Mun ensimmäinen tatuointi 14-vuotiaana, värit pitäis kyllä käydä laittaa uusiks!
Moikka kaikille :) Pahoittelen suuresti tätä blogin surkeaa päivitystahtia ja näitä vähän surullisia postauksia. On vaan elämässä nyt sellanen hetki, että tähän hommaan ei löydy aina oikeen voimia ja on tunteet vähän pinnassa kaiken suhteen. Tänne tuntuu kumminkin tosi hyvältä välillä avautua. Toivon että jaksatte vielä lukea.. ♥
Tänään tuli kuluneeks tasan 5 vuotta kun isi meni parempaan paikkaan. Viis vuotta on aika pitkä aika, mut ei oo päivääkään ettei ois järkyttävä ikävä. Ekat pari vuotta en ees oikeen tajunnu, et isi oli poissa. Elin jonkinlaisessa shokkitilassa. Muistan sen kun eilisen kun poliisit tuli ovelle ja kerto mitä oli tapahtunu. En itkeny, en reagoinu mitenkään. Vasta paljon myöhemmin aloin tajuumaan ja välillä tulee romahduksia. Mua itkettää ettei isi nää mun kasvavan. Haluisin et isi näkis tän mun ekan oman kämpän, tulis mun valmistujaisiin.. Tälläsiä joskus mietin. Ja voi kun vois vaan jutella, kuulis äänen. Ees hetken.
Tein tälläsen videon. Lepää rauhassa ISI ♥
