastaa

    Hänkin oli syntyessään
    Alasti ja avuton
    Hellyyttävä ihmispentu
    Niin kuin kaikki olleet on
    Yhtä rakastettiin paljon
    Toista vielä enemmän
    Mekö söimme koko kakun
    Tyystin ilman kun jäi hän
    Mä tahdon kylvää huonoon maahan
    Kiven sisään, asfalttiin
    Ja jos luoja antaa sateen
    Ehkä joskus toivon niin
    Edes yksi yksi siemen itää
    Ja uhmaa orjantappuraa
    Kaikista ei tarvi pitää
    Riittää kunhan rakastaa.!

    VastaaPoista
  31. Ei, miksi poistit sen leipäjono-postauksen? :( Ihmiset käsitti sen ehkä jotenkin väärin, kun eihän se pääpointti ollut se että sä menet sinne safkaa hakeen, vaan että selvität millaista väkeä siellä on ja mitä sieltä saa.

    Ne pienet reportaasipostaukset on sun blogin parhautta, niinkuin tämä vankilajuttukin. Jatka niiden tekemistä! :) Laitoin kommenttia poistettuun postaukseen että juuri tämän vuoksi sun blogi eroaa edukseen lifestyle-blogikentästä.

    VastaaPoista
  32. Siis hyi olkoon, millanen ihminen sä oot? Meet leipäjonoon ja kehtaat valittaa siitä mitä sieltä saat. Mietitkö, et ne joilla on OIKEASTI nälkä ja OIKEASTI rahat loppu, niin syövät varmasti ihan mitä vaan eteensä saavat?! Ei leipäjono oo tollaselle kampin pissikselle tarkotettu. Oksettaa toi sun käytös ja se, että sitten meet muokkaamaan vielä sanomisiasi paremman kuuloiseksi. Onneks Jenni, se mitä sä kerran nettiin laitat, ei sieltä ehkä koskaan häviä ;) poista pliis koko blogi ja lopeta huomiohuoraus, sun meininki menee koko ajan vaan pahemmaks ja blogin taso alemmaks.

    VastaaPoista
  33. Miks poistit edellisen postauksen?! :(((

    VastaaPoista
  34. ymmärtääkseni perhetapaamiseen yön yli pääsee vain jos on virallisesti seurustellut vuoden (tai kaksi!?) eli pitää pystyä todistamaan parisuhde esim että on asunut kirjoilla yhdessä, oliko teillä näin vai moinen onnistui

    VastaaPoista
  35. Oot vissiin laittanut tähän jonkun uuden "asetuksen"? tai ulkoasun ym. En ole ihan terävin ihminen näiden blogi juttujen kanssa :D mutta pointtina oli, että tätä on aika hankala lukea kännykällä. Jotenkin tekstit ei asetu näyttöön... Jos voisit jotain tehdä asialle :) ja oi jenni älä välitä noista ilkeistä ja turhista kommenteista. Pidät blogiasi juuri niin kun itseäs kiinnostaa ja postaat mistä haluat!

    VastaaPoista
  36. Suomessa on hyvää vankiloiden hyvä elämänlaatu, edistää vankien paluuta yhteiskuntaan. Sen sijaan kaikki muut kuin suomen kansalaiset pitäisi heittää oman maansa vankilaan, tai ostaa vankilapalvelut heille esim Venäjältä. (On normaalia että maat ostavat vankilapalvelut toisesta maasta.

    VastaaPoista
  37. Onkse se paratiisihotelli mihin menitte siljan kaa?

    VastaaPoista
  38. Monissa tutkimuksissa on todettu että rikoksia ei ehkäise rangaistusten kovuudet vaan kiinnijäämisriski. Mieti Yhdysvaltoja, siellä saa ihan järjettömän kovia tuomioita ja vankilat on kammottavia paikkoja, mutta silti siellä tehdään tosi paljon rikoksia ja rikoksen uusimisprosentti on vitun korkea. Jos epäinhimillisillä rangaistuksilla olis vaikutusta niin siellä ei kaiken järjen mukaan pitäis olla niin paljon vankeja kuin siellä on.

    VastaaPoista
  39. Pakko kysyy et elätätkö ittes bloggaamisella? :D mietin vaan kun viime postauksesta kuukausi.

    VastaaPoista
  40. ikävä sun kirjoituksia :(

    VastaaPoista
  41. Ei liity nyt aiheeseen, mutta muistan joskus törmänneeni youtubessa sun tekemään videoon edesmenneestä isästäsi ja siinä taustalla soi aivan ihana biisi. Haluaisin vaan kysyä ketä sen lauloi ja kappaleen nimi?

    VastaaPoista
  42. Liian lepsuja paikkoja :/ ja liian pienet tuomiot:/

    VastaaPoista