Ajattelin vähän avautua

Tosiaan lupasin palata tohon masennus asiaan ja aihe selvästi herätti mielenkiintoa. Surullista oli kumminkin huomata se, että kuinka suuri määrä teitä oikeesti onkin siellä, jotka kamppailette tän sairauden kanssa. Ajattelin, että saan ehkä muutaman kommentin teidän omista kokemuksista, mutta niitä tulikin noin 80 kappaletta. Olin myös ihmeissäni, että niin monella teistä sattui olemaan/on ollut sama lääke käytössä kun mulla, vaikka masennuslääkkeitä on loputtomiin eri merkkisiä. Tosiaan oon siis sitä Voxraa syönyt nyt 5 päivää. Olin lukenut lääkkeestä paljon, että se on niin tujua tavaraa, että ei edes pysty jäämään sängyn pohjalle kun on niin paljon energiaa. No itsehän oon joka kerta Voxran jälkeen nukahtanut moneksi tunniksi, ei vaan pysty millään pitää silmiä auki. Toivon, että tää on vaan tää alkuvaihe ja että lääke alkaisi ees jossain vaiheessa antaa mulle potkua päiviin. Pari ekaa päivää oli ihan hyvä fiilis, mut eilen huomasin olevani todella turta. Tajusin, että olin tuijottanut seinää jo jonkin aikaa. En tuntenut mitään, en ajatellut mitään. Ihan kuin olisin kuollut sisältä.

Ja sen haluun sanoa, että tiedän kyllä masennuslääkkeistä kaiken mitä mun tarvitsee tietää. Teidän ei kannata tuhlaa omaa aikaanne kommentoimalla mulle, että tiedänkö ja ymmärränkö varmasti että kuurin aikana ei suositella alkoholia. Toi on mun mielestä ihan itsestäänselvyys, mutta jos juon vaikka yhden siiderin perjantain kunniaksi, ei niillä kahdella aineella oo mitään yhteisvaikutusta. Mä kävin nimittäin eilen niillä kuuluisillä yhillä, mutta en uskaltanut lisätä tilanteesta mitään kuvaa someen. Pystyin nimittäin vaan kuvittelemaan, että millanen moralisointi siitä ois syntynyt. Koska muahan moralisoitiin jo ennen kuin kerkesin ottaa yhtäkään huikkaa tai edes ajattelemaan huikkaa :D

Toinen juttu on se, että ne joilla on tämmönen masennus ei ole sairaus -asenne ja on sitä mieltä, että kaikki masentuneet on vaan ihan vitun laiskoja sossupummeja, niin ei tarvitse kommentoida ollenkaan. En myöskään kaipaa vinkkejä, tyyliin "meeppä ees kerran lenkille niin lupaan kuinka tajuut jo heti ulkona, että kaikki on oikeesti hyvin. Pienen happihyppelyn jälkeen huomaat, ettei masennusta enää ookkaan! Jos lenkki ei muka toimi, niin sulla on asenteessa vikaa, etkä sä ees halua parantua". Kaikki tän tyyliset kommentit, jättäkää pliis kirjoittamatta, en pyydä paljoa. Lopuksi en haluu sanoa mitään muuta kuin LOPUTTOMASTI VOIMIA JA JAKSAMISIA kaikille, joille masennus on valitettavasti osa jokapäiväistä elämää. Tääl on yks joka tajuu, kuinka paskaa teillä on, koska niin on mullakin. Se on ihan ok sanoa se ääneen. Pysykää vahvana, koska mäkin aijon pysyä. Mua ja mun parantumista ei voi nimittäin pysäyttää mikään.

Parempi elämä?

Mulla todettiin vakava masennus ensimmäisen kerran 7-vuotiaana, jollon jouduin lasten psykiatriseen osastohoitoon moneksi kuukaudeksi. Tästä lähtien elämä on heitellyt mua aika rankalla kädellä, mutta koskaan en oo turvautunut masennuslääkkeisiin. Tänään hain apteekista elämäni ensimmäiset pillerit ja huomenna aamulla aloitan kuurin. Yleensä tän tyyppisillä lääkkeillä kestää noin 2-4 viikkoa, että voidaan sanoa toimiiko ne. Palaan siis tähän aiheeseen jonkin ajan kuluttua!

PS. Mun lääkkeen nimi on Voxra ja kaikki joilla on tästä jotain kokemusta, niin olisin todella kiitollinen jos voisitte kommentoida mulle jotain :) ♥

Love what you do

 Viime viikonlopun duunikeikalta. Kuvat Henri Juvonen.

