Kaikki on ihan OK

Moi ♥ Olitte pyytäny et kirjottaisin ihan vaan kuulumisia. Olin tänään keskustassa pyörii hyörii ja räpsäsin noi muutamat ylhäällä olevat kuvat. Tosiaan oon nyt syönyt tasan 3 viikkoa sitä Voxra nimistä masennuslääkettä. Ekat viikot oli aika perus paskaa, mut ei oikeesti yhtään niin pahoja mitä olisin kuvitellut. Ja alussa se väsytti mua niin paljon, että nukahtelin pitkin päivää. Nyt on semmonen semi hyvä olo ja saanut ehkä vähän sitä potkua päiviin. Mutta onneksi mulla on tukena tässä projektissa mun oma työntekijä, jonka luona käyn joka viikko.

Mä harvoin avaudun mistään turhasta, mutta nytpä avaudun! Arvatkaa mikä mua ärsyttää?? Kauppojen riivaajat, eli myyjät! Kun meet siis johonkin myymälään (yleensä Kicks on näistä pahin) ja samalla sekunnilla kun oot astunu sisään, niin myyjä tulee kysymään "voinko mä olla jotenkin avuksi?" EI JUMALAUTA. Mua alkaa samantien vituttamaan niin paljon, et tekis mieli lähteä menemään ja yleensä lähenkin. Tänään kävi sama homma, mut päätin kumminkin jäädä kiertelemään. No en kerennyt astella kuin ehkä muutaman metrin, niin TOINEN myyjä tulee kysymään "voinko mä olla jotenkin avuksi?". EIIIHH! Ymmärrän, että se on asiakaspalvelua ja ystävällistä, mutta oikeesti tolla tekniikalla asiakkaat lähtee yleensä vaan karkuun. Mulla tulee ainakin heti semmonen olo, että kun sanon ei kiitos en tarvitse apua, niin sit se myyjä alkaa kumminkin seuraamaan mua ku hai laivaa ja kyyläämään mitä teen. Tänäänkin just kun se toinen myyjä alko riivaamaan, niin menin jonkun hyllyn taakse hiplaa huulipunia. No se sitten seuras mua sinne ja kysy "etsitsä jotain tiettyä?" EI IHAN OIKEESTI, EN KESTÄ! No tän jälkeen lähinkin menee ja huulipunat jäi hyllyyn. Siis onko mussa vikaa vai ärsyttääkö teitä muita tommonen? :D

Ajattelin vähän avautua

Tosiaan lupasin palata tohon masennus asiaan ja aihe selvästi herätti mielenkiintoa. Surullista oli kumminkin huomata se, että kuinka suuri määrä teitä oikeesti onkin siellä, jotka kamppailette tän sairauden kanssa. Ajattelin, että saan ehkä muutaman kommentin teidän omista kokemuksista, mutta niitä tulikin noin 80 kappaletta. Olin myös ihmeissäni, että niin monella teistä sattui olemaan/on ollut sama lääke käytössä kun mulla, vaikka masennuslääkkeitä on loputtomiin eri merkkisiä. Tosiaan oon siis sitä Voxraa syönyt nyt 5 päivää. Olin lukenut lääkkeestä paljon, että se on niin tujua tavaraa, että ei edes pysty jäämään sängyn pohjalle kun on niin paljon energiaa. No itsehän oon joka kerta Voxran jälkeen nukahtanut moneksi tunniksi, ei vaan pysty millään pitää silmiä auki. Toivon, että tää on vaan tää alkuvaihe ja että lääke alkaisi ees jossain vaiheessa antaa mulle potkua päiviin. Pari ekaa päivää oli ihan hyvä fiilis, mut eilen huomasin olevani todella turta. Tajusin, että olin tuijottanut seinää jo jonkin aikaa. En tuntenut mitään, en ajatellut mitään. Ihan kuin olisin kuollut sisältä.

Ja sen haluun sanoa, että tiedän kyllä masennuslääkkeistä kaiken mitä mun tarvitsee tietää. Teidän ei kannata tuhlaa omaa aikaanne kommentoimalla mulle, että tiedänkö ja ymmärränkö varmasti että kuurin aikana ei suositella alkoholia. Toi on mun mielestä ihan itsestäänselvyys, mutta jos juon vaikka yhden siiderin perjantain kunniaksi, ei niillä kahdella aineella oo mitään yhteisvaikutusta. Mä kävin nimittäin eilen niillä kuuluisillä yhillä, mutta en uskaltanut lisätä tilanteesta mitään kuvaa someen. Pystyin nimittäin vaan kuvittelemaan, että millanen moralisointi siitä ois syntynyt. Koska muahan moralisoitiin jo ennen kuin kerkesin ottaa yhtäkään huikkaa tai edes ajattelemaan huikkaa :D

Toinen juttu on se, että ne joilla on tämmönen masennus ei ole sairaus -asenne ja on sitä mieltä, että kaikki masentuneet on vaan ihan vitun laiskoja sossupummeja, niin ei tarvitse kommentoida ollenkaan. En myöskään kaipaa vinkkejä, tyyliin "meeppä ees kerran lenkille niin lupaan kuinka tajuut jo heti ulkona, että kaikki on oikeesti hyvin. Pienen happihyppelyn jälkeen huomaat, ettei masennusta enää ookkaan! Jos lenkki ei muka toimi, niin sulla on asenteessa vikaa, etkä sä ees halua parantua". Kaikki tän tyyliset kommentit, jättäkää pliis kirjoittamatta, en pyydä paljoa. Lopuksi en haluu sanoa mitään muuta kuin LOPUTTOMASTI VOIMIA JA JAKSAMISIA kaikille, joille masennus on valitettavasti osa jokapäiväistä elämää. Tääl on yks joka tajuu, kuinka paskaa teillä on, koska niin on mullakin. Se on ihan ok sanoa se ääneen. Pysykää vahvana, koska mäkin aijon pysyä. Mua ja mun parantumista ei voi nimittäin pysäyttää mikään.

