

Koin totaallisen järkytyksen löytäessäni koneelta vanhoja kuvia. Vaseammanpuoleinen kuva on siis vuodelta 2012 ja vertailun vuoksi laitoin viereen pari kuukautta sitten otetun kuvan. Tiesin sillon aikoinaan, että olin laiha. Mutta en ole tajunnut, että noin sairaalloisen näköinen. Tuli paha olo kun löysin kyseisen kuvan. Miten oon voinut olla noin huonossa kunnossa tajuumatta sitä? Tehdään kumminkin selväksi etten siis ole koskaan sairastanut anoreksiaa, vaikka vahvasti ulkoapäin siltä näyttääkin. En näännyttänyt itseäni, päinvastoin. Söin, söin ja söin. Toi oli itseasiassa sitä aikaa kun olin mäkkärissä töissä. Yritin lihottaa, mutta jos olisin tajunnut minkä näkönen oon oikeesti, olisin yrittänyt vitusti enemmän.
Muistan kun en myöskään voinut käsittää kommentteja mitä tänne blogiin tuli. "Vitun luuranko" oli niistä suosituimpia. Tiesin edelleen, että olin laiha, mutta omasta mielestään en missään nimessä luuranko. Ajattelin ihmisten olevan kateellisia. Sairasta. Mutta onneksi tää kaikki on mennyttä ja nykyään näytän ihmiseltä, en luurangolta! Mulle on tullut paljon kommentteja, että miten sitten loppujen lopuksi onnistuin lihoamaan? Mä en oikeesti tiedä. Syön ihan saman verran kun vuonna 2012, ehkä jopa vähemmän. Musta tuntuu että kun on saavuttanut tän maagisen iän, niin niitä kiloja alkaa vaan tulla itsestään.
Mutta yksi asia on ollut surullista huomata: saan välillä blogiin kommentteja "olit paljon kauniimpi sillon kun olit laihempi".


Tässä myös vaseammanpuoleinen kuva kesä 2012, toinen talvi 2014.