Muistaakseni en oo tänne blogiin kertonut sen kummemmin, että mitä töitä mä teen. Mähän oon allekirjoittanut työsopimuksen jo yli vuos sitten erään promofirman kanssa ja oon päässyt tekemään törkeen siistejä juttuja, joita oikeesti fiilaan. Oon matkustanut duunin perässä lähes kaikkiin Suomen tunnetuimpiin kaupunkeihin, jopa Tornioon asti! Mulla on tosiaan mahdollisuus tehdä ihan kaikenlaisia keikkoja, mutta oon painottunut yökerhoihin. Esimerkiksi joskus myyn alkoholia ja joskus promoon jotain brändiä pienellä showlla. Joskus keikkoja saattaa olla monta putkeen ja kerran asuin 4 päivää hotellissa :D Aika luksusta!

Oon aijemminkin sanonut tätä, että vaikka jaan mun elämää paljon blogiin, on järkevää jättää työ ulkopuolelle. Mun aikaisempiin duuneihin on lähetetty sähköpostilla screenshotteja mun Facebook päivityksistä, linkkailtu mun postauksia ja levitelty perättömiä huhuja. Siks en kirjottele tänne sen tarkemmin mun työkuvioista. Halusin nyt vaan kertoa, että mitä mä oikeen puuhailen. Saan tänne nimittäin välillä kommentteja tyyliin "mee töihin vitun pummi" :D

Ihanaa maanantaita kaikille ja tsemppiä tulevaan viikkoon! Pus.

Kolmen kopla

Eilen oli tosi kiva päivä, näin pitkästä aikaa Siljaa. Oikeesti meijän viime näkemästä oli melkeen 2 kuukautta. Oon ollut hieman surullinen, ettei mun paras ystävä asukkaan enää 10 minuutin kävelymatkan päässä, vaan yli 50 kilometriä musta. Eihän toi matka nyt ihan mahdoton oo, mutta eipä sitä enää voi iltasin soittaa, että tuutko röökille. Pyörittiin siis eilen keskustassa myöhään iltaan asti ja Jyri oli kans meijän messissä. Rakastan meijän kolmen koplaa!

Mulla oli myös eilen varattu aika yhteen mestaan, jossa käyn nyt säännöllisesti juttelemassa tästä masennuksesta. Muistatteko kun viime syksynä tein postauksen, että mulla todettiin pitkäaikainen masennus? Noh, nyt vuoden jälkeen oon edelleen samassa pisteessä. Oon ollut kokoajan. En oo tosiaan vieläkään alottanut mitään lääkitystä, vaikka niitä tyrkytetään ovista ja ikkunoista. En oikeen tiedä miksi oon kokoajan sanonut ei. Mutta ehkä mulla ei kohta oo enää mitään muuta vaihtoehtoa kuin alottaa ne, koska tää tilanne on ollut samanlainen liian pitkään eikä tää voi ikuisuuksiin näin jatkua.


Mutta sitten iloisempiin aiheisiin! Tosiaan ylhäällä olevat kuvat kertovatkin jo kaiken oleellisen: minä ja Jyri ollaan yhdessä, ollaan oltu itseasiassa jo jonkin aikaa. Tai sitten ei :D Mistä lähtien kavereiden lisäämä yhteiskuva on tarkottanut seurustelua? Ja ennenkuin kellään on asiasta varmaa tietoa, niin aletaan kuhisemaan keskustelupalstoilla, että millanen ystävä tuo Jenni oikeen on kun kehtaa ottaa bestiksensä eksän. Jotkut taas kommentoivat, että ei Jenni ja Jyri ole yhdessä, Jenni vaan huomiohuoraa ja kerää klikkauksia blogiinsa, säälittävä muija. En tiennytkään, että kun lisää kaverin kanssa kuvan Instagramiin niin sillä hakee vaan huomiota ja lisää kävijöitä. Ihmeelliseksi mennyt tää maailma.. ;)

Fireworks and cotton candy

Tulin tossa muutama tunti sitten himaan lintsin kauden päättäjäisistä, jossa oli nää kuuluisat ilotulitukset.Tuntu hetken että sai taas olla se pieni lapsi, joka jonotti ihan innoissaan hattaraa ja mietti päänsä puhki että ottaisko vaaleenpunasen vai vaaleensinisen sokeripilven. Ja sen jälkeen tietty sormet oli niin tahmeet, että ne liimautu toisiinsa kiinni ja kaikki vaatteet ihan sotkussa.. :)

Mä sain muuten duunin. Meen yhteen tunnettuun helsinkiläiseen ravintolaan viikonloppusin myymään shotteja. Eli shottitytöksi! Mun mielestä tää on varmasti ihan hauskaa hommaa, joten mielelläni otin duunitarjouksen vastaan. Huomenna mulla onkin jo koulutus, joten nyt painan pään tyynyyn.. Öitä!