Parempi elämä?

Mulla todettiin vakava masennus ensimmäisen kerran 7-vuotiaana, jollon jouduin lasten psykiatriseen osastohoitoon moneksi kuukaudeksi. Tästä lähtien elämä on heitellyt mua aika rankalla kädellä, mutta koskaan en oo turvautunut masennuslääkkeisiin. Tänään hain apteekista elämäni ensimmäiset pillerit ja huomenna aamulla aloitan kuurin. Yleensä tän tyyppisillä lääkkeillä kestää noin 2-4 viikkoa, että voidaan sanoa toimiiko ne. Palaan siis tähän aiheeseen jonkin ajan kuluttua!

PS. Mun lääkkeen nimi on Voxra ja kaikki joilla on tästä jotain kokemusta, niin olisin todella kiitollinen jos voisitte kommentoida mulle jotain :) ♥

Kun voimat loppuu

 paita H&M legginsit Vila laukku Lindex kengät H&M aurinkolasit Ninja takki saatu

Noin viikko sitten tapahtui jotain aika pysäyttävää. Lääkäri antoi mulle diagnoosin: pitkäaikainen masennus. Kävin läpi näitä sanoja päässäni ja vedin syvään henkeä. Ei toisaalta tullut ollenkaan yllätyksenä. Jotenkin ehkä helpotuin, että nyt joku sano sen ääneen miks mulla on paha olla. Tähän kaikkeen on siis joku selitys. Mä oon oikeesti viime aikoina ollu niin voimaton, että jopa sängystä nouseminen on ylitsepääsemätöntä. Avaan silmät, tuntuu taas niin toivottomalta, jatkan nukkumista. Saattaa mennä vaikka 3 päivää enkä kato ees paljon kello on. Jossain vaiheessa kumminkin mietin, että mun on PAKKO mennä kouluun, ruokakauppaan, siivota, ilmottaa jotain ittestäni.. Onks pakko jos ei jaksa?

Mulle ehdotettiin vaikka minkälaisia hoitomuotoja, masennuslääkkeistä jopa osastoihin. Mä oon kumminkin jyrkästi näitä vastaan. En mä halua tuntea itteeni onnelliseks kemiallisesti tai että mua suljetaan johkin huoneeseen, niinkö mä muka parannun? Mulla on kumminkin luja tahto, että oon vaan päättäny selvitä tästä yksinkertasesti päivä kerrallaan, tekemällä ihan toisenlaisia valintoja elämässä kuin ennen, unohtamalla ne ihmiset jotka tuottaa mulle ainoastaan pahaa mieltä, ehkä alottamalla liikunnan.. Jos ensin elämänmuutos ei auta niin sit ollaan umpikujassa. Mut mulla on oikeesti ollu nyt jo vähän parempi olo, kun vertaa vaikka viikko takaperin. Oon jaksanukkin vähän tehdä jotain ja yrittäny käydä koulussa, vaikka keskittyminen onkin helvetin vaikeeta. Silti on jotenkin kliseisesti sellanen fiilis, että kyllä tää tästä. Vaikka myös niihin mahdollisiin romahduksiin pitää varautua.

Tuntuu myös jotenkin että mun blogissa on hirveen paljon näitä surullisia asioita, en tiiä jaksatteko näitä lukea mut tällästä tää nyt vaan on :( Ps. Jos siellä ruudun toisella puolella on ihmisiä joilla on omakohtasta kokemusta masennuksesta, niin voisi jakaa niitä vaikka just anonyyminä jos ei omalla nimellä halua! Esimerkiks miten masennusta on hoidettu, miten oot siitä selvinnyt vai tuntuuko ettei mikään oo oikeen auttanut? Ois mahtavaa saada jotain keskustelua kehiin :)

Kevätmasennus?

Mikä siinä on ku just ollaan päästy kaikista pahimman talven ja räntäkelien yli ja kesä on tuloillaan. Ulkona paistaa lähes päivittäin aurinko ja ilma on mitä ihanin. Kaupat on pullollaan ihania värikkäitä kevätvaatteita ja ihmiset on hyvällä tuulella. Koulukin loppuu kohta. Mutta silti, joku tässä nyt mättää! Mua ei kiinnosta tehdä yhtään mitään, mua ei kiinnosta nähdä yhtään ketään tai varsinkaan käydä koulua. En oo kämppääkään siivonnu varmaan kuukauteen :D Oon ottanu aika rennosti tässä viimeajat, mut sekin vaan masentaa mua entistä enemmän. En mä halua olla yksin paskasessa kämpässä ja lentää koulussa kursseilta ulos. 

Tiesittekö muuten, että ihan tilastojen mukaan keväisin tehdään Suomessa kaikista eniten itsemurhia? Ja joo, älkää siis luulko että oon nyt jollain itsemurhan partaalla :D Ei, en tosiaan, mutta ihan mielenkiintosta kun kattelee noita tutkimuksia. Kuulemma myös kevätmasennus on varsin yleinen "sairaus", verrattavissa kaamosmasennukseen. Mä haluun oikeesti vaan nukkua ja herätä kun on kesä, pliis!