perjantai 25. lokakuuta 2013

Hyviäkin asioita tapahtuu

IMG_1526
Mustaa tuntuu, että koko syksy on ollut vaan pelkkiä epäonnistumisia. Siksi en voinut uskoa korviani, kun kuulin tiistaina että mä saan oman asunnon! Oon 2 vuotta säännöllisesti käynyt asuntonäytöissä, mutta mitään ei oo irronnut. Oonhan mä siis muuttanut kotoa jo 16-vuotiaana, ekan kerran eksäni kanssa. Kämpät ei kumminkaan oo koskaan olleet mun nimissäni, joten aina riidan sattuessa oon saanut olla pakkailemassa kamojani. Eli se joka tulet nyt mun kämppääni tappelemaan niin hei hei vaan, tää on mun koti! :D Sain asunnon siis Helsingin ydinkeskustasta, Kampista. Siitä on vain muutamien minuuttien kävelymatkat mm. Kampin kauppakeskukseen, metroasemalle, leffateatteriin, rantaan ja Helsingin parhaimpiin yökerhoihin (tärkeä :D). Sekä oven edestä menee ratikka suoraan mun kouluun. Sijainti ei siis vois olla täydellisempi. Enkä mä vois olla onnellisempi!

uploaduploaduploadupload
Kuvasin teille vähän mun kotikulmia ja sisäpihaa. Oon 6-vuotiaasta asti haaveillut asuvani tollasessa vanhanaikasessa talossa keskustassa, enkä voi vieläkään uskoa että ens viikolla mä oikeesti muutan sellaseen! Eli lähipäivät sisältää Ikea reissuja, tavaroiden kantamista, yksin asumisen opettelemista, asioiden hoitelua, sisustamista ja kämppäpostauksia :) Stay tuned.

76 kommenttia:

  1. ootteko eronnu Edgarin kanssa? :/ tsemii kuitenki ja onnee asunnosta! toivottavasti infoormaat täällä taas piakkoin kuulumisia :)
    - R

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei olla! Tarkotin toista eksää tossa tekstissä :)

      Poista
    2. "Toista eksää" haha mutta kaikki tajuttiin mitä kuitenkin tarkoitit :)

      Poista
  2. Etkö ny haluakkaan asua Edgarin kanssa yhdessä? ;o

    VastaaPoista
  3. Saanko udella paljon sulla on vuokra siinä? Ite asun yksin Tiksissä aseman vieressä eli tosi hyvällä paikalla, mut aina oon oikeesti halunnu sinne Stadii myös...noi hinnat on vaa tosi järkyttäviä. Jos sul on ees kohtuuhintanen, niin se lois vähän toivoa mun unelmiin :D onneks olkoon kämpästä, uskon että nyt on mahtava fiilis!

    VastaaPoista
  4. Onnea asunnosta! Muutin itsekin tänään :)

    VastaaPoista
  5. Onnea asunnnosta! :) Se on mahtava fiilis kun saa muutaa uuteen asunotoon! (jos ei lasketa muuttamista, ja laskuja ym..) :D Postauksia odotellessa<3

    VastaaPoista
  6. saako udella vaan mikä katu ja miltä sivulta löysit?
    jos on liian henk.koht. ei ofc tarvii vastaa (: mut mistä ois tosi jees, koska itse samas tilantees, koulu vaa haaga-helian puolel (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tuskin kukaan kertoo omaa katuosotettaan netissä.. :) Löysin oikotie.fi sivustolta.

      Poista
  7. saanko udella vuokraa , itse haaveilen kanssa kampissa asumisesta.... :p

    VastaaPoista
  8. mäkin oon unelmoinu tollasesta pitkään <3 sä onnen tyttö !! jos saa udella vähä kämpän hintaa /vuokraa , ni olis kiva tietää paljon ne nykyään on.. lapsena asuin kalliossa, mutta siitä onkin jo aikaa... ehkä vielä joskus löydän tuolta oman kodin:)) super ihanaa aikaa uuden kodin luomiseen!

    VastaaPoista
  9. voiii wautsi, suuuuret onnittelut! <3

    VastaaPoista
  10. iteki oon katellu ihanaa kämppää, mut sitte hinta oliki vajaa pari tonnia.... :-D hehhe jeees!
    mutta onnea hirveesti 8)

    VastaaPoista
  11. Mitä koulua sä käyt ? :)

    VastaaPoista
  12. Paljon onnea Jenni!! :) oot ihana

    VastaaPoista
  13. Onnea paljon asunnosta! Sä oot niin ansainnut paljon hyvää elämääsi <3

    VastaaPoista
  14. Niin ihana sijainti toi olis itsellekkin ihan unelma paikka :D!

    VastaaPoista
  15. minkä kokonen kämppä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanotaanko näin että yli 10 neliötä mutta alle 20 :D

      Poista
  16. Onnea asunnosta! :) tosi hyvä että löysit juuri itsellesi mieluisan :) ja olet todella kaunis!

