Ajattelin vähän avautua

Tosiaan lupasin palata tohon masennus asiaan ja aihe selvästi herätti mielenkiintoa. Surullista oli kumminkin huomata se, että kuinka suuri määrä teitä oikeesti onkin siellä, jotka kamppailette tän sairauden kanssa. Ajattelin, että saan ehkä muutaman kommentin teidän omista kokemuksista, mutta niitä tulikin noin 80 kappaletta. Olin myös ihmeissäni, että niin monella teistä sattui olemaan/on ollut sama lääke käytössä kun mulla, vaikka masennuslääkkeitä on loputtomiin eri merkkisiä. Tosiaan oon siis sitä Voxraa syönyt nyt 5 päivää. Olin lukenut lääkkeestä paljon, että se on niin tujua tavaraa, että ei edes pysty jäämään sängyn pohjalle kun on niin paljon energiaa. No itsehän oon joka kerta Voxran jälkeen nukahtanut moneksi tunniksi, ei vaan pysty millään pitää silmiä auki. Toivon, että tää on vaan tää alkuvaihe ja että lääke alkaisi ees jossain vaiheessa antaa mulle potkua päiviin. Pari ekaa päivää oli ihan hyvä fiilis, mut eilen huomasin olevani todella turta. Tajusin, että olin tuijottanut seinää jo jonkin aikaa. En tuntenut mitään, en ajatellut mitään. Ihan kuin olisin kuollut sisältä.

Ja sen haluun sanoa, että tiedän kyllä masennuslääkkeistä kaiken mitä mun tarvitsee tietää. Teidän ei kannata tuhlaa omaa aikaanne kommentoimalla mulle, että tiedänkö ja ymmärränkö varmasti että kuurin aikana ei suositella alkoholia. Toi on mun mielestä ihan itsestäänselvyys, mutta jos juon vaikka yhden siiderin perjantain kunniaksi, ei niillä kahdella aineella oo mitään yhteisvaikutusta. Mä kävin nimittäin eilen niillä kuuluisillä yhillä, mutta en uskaltanut lisätä tilanteesta mitään kuvaa someen. Pystyin nimittäin vaan kuvittelemaan, että millanen moralisointi siitä ois syntynyt. Koska muahan moralisoitiin jo ennen kuin kerkesin ottaa yhtäkään huikkaa tai edes ajattelemaan huikkaa :D

Toinen juttu on se, että ne joilla on tämmönen masennus ei ole sairaus -asenne ja on sitä mieltä, että kaikki masentuneet on vaan ihan vitun laiskoja sossupummeja, niin ei tarvitse kommentoida ollenkaan. En myöskään kaipaa vinkkejä, tyyliin "meeppä ees kerran lenkille niin lupaan kuinka tajuut jo heti ulkona, että kaikki on oikeesti hyvin. Pienen happihyppelyn jälkeen huomaat, ettei masennusta enää ookkaan! Jos lenkki ei muka toimi, niin sulla on asenteessa vikaa, etkä sä ees halua parantua". Kaikki tän tyyliset kommentit, jättäkää pliis kirjoittamatta, en pyydä paljoa. Lopuksi en haluu sanoa mitään muuta kuin LOPUTTOMASTI VOIMIA JA JAKSAMISIA kaikille, joille masennus on valitettavasti osa jokapäiväistä elämää. Tääl on yks joka tajuu, kuinka paskaa teillä on, koska niin on mullakin. Se on ihan ok sanoa se ääneen. Pysykää vahvana, koska mäkin aijon pysyä. Mua ja mun parantumista ei voi nimittäin pysäyttää mikään.