Näytetään tekstit, joissa on tunniste Joulu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Joulu. Näytä kaikki tekstit

maanantai 24. joulukuuta 2012

Christmas Eve

IMG_0188IMG_0194IMG_0208IMG_0197IMG_0162IMG_0127
IMG_0140IMG_0135
Mun joulu meni tänä vuonna todella hyvin. Kukaan ei huutanut, tapellut tai inissyt ja marissut. Täydellisen rauhallinen ja rentouttava joulu. Tuli syötyä kinkkua, avattua lahjoja ja kuunneltua joululauluja, eli ihan perus settiä siis. Päälle pistin maximekon ja punasta huulipunaa, mitäs tykkäätte? Nyt mä otan  vielä taksin Kamppiin ja toivon että tää joulu myös pysyy rauhallisena.. :D Ihanaa joulua mun aivan ihanille lukijoille! ♥

lauantai 22. joulukuuta 2012

Relax

IMG_9948blogi44IMG_9966
Millonkohan viimeksi on tullut vietettyä PERJANTAI rauhallisissa merkeissä pipareita leipoen? Oi voi, tätähän vois harrastaa useimmin niin pysyis poissa pahan teosta! Mä oon viime aikoina vähän huijannut eli ns. kusettanut itseäni, että pidän niitä iisejä viikonloppuja. Niitä sellaisia, kun vannotaan itselleen ettei lähdeä mihkään. Mä oon epäonnistunut siinä asiassa pahemman kerran viime viikonloput, mutta hei, nyt ollaan jo puolivälissä tätä viikonloppua ja mä oon kohta menossa nukkumaan! Uudenvuoden vielä annan itselleni anteeksi ja sallin juhlimisen, ei silloin nyt mitään pyhimyksiä leikitä? Tai jos leikitään, se ois todella tekopyhää :D

tiistai 27. marraskuuta 2012

Christmas Time

IMG_9371IMG_9379IMG_9338IMG_9391
Muistan pienenä miten joulua odotettiin jo kesällä. Lelulehtiötä alettiin selaamaan samantien kun se kolahti postiluukusta alas ja parhaat lelut ympyröitiin kuulakärkikynällä. Mun toivelistalla oli aikoinaan Bratz -nukkeja, Baby Bornille uusia vaatteita ja muumitalo. Viimeisenä mainittua en kumminkaan koskaan saanut. Tai sain, tavallaan. Isi veisti ja rakensi mulle sellasen puusta, joka olikin miljoona kertaa hienompi kuin kaupan muoviversio! Itseasiassa maailman hienoin.

Vaikka jotain leluja jouluna toivoinkin, niin mä olen koko elämäni ollut todella vaatimaton. Ikinä en ole mököttänyt, jos en ole saanut toivomaani lahjaa. Itseasiassa mä en koskaan pyytänyt mitään, en mitään. Ja ihan samanlaisena oon pysynyt tähän asti. Mua ei kiehdo kalliit vaatteet, kengät eikä laukut. Varmaan suurinosa teistä on saanut ihan erilaisen kuvan mun aika pinnallisesta blogista, mutta mä olen tyytyväinen todella pieniin juttuihin. Tänäkään jouluna mä en pyydä yhtään mitään, ehkä vinkkasen H&M:än pinkistä veluripuvusta.. :)

IMG_12451IMG_12451
Ihanaa Joulunodotusta

sunnuntai 25. joulukuuta 2011

Jõulud

free image hosting
free image hosting
free image hosting
free image hostingclass="gl_align_center"
free image hosting
free image hostingfree image hostingfree image hostingfree image hostingfree image hostingfree image hostingfree image hostingfree image hostingfree image hosting
Tänä vuonna joulu ei kyllä tuntunut yhtään joululta, kiitos ihanan sään! Vettä sato ku esterin perseestä ja tuuli niin paljon että mä riisitikku meinasin kaatua, very nice :)) Mutta oli tosi kiva piipahtaa Virossa, viime kerrasta on jonkin verran aikaa. Kauheesti en mitään ostanu, hinnat on kallistunu niin paljon että on melkee kalliimpaa kuin Suomessa, hmmmmm :D Ihan muutama juttu tuli ostettua ja niinkuin huomaatte mulla on vähän pidemmät hiukset näissä kuvissa, ostin siis clipsi pidennykset. Ne oli halvat ja ajattelin että ois kiva välillä pistää pitkä tukka päähän kun lähtee vaikka ulos. Tykkään tästä mun lyhyestä tukasta, joten en siis enää sinettejä tai teippejä tule varmaan laittamaan. Noi on kätsyt kun voi laittaa ja ottaa pois millon haluaa!

Kivoja pyhäpäiviä kaikille <3

perjantai 23. joulukuuta 2011

Aatonaatto

free image hosting
Huomenta! Laukut on pakattu ja suuntana ois Länsiterminaali ja kolmeksi päiväksi Viroon :) Eli koko joulu menee siellä ja oon tosi innoissani! Perinteinen joulu on niin nähty, joten on ihanaa pitää erilainen tänä vuonna. Haluankin toivottaa ihanaa joulua mun kaikille ihanille lukijoille, ootte oikeesti parhaita ♥

Ps. En oo millään kerenny vastaamaan teidän kommentteihin, mutta teen sen heti kun tuun :) Kiitos kaikista kommenteista, niitä on tullut paljon!

tiistai 13. joulukuuta 2011

Duunin pikkujoulut

free image hosting
free image hosting
free image hosting
free image hosting
free image hosting
free image hosting
free image hosting
free image hosting
Mä olin niin kahen vaiheille meenkö vaiko en, mutta miks jäisin kotiin yksin hillumaan kun vois tutustua omiin työkavereihin paremmin? :) Onneks menin sillä oli tosi kivaa ja oli ihana nähä porukkaa pukeutuneena hienosti eikä vaan duunivaatteissa :D Eka oltiin siis hohtokeilaamassa Töölössä ja siitä mentiin tosi hienoon ravintolaan Helsingin keskustaan Bulevardille. Raflan nimi oli Tony's Deli ja ruoka oli ihanaa! Mä kummiskin hipsin sieltä kotiin vähän muita aijemmin koska mulla on aamulla töitä. Muut jatkokin siitä sitten jonnekkin juhlimaan.. :)

perjantai 9. joulukuuta 2011

Xmas?

free image hosting
free image hosting
free image hosting

Mun ja Tahon kämpässä ei kauheesti joulun merkkejä näy. Ehkä just ja just glögipullo jääkaapissa, pieni tekokuusi ja mun joulukalenteri. Jotenki vaan ainakaan mä en ole joulu -ihminen. Onhan se ihanaa että Aleksanterinkadulla on jouluvalot ja Stokkan jouluikkuna, mutta jokin ei vaan nappaa! Nykyään siis :) Lapsena joulu oli aivan eri juttu, mutta esimerkiksi tänä vuonna mä vaan pakenen kaikkia jouluhössötyksiä ja ruokia Viroon. Eli äiti, mamma ja minä mennään Tallinnaan :) Mun rakas toinen koti! Ei siis ole eka joulu kun sinne meen, silloinkun asuttiin Virossa niin kaikki joulut juhlittiin siellä. Tallinna on kanssa tosi kaunis jouluna!


free image hosting
free image hosting
Ihanaa perjantaita ♥