    VastaaPoista
  17. Onneks olkoon:) Tiiän tunteen tosta toisen kämpässä ''asumisesta''. Vaikka sielä virallisesti asuiskin niin ei se tunnu omalta kodilta koska sillä toisella on kuitenkin valta päättää kaikesta siihen kämppään liittyvästä.
    Ja valitettavasti myös niistä sairaimmista päähänpistoista,
    Mutta jei, nyt voit aloittaa uuden, ihan eritavalla itsenäisen elämän eikä tarvitse pelätä jatkuvasti jonkun muun mielenliikkeitä:)

    VastaaPoista
  18. Oo vau onnea tosi paljon! Kuulostaa ihan mahtavalta :) ehkä mäkin joskus...

    VastaaPoista
  19. paljon onnea uudesta kodista :)

    VastaaPoista
  20. Oi onnea asunnosta. Ihan mahtava aluekin!

    VastaaPoista
  21. Noi kulmat on niin tuttuja ja ihania, asuin tosta reilun sadan metrin päässä vuoden verran. Oli eka vuokra-asuntoni ja aivan täydellinen sellainen! Onnea asunnosta! Noissa näytöissä ravaaminen on välillä niin turhauttavaa, kun paikalla saattaa olla 50 muuta hakijaa...

    - Kipsu

    VastaaPoista
  22. Wou, mahtava juttu ja on varmaan ihanaa kun kaikki palvelut on noin lähellä! ONNEA siis uuden asunnon johdosta! Itse haaveilen tulevaisuudessa myös Helsinkiin muutosta, mutta tuskin ihan ydinkeskustaan haluan. Siellä on nimittäin niin kalliiita nuo kämpät :( Ajattelin kysyä, että mitä alaa opiskelet ja käytkö samalla töissä? :) Ei tietenkään tarvitse vastata, jos et halua, mutta kysyä saa aina ;) Ja hei, sellasta vielä tuli tosta teksistä mieleen, että mitkä on sun mielestä Helsingin parhaimmat yökerhot? :D Oon vasta vähän aikaa sitten liittynyt lukijaksi, etten edes tiedä minkä ikäinen olet? Tykkään sun blogista tosi paljon ja sulla on ihania vaatteita! Tykkään myös siitä, kun kirjotat tätä niin rennosti, ihana olet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Opiskelen taloushallintoa ja teen töitä :) Parhaimpia yökerhoja Helsingissä on Tivoli, Venue, Circus, Tiger ja Playground :) Ja oon 18-vuotias.

      Poista
  23. onnea asunnosta!! :) kamppi ois kyllä ehdottomasti munkin unelma, rakastan nimittäin helsinkiä, just ton näkösiä kämppiä ja niitä katuja ja lyhyitä kävelymatkoja minne vaan!

    VastaaPoista
  24. Hehe tervetuloa naapuriin! :) t. C rappulainen

    VastaaPoista
  25. Pakko ihmetellä miten sulla voi olla varaa asua Helsingin keskustassa? Mulla ei ainakaan ole ja mä käyn sentään kokopäivätöissä. Sen lisäksi sulla on muka varaa käydä vielä yökerhoissakin? :D Saat varmaan paljon apua äidiltäsi tms, koska toi ei voi yksinkertaisesti olla mahdollista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah :D Itse oon 21v, parin vuoden sisällä asunut 5min metromatkan päässä Kampista ja tällä hetkellä 5min kävelymatkan päässä Kampin keskuksesta. Lukiota ja amista käyty ja silti vuokraa maksettu ihan omin avuin. Tällä hetkellä olen pikaruokaravintolassa "kokopäivätöissä" ja helposti käyn baareissa, välillä ulkona syömässä yms yms :D Itekin välillä ihmettelen miten tää on mahdollista.. Säästöön ei jää pahemmin rahaa mutta rakastan asua keskustassa :)

      Poista
    2. Mäkin teen töitä :) Ei äitini mua avusta millään tavalla, voikun avustais!

      Poista
    3. No jos tienaa vaikka 1200 euroakin kuussa (mikä on täysin normaali summa, jos käy töissä), niin tossahan jää käteen vielä 600 euroa, jolla elelee kuukauden ihan herroiks. :D Onhan 600 euroa alle 20 neliöstä ihan törkee summa, mutta sen verran saa keskustassa asumisesta pulittaa, no can do!

      Poista
    4. Niin, toisilla on ehkä eri tapa käyttää rahaa. Mä en käyttäis puolia palkasta vuokraan, mutta ihmiset onkin erilaisia :) ajattelen siis ettei mulla ois varaa asua keskustassa, vaikka periaatteessa oliskin :D sekava selitys x) onnea Jenni kuitenkin uuteen kotiin! :)

      t. eka ano

      Poista
    5. Mulla on osa-aikaisia töitä eli opiskelen pääsääntöisesti ja silti asun Kampissa. Ikää mulla tosin on jo 25 vuotta joten rahankäyttö on vähän erilaista kuin silloin 19-vuotiaana kun asustelin Punavuoressa pikkuyksiössä ja olin aina broke. Mut kyse on valinnoista - joko sä muutat kauemmas pienemmällä vuokralla tai sitten maksat sijainnista enemmän :) Baareissakaan ei tarvitse tuhlata - mulle riittää 1-3 drinkkiä illan aikana mut laitanki rahani mielummin kämppään ja rafloihin.