When losing everything in life the freedom is all you've got

Ompa kiva olla taas blogin äärellä pitkästä aikaa! Mä huomasin yhessä vaiheessa ottavani tästä hommasta niin paljon stressiä, että meinasin repiä tukan päästä. Sillon tajusin antaa tän jutun hetken aikaa olla ja palata kun oon saanut hengitettyä syvään. Tässä viime viikkoina on muutenkin mun elämässä tapahtunut taas vaikka sun mitä, mutta niistä ajattelin ehkä hieman valottaa teille ihan omassa postauksessaan. Mutta, nyt tähän päivään: eilen E pääsi vankilasta ihka ensimmäisille lomilleen. Nähtiin 9 aikaa aamulla keskustassa ja E odotti mua ruusukimpun kanssa. Aika ihanaa. En kyllä jotenki osaa yhtään kuvitella, että miltä tuntuis yli kahden vuoden vankeuden jälkeen päästä vaan kävelemään ulos ihan vapaasti. "Ompa paljon ihmisiä" E heitti yhessä vaiheessa ja mä naurahdin.


Ja asia varmaan mitä moni teistä kelailee, että mitä meidän välillä oikeen on niin mä annan vastauksen: ihan puhdas ystävyys. Juteltiin tästä aiheesta tänään pitkä tovi ja mä oon tehnyt E:lle harvinaisen selväksi että mä en tunne häntä kohtaan enää romanttisesti. Hän on mulle tärkee ja rakas ihminen, kaverina :) Ois muuten ihan mielenkiintosta jos saataisiin kommenttiboksissa jonkinlaista keskustelua kehiin: voiko teidän mielestä eksät olla pelkkiä kavereita keskenään? Onko teillä jotain omia kokemuksia aiheesta? Saa kertoa ja mielellään niitä lukisin!

Ajatuksia suomalaisesta vankilasysteemistä

Tässä on sellainen aihe josta teki mieli kirjottaa ja joka on mulle itselle ajankohtainen. Ne jotka ei oo mun blogia lukeneet kauhean pitkään, niin valotan tähän alkuun hieman mun omaa taustaa. Tosiaan mun entinen poikaystävä istuu tällä hetkellä 7 vuoden tuomiota ja joutui siis vankilaan syksyllä 2013. Vaikka puhutaankin eksästä, oon nää viimeset 2 vuotta käynyt todella tiheesti tapaamisissa, lähes joka viikko. Joskus montakin kertaa viikossa. Mutta ollaan vaan kavereita.

Mun eksä on onnekseen ensikertalainen, eli istuu tuomiostaan puolet: 3,5 vuotta. Ja nyt kun tuomiosta on istuttu suurinosa, oli viikko sitten mahdollisuus siirtyä avovankilaan. Ollaan nyt joka päivä puhuttu puhelimessa monta tuntia ja oon saanut pyöritellä silmiä kuunnellessani näitä avovankilan hienouksia. Aloitetaan vaikka siitä, että vangeilla on tosiaan oma kännykkä. Sillä saa tekstaa ja soitella rajattomasti aamusta iltaan joka päivä. Alueella ei ole muureja, kameroita tai vartijoita. Paikka muistuttaa opiskelijoiden soluasuntoloita. Vangit pääsee pari kertaa viikossa Prismaan ja saavat ostaa sieltä mitä haluavat, paitsi esimerkiksi alkoholi on tietenkin kielletty. Päivät kuluu muunmuassa salilla treenatessa, saunoen, kokaten ja muuten vaan chillatessa. Jotkut käy koulussa tai töissä. Mun eksällä alkaa kohta työt, jossa palkka on noin 6€/h. Hei, mulla oli joskus mäkkärissä vähän reilu 7 euroa! Meillä on ens viikolla perhetapaaminen ja saan jäädä sinne yöksi. Me saadaan vuorokaudeksi käyttöön oma kämppä jossa on makkari, olkkari, keittiö ja kylppäri. Saadaan myös käyttää rannassa olevaa saunaa. Voidaan uida, grillata, käydä lenkillä.. Voidaan tehdä alueella oikeestaan mitä vaan. Seuraavalla kerralla saan olla kaksi yötä.


Vaikka mä olen enemmän kuin onnellinen näistä mahdollisuuksista ja että mun läheisellä on hyvä olla, niin herää mulla silti päässä kysymys, että mitä vittua? Edellä mainitut asiat ei mun mielestä todellakaan ehkäise uusia rikoksia. Luin erästä artikkelia jossa Suomen vankiloita kuvaillaan "5 tähden hotelleiksi". Siinä kirjoitettiin myös, että suomalainen vankila ei todellakaan ole pelote ja esimerkiksi itärajan takaa tulevia rikollisia ei vähäänkään haittaa joutua kaltereiden taakse täällä. Keravan vankilassa joku venäläinen oli kuitannut itelleen 2300 euron liksan. Palkka on enemmäin kuin alottelevan vanginvartijan. Kuulemma työn saaminen vankilassa voi olla jopa helpompaa, kuin normaalin ihmisen vapaudessa. Myös toisessa artikkelissa vangit itse kuvailevat avovankilaa jopa "liian mukavaksi". Joku tässä systeemissä mättää. Mitä te ootte mieltä?