      Mun mielestä tää Jennin kämppä on vielä tosi halpa! Maksoin aikanaan 25 neliön yksiöstä (puolen tunnin matkan päästä keskustasta) semmoset rapeat 700 €. :O

      Poista
  26. Eikö Edgarin kaa asuminen onnistunu? :/ Vai muuttaako Edgar tonne sun kaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnistuu, ei mikään oo parempaa kun asua Edgarin kanssa <3

      Poista
  27. voii, paljon onnea kämpästä! +säikähin aluks et oisitte edgarin kans eronnu..

    VastaaPoista
  28. tee sit esittelypostaus ku oot saanu kämpän kuntoo? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo :) Tai aattelin ottaa kuvat jo heti kun saan avaimet.

      Poista
  29. Hyville ihmisille tapahtuu hyvä asioita! (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ootko ihan tosissas? Hyville ihmisille tapahtuu pahoja asioita koko ajan.

      Poista
    2. Toinen ano on valitettavan oikeessa... :(

      Poista
    3. Kaikille tapahtuu huonoja pahoja asioita.. Hyville ihmisille useammin myös niitä hyviä :)

      Poista
  30. Onko Kampissa kaikki yksiöt +600€ kuukaudessa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No aikalailla, ellet jotain 10 neliön kopperoa vuokraa :D

      Poista
    2. Öö sanoisin et 700-800e ! Jos 600e saa kampista kämpän nii onneks olkoon (mahdotonta) :D

      Poista
    3. Miten niin mahdotonta? Mun vuokra Kampissa on juurikin 600 euroa :)

      Poista
    4. No ite ajattelin ihan kunnon kokoisia yksiöitä-kaksioita! 600e alle 20neliöstä on liikaa :D

      Poista
    5. "Miten niin mahdotonta? Mun vuokra Kampissa on juurikin 600 euroa :)"

      Alle 20 neliötä kuulostaa vaan niin... oudolta, itsekään en ajatellut että sen kokoisia kämppiä oikeesti edes on. :D siksi varmaan ano 14.13 sanoi noin.

      t. ano 0.03

      Poista
  31. Käytkö sä jossain töissä? :)

    VastaaPoista
  32. oi vitsit! täällä yksi kateellinen ilmottautuu! unelma asunnon näköinen paikka :) onnea uuteen kotiin! :)

    VastaaPoista
  33. onko paljon neliöitä? :)

    VastaaPoista
  34. En tiiä muutatko mun siskon (pian) entiseen kämppään! :D Se nimittäin muuttaa just pois ja ainakin noi sisäpihakuvat näyttää tosi tutuilta! Ei satu se osote alkamaan P:llä? Ois aika hauska sattuma :D

    Mut anyways, hurjasti onnea uuteen kotiin :) itekkin sain maanantaina avaimet ensimmäiseen ihan omaan kotiin! :) Sitä ennen oon itekkin just pyöriny poikaystävän nurkissa, mut nyt mullakin on sit virallisesti ihan oma koti :) Joten i feel you!

    VastaaPoista
  35. ompas hauska! asutaan siis pian todella lähekkäin, itsekin tässä kampissa :-D onnea uuteen kotiin! se on aina ihan huippua kun pääsee sisustamaan. ;-)

    VastaaPoista
  36. Tee esittelypostaus videolla!!? :)

    VastaaPoista
  37. alle 20 neliötä, huiii :D ite asun 55 neliön kämpässä poikakaverin kanssa ja vuokra 400e, niin tuntuu aika hurjalta tuo 600e alle 20 neliöstä. en tosin asu kampissa, enkä ihan lähelläkään :D
    mutta paljon onnea uudesta asunnosta! :)

    VastaaPoista
  38. Hieno homma! Onnea asunnosta :) Kyllä ne asiat yleensä jossakin kohtaa alkaa paranemaan vaikka ei aina siltä tunnu :/

    http://tartu-hetkeen.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  39. Koska Edgarin vastaukset tulee???

    VastaaPoista
  40. Tuntuu jotenki hullulta maksaa alle 20 neliöstä 600€, ite asun 63 neliön kämpäs ja vuokra 590€, ja tääki tuntuu nii pieneltä ettei tavarat mahdu millää vaik kaappitilaakin on paljon, joten tuut varmasti törmää säilytysongelmii jatkossa ku sullaki nuita vaatteita ja kenkii on. :) Mut onnea uudesta asunnosta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulla on sit aika helvetisti tavaraa, jos ne ei mahdu 60-neliöiseen kämppään. T: 53-neliöisessä kämpässä yhdessä poikaystävän kanssa. Ja tilaa on niin helkkaristi silti.

      Poista
  41. Hihii tervetuloa naapuriin! Tää on todellakin aivan täydellisellä paikalla. :)

    VastaaPoista